Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
Sekasortoista anarkismia
Poliisi otti kiinni Helsingin keskustassa liikennettä estäneitä anarkisteja. Anarkistit iskivät Rautatientorille.
Tällaisia uutisia olemme saaneet lukea. Ne eivät käsittääkseni liity mitenkään Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleihin.
Sosiaalisessa mediassa ja muuallakin on hämmästelty, onko kyse todella anarkiasta siinä mielessä, jossa anarkia-sanoja on vanhastaan käytetty. Kielitoimiston sanakirja avaa anarkiaa näin: hallituksettomuus, laittomuus(tila), sekasorto.
Anarkisti määritellään sanakirjassa anarkismin kannattajaksi. Anarkismi määritellään näin: aatesuunta, joka taistellen kaikkea sosiaalista, poliittista ja taloudellista järjestystä vastaan tavoittelee yksilön täydellistä vapautta.
Viimeaikaisten uutisten perusteella näyttää siltä, että anarkisti-sanojen käyttöala on merkittävästi laventunut ja että sanoja käytetään hyvinkin vaihtelevissa merkityksissä. Vanhastaan anarkismissa oli paljolti kyse valtiokoneiston vastustamisesta; nyt anarkisteiksi mainitut tuntuvat puolustavan julkista hallintoa tai ainakin sen pienipalkkaisia työntekijöitä.
Joissakin teksteissä anarkismi viittaa laajasti yhteiskunnalliseen toisinajatteluun ja kansalaisaktivismiin. Mitähän pitäisi ajatella esimerkiksi sellaisista toimijoista kuin akateemiset anarkistit ja anarkistimartat?
Palaa otsikoihin | 6 puheenvuoroa
Jos olenkin sitä mieltä, että uutisessa olisi voinut olla paikallaan jokin vahvempi – mutta silti uutisen vaatima tarpeeksi värittymätön – ilmaisu, en ihan keksinyt, mikä aktivisti-sanassa oli niin väärin. Ehkä aktivisteja on totuttu ajattelemaan sinisaareloina, jotka nousevat öljyalukselle tai kahlitsevat itsensä puihin. Minustakin äärioikeistolaisten toiminta on täysin tuomittavaa, mutta riistetäänkö myös vasemmistoaktivisteilta aktivistin titteli, jos he pahoinpitelevät jonkun keskellä mielenilmaustaan?
Aktivismi on anarkismin tapaan niitä tilanteen mukaan määrittyviä sanoja, joiden merkityksistä ja käyttötavoista meillä ei ole eikä kai voikaan olla koko kieliyhteisön yhteisesti hyväksymää merkitystä. Juuri tämänkaltaisten sanojen merkityksistä ja tulkinnoista käydään jatkuvasti neuvottelua ihmisten kesken. Tosin emme useinkaan itse tiedosta käyvämme tuollaisia keskusteluja...
Tästähän historia paljolti kertoo, jos sitä katselee käsitteiden historiana. Kenellä on kulloinkin valta päästä antamaan merkityksiä sanoille ja millaisia merkityksiä niille pyritään antamaan?
Siinä missä anarkisti on yhdelle (kansallis)sankari, hän on toiselle terroristi. Olennaista tietysti olisi esimerkiksi uutisoinnin näkökulmasta, että jutuissa ei esitettäisi tämäntapaisia kiistanalaisia (kiistojen alaisia) sanoja ikään kuin itsestään selvästi vaikkapa neutraaleina tms. Tai negatiivisina. Tai positiivisina.
Kiinnostava tutkimuksen aihe olisi, miten aktivisti-sanoille eilen annettiin tietynlaisia merkityksiä ja millaisia merkityksiä missäkin. Tämä kertoisi paljon paitsi kielestä myös ihmisten ajattelutavoista, asenteista ja arvoista. Yhteiskunnastamme.
Aktivisti-sanan käyttö, johon Ville E. puuttuu, on vähän toisentyyppinen asia. Sillä ei tunnu olevan juuri mitään merkityssisältöä paitsi että esitetään jonkun tekevän jotain (pelkän puhumisen sijasta). Suomen historiassa sillä on oma vakiintunut merkityksensä, joka on hyvin kaukana nykyajan "aktivisteista". Tällaisista sanoista voi sanoa: niitä ei kannata ottaa aktiiviseen sanavarastoonsa.