Netissä ja verkossa

Vierasperäisiä sanoja korvaavien suomalaisperäisten sanojen keksiminen tuntuu monesti työläältä ja tulokset keinotekoisilta. Saattaa kuitenkin käydä niin, että oudolta, ehkä jopa huvittavalta kuulostanut sana muuttuu vähitellen neutraaliksi ja alkaa kuulostaa siltä kuin se olisi aina ollut kielessä. Miltä lienevät kuulostaneet syntyessään vaikkapa sanat palaute (feedback), juontaja (speaker), tulostin (printer), näyttö (display) tai palvelu (service).

Suorat käännökset, ns. käännöslainat, sopeutuvat kieleen melko näppärästi. Viime vuosikymmenten käännöslainoja eri elämänalueilta ovat esimerkiksi sähköposti (electronic mail), kasvihuoneilmiö (greenhouse effect) ja päiväkylpylä (day spa).

Silloin tällöin on järjestetty sanojen suomennoskilpailuja, joiden sadosta osa on levinnyt ja jäänyt elämään, mutta suurin osa kuihtunut pois. Esimerkiksi sanalle handsfree-laite on esitetty monia vastineita, mutta yksikään niistä ei ole ollut sellainen, jonka kieliyhteisö olisi ottanut suhteellisen yksimielisesti vastaan. Joskus osuva sana voi puhjeta kukkaan vaivihkaa, ilman kilpailuja ja julistuksia. Jos Helsingin Sanomien helmikuista Kuukausiliitettä on uskominen, näin on käynyt sanalle lävistys, jonka taiteilija Nalle Virolainen keksi 1980-luvulla englannin piercing-sanan vastineeksi.

Englannin kieli on nykyisin useimpien suomen uudissanojen lähteenä, mutta on eletty toisenlaisiakin aikoja. Sellaiset perisuomalaisilta kuulostavat sanat kuin puuro, leipä, piirakka ja sämpylä ovat alkujaan tuontitavaraa, eri aikoina ja eri tahoilta meille kulkeutunutta lainasanastoa.

Kielen sanasto uusiutuu kevyemmin ja paljon nopeammin kuin esimerkiksi äänne- tai lausetaso. Tuskinpa siis nettideitit uhkaavat suomea sen enempää kuin verkkotreffitkään.

LEENA JOKI

Kielikuulumisten 2/2010 etusivulle