Oivaltavaa tutkimista
Elävän kielen sanasto ei ole muuttumaton: osa keskeisistä sanoista on hyvinkin vanhaa perua, mutta koko ajan sanoja myös katoaa historian hämäriin. Käytöstä jääneiden jälkiä saattaa kuitenkin toisinaan tavoittaa nykyisestä sanastosta, sillä niiden pohjalta muodostetut johdokset voivat olla edelleen käypää kieltä. Sanasto voi muuttua myös siten, että sanan merkitys muuttuu aikojen kuluessa.
Pohdi, tutki, keksi!
Mitä teet, kun pohdit? Mietit, ja samalla ehkä yrität erottaa olennaisen epäolennaisesta, tärkeän vähemmän tärkeästä. Pohtimisen juuret ovat entisajan maatalousvaltaisessa yhteiskunnassa: pohtiminen oli viljan puhdistamista, jonka tarkoitus oli saada akanat pois leipäviljan joukosta. Nykyinen merkitys pohtimiselle on tullut ruotsin mallin mukaan 1800-luvun lopulla: ruotsin verbi dryfta oli käynyt läpi saman muutoksen jonkin verran aiemmin.
Jos haluaa perehtyä asiaan tarkemmin, voi pohtiminen muuttua tutkimiseksi. Myös tutkiminen on ollut aikoinaan konkreettista käsin tehtävää työtä, sillä sen on arveltu alkuaan merkinneen terävällä seipäällä tai sen tapaisella koettelemista. Verbin tutkia perustana on hyvin vanha ’päätä, kärkeä’ tai ’teräaseen terää’ tarkoittanut sana.
Samaan tapaan on edennyt keksimisen tie. Verbi on johdettu ’koukkupäistä uittohakaa’ merkitsevästä keksi-sanasta. Entisajan keksiminen oli siis keksillä koettelemista ja nostamista. Keksijän tavoitteena oli silloinkin löytää etsimänsä.
Kun nykyajan keksijä oivaltaa, hänen tärkein työvälineensä on pää. Siitä kertoo myös oivaltamisen lähtökohta: verbi on johdettu vanhasta omaperäisestä sanasta oiva, jonka alkuperäinen merkitys oli ’pää’. Merkitys on säilynyt vielä esimerkiksi saamen kielissä, jossa sana tarkoittaa myös ’pyöreähköä tunturia’ tai ’ylintä osaa, huippua’. Tämä näkyy myös monissa Itä- ja Keski-Lapin saamelaislähtöisissä -oiva-loppuisissa tunturien nimissä (Sauoiva Sallassa, Vongoiva Sodankylässä).
KIRSTI AAPALA
Kirjallisuutta:
Häkkinen, Kaisa 1990: Mistä sanat tulevat. Suomalaista etymologiaa. Tietolipas 117. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Häkkinen, Kaisa 2004: Nykysuomen etymologinen sanakirja. WSOY.
Suomen sanojen alkuperä 1–3. Etymologinen sanakirja. 1992–2002. 2. painos 2013. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Linkki suomen kielen ja saamelaiskielten etymologiseen tietokantaan: http://kaino.kotus.fi/algu/.