Helpommin sanottu kuin kirjoitettu

Miksi sitten kaikki ääntämistavan mukaan kirjoitetut englannin sanat eivät näytä yhtä arkisilta? Esimerkiksi sana brändi yleistyi asiateksteihinkin vauhdilla, joten se pääsi myös yleiskielen sanakirjaan harvinaisemman brandin rinnalle. Lisäksi ainakin arkisissa teksteissä kirjoitetaan ongelmitta englannin ääntämystä mukaillen myös breikeistä, saiteista, tägeistä ja meilataan ja peistataan (vaikka englannin kirjoitusasut ovat break, site, tag, mail ja paste).

Monien sanojen yhteydessä saatamme kuitenkin vierastaa ääntämistavan mukaista kirjoitusasua. Emmimme vaikkapa sanojen tsätätä, pleibäk, sörvispäk (’servicepack’) ja fiitsö (’feature’) kanssa. Tökkivätkö näissä viehkeät ä ja ö (vaikka brändissä kirjain ä ei näytäkään pahalta, puhumattakaan vanhemmista, muuta perua olevista lainoista kuten äiti tai löysä)? Vai meneekö ääntämyksen mukainen kirjoitusasu vain liian pitkälle: sana ei ole ulkonäöltään tunnistettavissa samaksi kuin kirjoitettu sana. Tosin ei taida sörvis olla sen tunnistamattomampi kuin feikki tai peistatakaan.

Kirjoittaminen on kolikon toinen puoli. Toisella puolella on ääntäminen. Pitääkö kaikkien mielestäsi osata ääntää englannista peräisin olevia sanoja englantilaisittain? Täytyykö jokaisen lukijan tietää, että kun tekstissä on case, se sanotaan ”keis” tai jopa ”keissi”? Ja toisinpäin: täytyykö minun tietää, että kuulemani ”kouts” pitäisi suomenkielisessä tekstissä kirjoittaa asussa coach?

Ristiriita on siis olemassa. Mikä on sinun ratkaisusi?

RIITTA KORHONEN

Kielikuulumisten 2/2010 etusivulle