Lainaa sain

Suuri osa kielemme sanoista on vierasta perua.

Kahdeksas helmikuuta vietetään Lainan nimipäivää. Kirjastoissa käy kuhina, ja lainaneuvottelut pankin kanssa etenevät... Kaikissa puuhissamme tarvitsemme yhdenlaista lainatavaraa, nimittäin lainasanoja. Lainakin lienee sanana lainaa, joko kantaskandinaavista tai kantagermaanista (Suomen sanojen alkuperä -kirjan mukaan).

Kotimaisten kielten keskuksen asiantuntijat ovat kirjoittaneet eri yhteyksissä paljon lainasanoista. Tähän vinkkiin on koottu joitakin lainasanoja käsitteleviä kirjoituksia. Lisää löytyy verkkopalvelustamme haulla ”lainasanat”. Lainaamista käsitellään myös monilla ”Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä” -osion sivuista.

Monenlaisia lainoja

Vaikka suuri osa suomen kielen sanoista on lainaa, niin lainasanat ovat yleensä mukautuneet niin hyvin kielen äännerakenteeseen, ettei ainakaan vanhimpien vierasperäisyyttä voi pelkän ulkoasun perusteella huomata. Lainoja on tullut vanhoista indoeurooppalaisista kielimuodoista sekä niistä polveutuvista germaanisista, balttilaisista ja slaavilaisista kielistä. Myöhempiä skandinaavisia lainoja on paljon, ja nykyisin tulee sanoja myös englannista. Jonkin verran on lainattu myös sukukielistä.

Saamelaiskielistä tulleet sanat liittyvät useimmiten luontoon (ruska, tunturi), mutta myös vuoka on saamelaislähtöinen. Tuttuja unkarin kielen suomeen välittämiä sanoja ovat paprika ja pusta; sanat ovat tosin unkarissakin lainaa toisaalta.

Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä

Orientin kahvi ja kapakka

Kun on puhe suomen kieleen tulleista lainasanoista, mainitaan yleensä indoeurooppalaista, germaanista, balttilaista, slaavilaista ja ruotsalaista lähtöä olevat sekä nuorimmat englannista peräisin olevat sanat. Tämä on kuitenkin vain osa totuutta, sillä monien lainasanojen juuret yltävät pidemmälle. Tähän kasvualustaan on Helsingin yliopiston Etelä-Aasian ja indoeuropeistiikan professori Klaus Karttunen paneutunut Orientin etymologisessa sanakirjassaan (OES). – –

Orientin on ajateltu olevan pikemminkin kulttuurinen kuin maantieteellinen käsite. Myös suuri osa ns. itämaisista lainoista on kulttuuri- ja sivistyssanoja. Karttunen jakaa käsittelemänsä sanat kirjansa johdannossa viiteen ryhmään: Euroopan sivistyskielten kautta välittyneet (kahvi, veranta), venäjän kautta tulleet (arbuusi, kapakka), uudet ja ajankohtaiset (ajatollah, sushi, tsunami), raamatulliset (kerubi, saatana) ja viidentenä antiikin kreikan kautta esimerkiksi muinaisegyptistä tai muinaispersiasta periytyvät sanat (paratiisi, pyramidi).

Kirsti Aapala ja Klaas Ruppel: Itämaiden mausteita suomen kielessä (Kielikello, 4/2013)

Germaaninen mestari

Suurin osa suomeen omaksutuista lainasanoista on saatu germaanisista kielistä. Jotkin niistä ovat hyvin vanhoja, parin vuosituhannen takaa, nuorimmat – ruotsista omaksutut – taas vasta viime vuosisadan peruja tai sitäkin nuorempia. – –

Entä maisteri ja mestari? Sana mestari on alkuaan peräisin latinan sanasta magister. Se on monien muiden latinalaisten lainasanojen tavoin pitkän, halki Etelä- ja Keski-Euroopan vieneen vaelluksen päätteeksi lainautunut ruotsista suomeen. Myöhemmin oppineiden kieleen omaksuttiin niin ikään ruotsista sana maisteri, jonka juuret ovat samassa latinalaisessa lähteessä. Sanoilla mestari ja maisteri on siis sama alkulähde, ne ovat vain kulkeutuneet suomen kieleen eri teitä ja eri aikoihin. Alkuperältään maisteri on todella mestari.

Klaas Ruppel: Onko maisteri mestari? (Kieli-ikkuna, 5.1.1999)

Indoeurooppalaisia jyviä

Suomalaisten ruokavalion keskeinen aines on yhä vilja. Viljakasvin siemen eli jyvä on vanha indoeurooppalaisista kielistä lainattu sana. Se tarkoittaa paikoin murteissa pelkästään rukiin jyvää, mikä osoittaa juuri rukiin tärkeyden perinteisessä ruokataloudessamme. Jyvät joko säilytetään kokonaisina, rikotaan tai jauhetaan jauhoksi.

Jauhot valmistetaan jyvän ytimestä tai ottamalla jyvän kuorikerrokset mukaan kokonaan tai osittain. Jauho on johdos sanasta jauhaa samoin kuin jauhe, joka murteissa voi tarkoittaa paitsi yleensä jauhomaista ainetta myös jauhoa.

Katariina Rouvala: Jyviä ja akanoita (Kieli-ikkuna, 25.4.2000)

Balttien tuhat

Pienet lukusanat kuuluvat siihen peruskäsitteistöön, joka on minkä tahansa kielen keskeistä sana-ainesta. Perussanavarastonsa ja siihen kuuluvat lukusanat on ollut suomalais-ugrilaisella kantakielelläkin. Suomelle ja enimmille sen sukukielille ovat yhteisiä lukusanoista pienimmät, yhdestä kuuteen. – –

Isommat tasaluvut ovat lainatavaraa. Suomen sata vastineineen (esim. unkarin száz ja mansin saat) on ikivanha indoeurooppalainen laina ja balttilaisperäinen tuhat jonkin verran nuorempi. Näitä täsmällisiä lukuja on tarvittu vasta kaupankäynnin yhteydessä. Luontaistaloudessa iso luku voi olla vaikkapa mittayksikkönä käytetty kiihtelys, jonka nahkamäärä on noin 25 tai 40 sen mukaan, minkä kokoisen eläimen nahoista on kyse.

Ulla-Maija Kulonen: Yksi, kaksi, kolme (Kieli-ikkuna, 9.11.1999)

Virolainen lennokki?

Suomen yleiskielessä tiedetään olevan vain muutamia virolaisia lainasanoja. Näitä ovat koostua, lavastaa, viron mallin mukaan muodostettu lennokki sekä todennäköisesti siili ja mahdollisesti kullero (viroksi koostuma, lavastama ’ohjata; (kuv.) lavastaa’, lennuk ’lentokone’, siil ja kullerkupp). Vanhassa kirjasuomessa on myös jonkin verran todennäköisiä tai mahdollisia virolaislainoja (esim. nuhdella merkityksessä ’rangaista’, viroksi nuhtlema ’rangaista’).

Murteissa virosta lainattuja sanoja on kuitenkin paljon enemmän. Nämä lainat keskittyvät Suomenlahden itäosaan alueille, joilla perinteisesti on ollut tiiviit yhteydet virolaisiin: Kymenlaaksoon, Karjalan kannakselle ja Suomenlahden ulkosaarille.

Sofia Björklöf: Meri kuljettaa kieltä – virolaisia lainasanoja suomen murteissa (Kielikello, 3/2018)

Englantilainen kieli poskessa

Monet kielikuvat leviävät käännöslainoina eli sanasanaisina käännöksinä kielestä toiseen. Esimerkiksi englanninkielinen ilmaus tongue in cheek on suomeksi kääntynyt muotoon kieli poskessa. Samalta suunnalta kulkeutuneita käännöstulokkaita ovat viime aikoina olleet muun muassa tylsyyttä ilmaiseva vertaus kuin katsoisi maalin kuivumista (as exciting as watching paint dry) ja jonkin tehtävän mahdottomuutta ilmaiseva vertaus kuin yrittäisi naulata hyytelöä seinään (like trying to nail jelly to the wall).

Nämä sanonnat vaihtelevat muodoltaan jonkin verran jo alkuperäiskielessä, joten myös suomeksi näitä ilmauksia näkee hieman eri muodoissa: Hyryn romaanit on yhtä jännittäviä kuin seuraisi tapetin kuivumista. Jos haluan katsoa kun maali kuivuu, niin voin tehdä sen ilman Youtubea. Pyrkimys vangita maailma yhden käsitejärjestelmän alle on kuin yrittäisi naulata vanukkaan kiinni seinään.

Tarja Riitta Heinonen: Kielikukkasia (Kielikello, 4/2011)

Rukkasetko venäjästä?

Käsineiden nimityksissä on sekä alkuperältään kotimaisia että lainoja. Käsine on tietysti johdettu sanasta käsi samoin kuin sormikas sanasta sormi. Lapasen kantasana taas on lapa, joka tarkoittaa mm. erilaisten pitkulaisten esineiden leveää ja litteää päätä. Kinnas, joka osassa maata on tehty nahasta, osassa villasta, on tunnettu kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä. Rukkasen on arveltu olevan joko samaa lähtöä kuin poronnahkaista turkkia tarkoittava rukka tai sitten lainaa venäjän kielestä. Laajalti käytössä oleva vantus on vanha germaaninen laina.

Nuorempia lainoja ruotsista ovat hansikas ja hanska sekä ainakin sanaristikkoja harrastaville tuttu rasa, joka murteissa ei tarkoita pelkästään rikkinäistä lapasta vaan myös ehjää. Sen sijaan on epäselvää, mitä syntyä on varsinkin hämäläisten tuntema villakäsine tumppu.

Kirsti Aapala: Rukkaset reputetulle kosijalle (Kieli-ikkuna, 23.7.1996)

Toimitus: Vesa Heikkinen
Kuvat: Sonja Holopainen

Palaa otsikoihin