Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.
Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
20.1.2015 12.18
Tulee sota ja veriset vaatteet
Mitä hintasota kertoo aikamme hengestä? Ihmisen ”helteistä”?
Aikamme on sotaisa. Sota on jokapäiväinen uutisemme ja olotilamme. Puheitamme ja kirjoituksiamme luonnehtii sana sotasuma.
Käymme jatkuvaa merkityssotaa sanoillamme, kuvillamme, viesteillämme. Samalla kielemme täyttyy puheella monenlaisista sodista.
Kun sotapuhe vyöryy ylitsemme monista tuuteista, huomaamme, että sota sanakirjan ensimmäiseksi määrittämällä tavalla ’suurten
yhteisöjen (vars. valtioiden) välisenä organisoituna aseellisena taisteluna, sotatilana’
ei ehkä olekaan enää se tavallisin tai edes ensisijainen sanan käyttötapa.
Sodan käyttötavat ovat monipuolistuneet, sen merkitykset ovat laventuneet ja
osin lieventyneetkin. Sota on tavallistunut, luonnollistunut, normaalistunut.
Aivan varmasti sodan
käyttötavat ja merkitykset ovat myös viihteellistyneet. ”Sota on kaunis, siinä on
voimaa”, arveli Hector jo 1987
järisyttävän vaikuttavalla Nuku idiootti
-albumillaan. Sotapuhe tuntuu vetävän ja myyvän.
Muun muassa tällaisia sotia meillä on ollut käynnissä tai on parhaillaan menossa: karkkisota, sote-sota, koulusota, sukupuolisota, lehtisota, kahvisota, bensasota, viinasota, laskiaispullasota. Näitä on lähes loputtomasti. Tuoreimpana tietenkin hintasota uuskielisine halpuuttamisineen.
Näyttää siltä, että sodaksi voidaan nimetä lähes mikä tahansa kamppailu, kisailu ja kahden- tai monenvälinen vääntö. Joissakin tapauksissa voisi ehkä puhua ylinimeämisestäkin. Överiksi menee?
Mitähän sotaisuus ja kielellinen sodittelu oikein kertovat aikamme hengestä? Kun seuraa lasten ja nuorten puuhastelua, heidän maailmansa näyttää sotaisalta monella tavalla. Ei vähiten peli- ja mielikuvitusmaailma, jossa aika usein on kyse jonkin sortin eloonjäämistaistelusta.
No, osattiin sitä toki sotaleikit ennenkin, en sillä sano.
Mutta ne olivat kyllä toisenlaisia. Kaivettiin poteroita ja ammuttiin
ritsoilla. Saattoi tulla haavoja, kuhmujakin. Juostiin pitkin pöpoelikköjä ja
kiljuttiin. Lumisodassakin oli, no, totinen tappamisen meininki tahkopihkalamaisessa ja juhamietomaisessa hengessä.
Sota ei kulkenut kännykkänä taskussa eikä lapsilla mustelmana mielessä. Sodan kokeneet jurottivat ja väliin jurnuttivatkin keskuudessamme. Sodan nimeä ei turhaan mainittu.
Tätä nykyä sekalainen sotapuhe pursuu paikoin yli äyräitten. Tapaa jopa sotasöpöilyä: Kuinka ihkua onkaan seurata kokkisotaa tai viidakon tähtösten santasotaa. Tai osallistua selfiesotaan. Tai elää hengessä mukana suksisankareittemme latusotaa.
Kaiken suloilun keskellä ei ehkä sovi unohtaa niitä varsinaisia sotia, joissa ihmiset kuolevat oikeasti – joissa ihmisellä on vain yksi ”heltti” eli elämä. Eipä meille ehkä anneta mahdollisuuttakaan unohtaa, jos uutisia seuraamme. ”Tulee sota ja veriset vaatteet”, tiesi vanha kansakin.
Sananparsikokoelma Kotuksen aineistopalvelussa
Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa
Ja tunnettuja sotia ovat olleet myös turskasota ja emusota.
Ja tapojahan löytyy. Niitä löytyy enemmän kuin tuli ennen ajateltua. Tästä sitten syntyy huomioharha: koska minä en ennen juuri huomannut sota-sanan kuvaannollista käyttöä ja nyt näen sitä ihan joka puolella, niin sehän on valtavasti lisääntynyt!
Objektiivisemmassa tutkimuksessa saatettaisiin havaita sen jopa vähentyneen. Syynä se, että nykyaikaisessa liike-elämässä suositaan toisenlaisia metaforia. Asiakkaista ei juuri käydä sotaa, vaan kilpaillaan, ja asiakkaita sitoutetaan tai kaapataan.
Siis, vaikka sanotaan ettei sota yhtä miestä kaipaa, kyllä sotaan on jo suomalaisen tarinaperinteen alusta lähtien riittänyt vaikka vain yksi mies puolellaan.
Tietokilpailua ei sentään kai vielä ole sanottu tietosodaksi...
Ja aivan hiljattain saimme lukea, että USA ehdottaa Suomelle osallistumista ”ilmaharjoituksiin”. Ei siis missään nimessä ilmasotaharjoituksiin.
Toki sota-sanaa käytetään yhteyksissä, joissa ennen ei käytetty, tyypillisesti luomaan vääriä mielikuvia – kuten ”sota terrorismia vastaan”. Jos terrorismia vastaan voisi käydä sotaa, USA olisi voittanut sen aikoja sitten.
Puolustusvoimista puhumiselle on siis kansainväliseen sopimukseen liittyvä peruste.
Kyseinen sopimus jäi käytännössä merkityksettömäksi, paitsi että siihen vedottiin toisen maailmansodan voittajien järjestämissä oikeudenkäynneissä – luonnollisestikin vaieten kaikista niistä tavoista, joilla voittajavaltiot olivat rikkoneet kyseistä sopimusta.
Sodat kieltävät sopimukset ovat väistämättä merkityksettömiä. Mihin voitaisiinkaan ryhtyä niiden rikkojia vastaan? Sotaan? Pakoteleikkiin? Julkilausumiin?
Kansainvälisessä oikeudessa on ollut vallitsevana linja, jossa ei puututa sotaan sinänsä, vaan sodankäynnin tapoihin. Ihmeellistä ei ole, että tätä koskevia Haagin ja Geneven sopimuksia on rikottu. Ihmeellistä on, että niitä on kuitenkin jossain määrin noudatettu, eli vanha sananparsi ”inter arma silent leges” (aseiden keskellä lait vaikenevat) on osaksi kumottu.