Siirry sisältöön
Haku

Vesa Heikkinen


Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.


rss

6.11.2014 14.59
Vesa Heikkinen

Perhe poikineen

Taas käydään kiivasta taistoa merkityksistä.

Olemme kaikki yhtä suurta perhettä, me ihmiset. No, ehkä emme kuitenkaan. Mutta me suomalaiset sentään olemme kuin yhtä suurta perhettä… Mitä vielä! Eihän meillä ole yhteisymmärrystä edes siitä, ketkä kuuluvat suomalaisten joukkoon ja mitä perheellä tarkoitetaan.

Eikä tuota yhteisymmärrystä koskaan saavutetakaan. Perheen määritteleminen jos mikä on poliittinen seikka ja valtataistelun areena.

Perhettä toden totta on määritelty ja jatkuvasti määritellään monin tavoin. Katsotaanpa ensin, mitä sanakirja aiheesta toteaa.

Maanmainio Kielitoimiston sanakirja kertoo perustietona, että perhe on ”yhdessä asuvien ihmisten ryhmä, jonka tav. muodostavat kaksi keskenään avio- t. avoliitossa t. rekisteröidyssä parisuhteessa olevaa henkilöä ja heidän lapsensa t. yksinhuoltaja lapsineen t. lapseton pariskunta”. Tällainen määrittely kattaa suuren osan erilaisista perheistä ja jättää viisaasti mahdollisuuksia myös lisäkeskusteluihin ja -määrittelyihin (jonka tav. muodostavat).

Entäpä perheen määrittely eri kulttuureissa, jos sellaisista tässä yhteydessä voi puhua? Tai uskontokunnissa? Väestöliitto on julkaissut aiheesta opuksen, jonka mukaan maailman perhejärjestelmät ovat ”pikemminkin erkanemassa kuin lähentymässä”. Anna Rotkirch kertoo teoksen alussa ruotsalaisesta sosiologista Göran Therbornista, joka on tutkinut maailman perheiden historiaa 1900-luvun alusta 2010-luvulle.

Therborn erottaa viisi erilaista perhejärjestelmää: Etelä-Aasian, Itä-Aasian, Läntisen Aasian (ja Pohjois-Afrikan), Saharan eteläpuolisen Afrikan järjestelmät sekä eurooppalainen järjestelmä, johon lasketaan myös Yhdysvallat ja Australia. Nämä järjestelmät ovat yhteydessä maailman eri uskontoihin – konfutselaisuus, hindulaisuus, islam, animismi ja kristinusko. Lisäksi ne ovat ”maantieteellisiä, historiallisia ja kulttuurisia kokonaisuuksia”.

Kun lukee Väestöliiton kirjaa ja miettii maailmaa vähän avarammasta vinkkelistä, puheet perinteisestä perheestä ja vallankin ydinperheestä alkavat tuntua entistäkin omituisemmilta. Nythän meillä käydään keskustelua perheiden olemuksesta esimerkiksi osana kuumaa debattia tasa-arvoisesta avioliittolaista. Yksi syyttää toista homorummutuksesta, toinen syyttää yhtä vanhoillisuudesta.

Käydään siis kiivasta taistelua merkitytyksistä, juuri perheen merkityksestä. Poliitikko Nasima Razmyar on todennut Iltalehden mukaan, että Timo Soini ”ei taistele perheiden itsemääräämisoikeuden puolesta, vaan perheiden määräämisoikeuden puolesta”. Razmyarin mukaan perheen määritelmä ”kumpuaa perheistä itsestään, Soinin mielestä hänellä on oikeus määritellä perhe”. Soini taas on sanonut Iltalehden mukaan, että perinteinen avioliitto ja perheiden itsemääräämisoikeus ”ovat vapaan yhteiskunnan perustekijöitä”.

Kaunis ajatus tuo, että jokainen saa itse määritellä, mitä haluaa perheen käsitteeseen sisällyttää. Toisaalta niin yksilöiden kuin heidän muodostamiensa ryhmienkin oikeuksista ja velvollisuuksista säädetään myös pykälissä, joten sillä kyllä on merkitystä, kuka näissä poliittisissa määrittelytaistoissa pääsee voitolle. Jokainen voi määritellä perheen tykönään, miten lystittää, mutta yhteiskunnan edessä itsenäisinkin yksilö joutuu nojaamaan poliitikkojen keskustelun tuloksina syntyneisiin määritelmiin ja viime kädessä – poliitikkojen säätämiin lakeihin.

Sen voi poliitikoillekin todeta, että määrittelettepä niin tai näin, kaikki ei ole jäännöksettömästi tässäkään asiassa määriteltävissä eikä säädeltävissä. Määriteltävän kentän mutkikkuudesta saa oivan käsityksen, kun tutustuu vaikkapa Mirva Kallungin, Tiina-Kaisa Karppisen ja Heidi Kettusen opinnäytetyöhön Sateenkaariperheiden kokemuksia asioinnista terveydenhoitajan vastaanotolla (2003).

Opinnäytetyöhön on koottu muassa kuvauksia erilaisista perhetyypeistä. Esimerkiksi tällaisia nimityksiä perheistä on käytetty: lapsiperhe, ydinperhe, yhden vanhemman perhe, yksinhuoltajaperhe, kaksikeskus- eli kaksihuoltajuusperhe, uusperhe, laajentumaperhe, monikkoperhe, laitosperhe, monikulttuurinen perhe, maahanmuuttajaperhe, ulkosuomalainen perhe, lapseton perhe ja sateenkaariperhe. Varmasti näitä nimityksiä on syntynyt lisääkin; onhan tuosta opinnäytteestä vierähtänyt aikaa jo toistakymmentä vuotta.

Luokittelun vaikeutta kuvaa sekin, että perheitäkin tilastoimaan pyrkivä Tilastokeskus toteaa verkkosivuillaan, että erilaiset vähemmistöt, kuten sateenkaariperheet, ovat ”pienen määränsä ja yhteiskunnallisten käytäntöjen takia huonosti erotettavissa tilastoista”. Toisaalta tilanne on vuoden 2002 lakiuudistuksen jälkeen ”hieman kohentunut, koska rekisteröidyt parit ovat päässeet mukaan perhetilastoihin”. Tilastokeskuksen mukaan kokonaiskuva suomalaista perheistä on nyt tilastoissa ”astetta kirkkaampi ja värikkäämpi, vaikka merkittävä osa seksuaalivähemmistön perheistä jää edelleen perhetilastojen ulkopuolelle tai tilastoituu väärin”.

Jos jää tilastojen ulkopuolelle, onko se merkki siitä, että on muutenkin ulkopuolella? Onko jääty myös määritelmien ulkopuolelle? Ollaanko eri tavoin yhteiskunnan marginaalissa? Miltä tuntuu olla yhteiskunnan täysivaltainen jäsen, jos yhteiskunta ei tunnista eikä tunnusta omaa perhemuotoa? Jos siis ei ole täysivaltainen jäsen.

Niin, mä miksi näitä mietin? Liittynee isyyteen ja vanhemmuuteen. Perheen määrittelemisen solmuja ei ainakaan avaa se, että aletaan pohtia näiden käsitteiden rajoja! Pohdittava niitä kuitenkin on, sillä yksikään käsite ei ole saari. Perheen käsitteestä on vähintäänkin siltoja tuontapaisiin lähikäsitteisiin.

Mietinnän tarve liittyynee myös maailman menoon yleisemmin. Suomessa erilaisten perheiden tilanne on todennäköisesti parempi kuin monissa muissa maissa. Olemme ehkä sittenkin onnistuneet määrittelyissämme ja poliittisissa väännöissämme aika hyvin, vaikka parannettavaakin tietysti on, kuten ajankohtainen rummutus aiheesta osoittaa.

Ehkä jokaisen meistä on kuitenkin hyvä välillä istahtaa tuumaamaan sitä, millaisen perhekäsityksen varassa elämäänsä elää. Monestihan jäämme näissäkin kysymyksissä vain tuijottamaan omaan napaamme. Katsomme kyllä peiliin, mutta emme katso ikkunasta ulos. Emme edes ryhdy määrittelemään perhettä, sehän on selviö. Mutta mutta. Ei se ole tosio eikä selviö; se on kiistiö!

Voihan olla, että määrittelyjen miettiminen ja mahdollinen perheen uudelleen ajatteleminen saa pohtimaan myös arvomme uusiksi. Mitä jos vaikka laajentaisi perhetajuntaa ja ryhtyisi kummiksi ebolaorvolle?

Iltalehti 30.10.2014: Timo Soini: ”Minuun ei vaikuta homorummutus”

Tilastokeskus 23.9.2013: Sateenkaariperheet tuovat väriä tilastohin

Väestöliitto 2013: Mikä perhe? Perhe eri kulttuureissa

Muu lähde: Mirva Kallunki, Tiina-Kaisa Karppinen ja Heidi Kettunen 2003: Sateenkaariperheiden kokemuksia asioinnista terveydenhoitajan vastaanotolla. Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa

6.11.2014 17.40
Jaakko P
ei yksiselitteistä
Lain määritelmät perheestä eivät ole kovinkaan yksiselitteisiä. Esim. laissa lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta "perheellä" tarkoitetaan "yhteistaloudessa eläviä vanhempia tai muita huoltajia sekä vanhemman tai muun huoltajan kanssa yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävää henkilöä alaikäisine lapsineen". Lähes vastaavan määritelmän tuntee laki toimeentulosta.

Avioliittoon rinnastetaan nykyään rekisteröity parisuhde, mutta rinnastetaanko rekisteröimätön kahden samaa sukupuolta olevan asumussuhde "avioliitonomaisiin olosuhteisiin"? Kuka määrittelee ja millä perusteella, onko kyseessä soluasuntoluonteinen kimppa-asuminen vai parisuhde? Olen kuullut ettei oma ilmoitus suhteen luonteesta välttämättä riitä viranomaisille. Tulevatko sosiaalitantat kenties tarkastamaan, montako sänkyä makuuhuoneessa on?
7.11.2014 19.07
Vapaa mielinen
Perhe, so not
Pikemmin pitäisi kysyä, miksi laissa ja viranomaispäätöksissä pitäisi käyttää "perheen" käsitettä. Perhe-elämä on yksityisasia. Valtion ei pitäisi puuttua siihen, mitä itse kukin pitää perheenään, kuului siihen sitten yksi tai useampia samaa tai eri sukupuolta olevia ihmisiä, koiria, kissoja, tietokoneita tai jotain muuta.

"Tasa-arvoisen avioliiton" (siitähän tässä on kyse, aikuisten oikeesti, joohan?) ajajat eivät jostain syystä halua irtautua vanhasta yhtenäiskulttuurin perhekäsitteestä vaan vain vääntää sitä mieleisekseen. Näin on saatu aikaan "semanttinen kiista" sanan pahimmissa merkityksessä eli tyhjää sanoista riitelyä.

Jos toisesta galaksista tullut tutkija tarkkailisi Maapallon elämään, hän luultavasti aika pian huomaisi, että halki vuosituhanten on ihmiskunnalla ollut jonkinlainen "avioliiton" käsite. Sen sisältö on vaihdellut, mutta minimissään siinä on yksi mies ja yksi nainen; muut avioliittomallit on jostain syystä jyrkästi tuomittu nyky-yhteiskunnassamme. Mutta kun tarkkailija huomaa, että kahden miehen tai kahden naisen kumppanuutta halutaan myös ylevöittää "avioliitoksi", hän alkaa ihmetellä. Onko sellainen suhde niin häpeällinen, iljettävä ja saastainen, että sitä ei voi tuoda esiin muuten kuin "avioliiton" valekaavussa?
13.11.2014 12.36
Kiiski
Jotta viranomaiset pääsisivät ottamasta kantaa perheen käsitteeseen, niin ei voisi olla olemassa sellaisia sosiaalietuuksia, jotka riippuvat esimerkiksi perheen yhteisistä tuloista.

Jos samassa huoneistossa asuu yksi pienituloinen ja yksi suurituloinen henkilö, niin voidaanko sille pienituloiselle maksaa asumistukea?

Kun kysymys on mahdollisuudesta saada rahaa yhteiskunnalta, niin ongelmia syntyisi siitäkin, jos luotettaisiin ihmisten omaan ilmoitukseen siitä, onko kysymyksessä parisuhde.

Toisaalta nykyisessä tilanteessa viranomaisille välttämättä syntyy joskus vääriä tulkintoja. Syy on juuri siinä, että nykymaailmassa perheen käsite on niin epämääräinen, että sille ei pysty kukaan asettamaan selviä rajoja.
14.3.2017 12.49
Ellantelttu
Laki ja kuinka se luetaan
Lakia lukiessa kannattaisi lukea myös perustelut, eli mihin perhe-käsitettä lainsäätäjän mielestä tarvitaan. Jossain ammoisessa artikkelissa, johon en nyt enää löydä linkkiä, kerrottiin että sen jälkeen, kun suomalaista lainsäädäntöä rukattiin siihen suuntaan, että lapset olisivat keskenään tasa-arvoisia riippumatta siitä, ovatko vanhemmat naimisissa vai ei, kasvoi avioliiton ulkopuolella syntyneiden määrä aikansa, ja sitten tasaantui. Esimerkiksi tuloverotuksessahan on ihan yhdentekevää onko kyse avoparista vai kämppiksistä niin kauan kun yhteisiä lapsia ei ole. Sote-laeissa tilanne on mutkikkaampi. Herääkin kysymys ovatko adoptiolapset tasa-arvoisia muiden lasten kanssa kun adoptio on sidottu avioliittoon? Ja yleisemmin, mitä perhemuotoja laissa pitää ottaa huomioon siksi että lain tarkoitus toteutuisi, ja mitkä voidaan sivuuttaa siksi että niillä ei vaan kerta kaikkiaan ole merkitystä lain toiminnan kannalta?