Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
8.1.2015 16.01
Metsuriseksuaali
Metsurit menivät, sana jäi.
Minä olen metsurin poika. Lähes metsuri siis itsekin.
Kiihdyinkin kovasti, kun kuulin toimittajan alkavan sauhuta metsuriseksuaaleista. Somessakin näistä kummajaisista on vaahdottu.
Ajattelin ensin, että tarkoitettiin metroseksuaaleja. Mutta ei, ei. Kyllä se oli metsuriseksuaali!
Lehtitietojen mukaan kyse on risupartaisista flanellipaitamiehistä, jotka viihtyvät ulkoilmassa. Jalassa pitää olla farkut, mielellään kivipestyt. Eikä haittaa, jos näyttää näyttelijältä. Lehtijuttujen kuvituksena näet on käytetty muun muassa Leonardo DiCaprion karvaista naamataulua.
Taitaakin olla Halivuutin villitystä koko metsuriseksuaali! Pintaliitoa! Mutta hällä väliä, kyllähän sana ja idea meille suomalaisillekin trendipelleille kelpaa.
Ja mikä ettei. Meillä ei enää oikeastaan ole metsureita siinä mielessä kuin esimerkiksi Pentti Haanpää heitä kuvaa. Nöyriä, nälkäisiä miehiä, jotka savotoivat, kumartuivat petäjien juurelle. Nälkäpalkalla. Hiki haisi, sylki lensi, veri maistui suussa.
Siitä kurimuksesta saattoi olla seksuaalisuus kaukana. Toisaalta tukkijätkät ovat kyllä suomalaisessakin filmikuvastossa usein komeita ja rivakoita ensirakastajia.
Ota näistä sitten selvä, näistä metsuriseksuaali-sanan nostattamista ajatuksista. Taidanpa kuitenkin antaa partani rehottaa, kuin joskus muinoin. Flanellipaita ja farkut kuuluvat jo muutenkin varustukseeni.
Tosiasiat on tunnustettava. Ehkä minusta ei ole metsuriksi. Jos metsuriseksuaaliksi kuitenkin.
Palaa otsikoihin | 6 puheenvuoroa
Kyllä minä sen ymmärrän, että joku villiintyy näteistä tytöistä ja joku muu taas karvaisista miehistä, mutta että sanoista...
Kielen seurantaan, kuten sanakirjojen ylläpitoon, kuuluisi sen kirjaaminen, mitä uusia sanoja kielessä käytetään ja miten, missä merkityksissä ja yhteyksissä. Omat tunteet kannattaisi pitää turvallisen välimatkan päässä. Omat mielipiteet ja tajunnanvirrat voi sitten kirjoittaa vaikka omaan päiväkirjaan tai kertoa kapakassa, jos joku jaksaa kuunnella.