Jos putositkin kärryiltä, voit päästä vielä kyytiin

Jos keskustelijat eivät pääse toisistaan selvyyteen, he voivat antaa toisilleen palautetta reaaliaikaisesti: toinen voi ilmaista, ettei hän kuullut tai ymmärtänyt, mitä puhuja oli sanonut. Sen jälkeen puhuja voi puolestaan tarkentaa tai korjata sanomaansa.

Yhteispelillä se sujuu

Tarkennus- tai korjausprosessilla on omanlaisensa rakenne. Se alkaa yleensä siitä, kun kuulija esittää ns. korjausaloitteen eli ilmaisee, että hän ei kuullut tai ymmärtänyt edellä sanottua. Lyhimmin hän voi ilmaista sen yhdellä sanalla, kuten mitä, tä(h) tai hä(h). Toisaalta hän voi toistaa toisen puheenvuorosta sen kohdan, jota hän ei kuullut tai käsittänyt. Toistamisen avulla on mahdollista osoittaa tarkasti, mikä kohta aiemmassa vuorossa jäi epäselväksi.

Korjausaloitteen jälkeen ensimmäinen puhuja voi esimerkiksi toistaa aiemmin sanomansa uudelleen tai selittää sen uusin sanoin. Korjausprosessi on siis keskustelijoiden yhteispeliä. Aina korjausaloitetta ei edes tarvita, sillä puhuja voi huomata jo toisen ilmeestä, ettei tämä kuullut tai ymmärtänyt kaikkea.

Arkisessa vuorovaikutuksessa keskustelun säännönmukaisuuksia ei useinkaan tiedosteta. Esimerkiksi vuorottelun periaate on niin syvälle iskostunut, etteivät ihmiset – ainakaan suomalaisessa keskustelukulttuurissa – kovin herkästi puhu toistensa päälle. Vuorovaikutuksen jäsentyneisyys on tärkeä taustaedellytys sille, että pystymme kommunikoimaan toistemme kanssa.

– Tiesitkö muuten, että keskustelunanalyyttista tutkimusta on hyödynnetty esimerkiksi lääkärien kouluttamisessa ja Kelan puhelinpalvelun kehittämisessä? (Ks. raportti Vuorovaikutus Kelan puhelinpalvelussa.)

Parhaillaan Helsingin yliopistossa tutkimusaiheita ovat mm. hymyjen merkitys vuorovaikutuksessa, keskustelukumppanin kehuminen, monikieliset keskustelut ja puheterapiakeskustelut.

LAURA NIEMI

Kielikuulumisten 1/2014 etusivulle

Lisää aiheesta:

Tainio, Liisa (toim.) 1997: Keskustelunanalyysin perusteet. Vastapaino, Tampere.