Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
Astalon paluu
Kaluja, kaunisteita takoi vaan, ei murhan astaloita milloinkaan. Näin runoilee Eino Leino Nykysuomen sanakirjan mukaan. Viime vuosisadan alkupuolen ”nykykieltä” kuvaava sanakirja kertoo, että astalo on harvinainen sana, jolla viitataan aseeseen tai lyömäkaluun.
Suomen sanojen alkuperä -teos taas antaa olettaa, että sanan juuret ovat venäjän sanassa, joka tarkoittaa sauvan tai kepin terävää kärkeä. Sama venäjän sana viittaa myös teräväkärkiseen keppiin, jolla hoputetaan vetoeläimiä.
Hyvin harvinaisesta sanasta taitaa joka tapauksessa olla puhe. Nykyajan nykykieltä kuvaava Kielitoimiston sanakirja toteaa, että kyse on ”vanhentuneesta” sanasta, joka tarkoittaa tilapäistä lyömäasetta.
Juuri
tällaiset harvoin käytetyt vanhat sanat tuntuvat miellyttävän osaa
ristisanatehtävien laatijoista! Aikamoisia sana-anarkisteja he?
Astalo siis uinui pitkään rauhassa, ja siihen saattoi kompastua vain sanaristikossa. Mutta vappuna kaikki oli toisin. Astalosta tuli hetkeksi valtakunnan ykkösuutinen, ja kuoleman kielissä ollut sana sai uutta henkeä.
Mutta kuka sen astalon oikein kaivoi esiin sanojen varastosta? Poliisiko? Ja miksi astalouutiset tuppasivat huvittamaan, vaikka asia oli vakavahko?
Palaa otsikoihin | 10 puheenvuoroa
Joskus hyvä sana voi palata, joskin sen merkityskenttä on ehkä hiukan muuntunut. No, ovathan ne sanojen merkitykset yleensäkin kuin ameeboja.
Poliisin käyttöön tuollainen sana onkin ihan tarpeen. Kun tiedetään että jollain on lyöty, ei nyrkillä eikä puukolla, ei tiedetä tarkemmin millä. Lyöty astalolla, lyhyesti ja selkeästi. Ei tarvitse jäädä konstaapelin pohtimaan vaan pöytäkirjan kirjoitus etenee.
Kuvaavaa on, että sellainen pönäkkä virkakielisyys saattaa jäädä elämään senkin jälkeen, kun sanaa ei enää ole edes lakitekstissä. Tässä tapauksessa se siis poistettiin jo jokin aika sitten, ja esitöissä (hallituksen esityksessä) selitettiin:
”Kotirauhaa suojaavien pykälien sisältö on yhtä poikkeusta lukuun ottamatta vahvistettu vuonna 1889. Sen vuoksi säännöksissä puhutaan sellaisista valtioelimistä (keisarista ja valtiosäädyistä) joita ei enää ole olemassa tai joiden nimi ja asema ovat muuttuneet. Vaikka tästä ei suoraan aiheudukaan tulkintaongelmia, vanhentuneet säännökset ovat vaikealukuisia. Niissä on myös muita sanoja, joita nykyään käytetään harvoin tai eri merkityksessä, kuin mitä niillä on alun perin tarkoitettu. Tällaisia ovat ainakin ’kartano’ ja ’astalo’.”
Voiko siis olla ihan vakavalla naamalla, kun joku selittää tärkeänä jotain ”astalosta”?