Kielipallon EM-kisat paljastaa, miksi Suomi ei pelaa jalkapallon EM-kilpailuissa kesällä 2016. On aika nöyrtyä, käydä läpi lopputurnaukseen osallistuvat maat ja selittää niiden Suomea parempi menestys kielen avulla. Risto Uusikoski on siviilissä kielitypologi, jota kiinnostaa tempus, ja vielä enemmän siviilissä hän on jalkapallon ystävä. Risto on myös mukana kehittämässä Kotimaisten kielten keskuksen verkkopalveluita. Ollessaan kerran täysin siviilissä hän keksi yhdistää nämä kaikki kolme.
Kielipallon EM-kisat
Mitä pidemmälle tutkimus etenee, sitä syvemmälle olen vajoamassa kielelliseen ahdistukseen ja alennustilaan. Maita tuntuu olevan loputtomasti, kieliä tuntuu olevan loputtomasti ja ennen kaikkea pieniä, ratkaisevia yksityiskohtia tuntuu olevan loputtomasti.
Otetaan seuraavaksi vaikka Portugali. Maa on pienehkö, mutta niin vain joukkueen palkintokaapista löytyy MM-pronssi vuodelta 1966 ja EM-hopea vuodelta 2004. Eikä tarvitse kuin vilkaista portugalin kieltä, niin kasvoja vasten iskee selvä syy tälle menestykselle: puhuttelu (enkä tarkoita ainoastaan suuren Eusébion tapaa käydä antamassa tunnustusta vastustajan maalivahdille tai suuren Christiano Ronaldon tapaa puhutella erotuomareita maasta käsin).
Portugalilaiset ovat hyvin perillä siitä, keitä he kenellekin ovat. Esimerkiksi työpaikalla saman koulutuksen saaneet henkilöt ovat toisilleen colega, ’kollega’, riippumatta siitä onko toinen heistä toimitusjohtaja tai toinen äskettäin taloon tullut (tai edes töissä samassa paikassa). Toimitusjohtaja puhuttelee toisin kouluttautuneita työntekijöitä näiden alan mukaan, esimerkiksi ó engenheiro, ’insinööri’, ja toimitusjohtaja itse on näille herra ja alansa, esimerkiksi Senhor Arquitecto. Ja tämä on vasta alkua.
Tällainen hierarkiatietoisuus jokapäiväisessä kielenkäytössä heijastuu tietenkin toimintaan jalkapallokentällä, jossa pelaajat ovat yhtä aikaa tasa-arvoisia, mutta muodostavat keskenään ja valmennusjohdon kanssa erilaisia hierarkioita sen mukaan, miten sovittuja pelikuvioita valitaan toteutettaviksi.
.JPG "Jalkapallo ja Portugalin lippu. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus."){kind=small}
Täsmälleen sama etu on Kroatialla. Kroatia toisti Portugalin tempun yltämällä ensimmäisissä MM-kisoissaan pronssille vuonna 1998 (Davor Šukerin toistaessa Eusébion tempun voittamalla kisojen maalikuninkuuden). Kroaatissa huomiota ei tosin niinkään kiinnitetä puhutteluun vaan sukulaisuuden ilmaisuun. Kyllähän suomessakin on yritystä, onhan meillä vävy, miniä, lanko, anoppi ja niin edelleen, mutta tämä ei riitä arvokilpailuihin asti.
Kroaatissa on oma sanansa sukulaisuudelle jopa neljännessä polvessa; šukundid on ’iso-iso-isoisä’, šukunbaka on ’iso-iso-isoäiti, šukununuka on ’lapsen lapsen lapsen tytär’ ja šukununuk ’lapsen lapsen lapsen poika’. Serkut on eritelty sen mukaan, onko kyseessä isän vai äidin sisko vai veli eikä muukaan suku ole jäänyt vähemmälle huomiolle; esimerkiksi äidin veljen vaimo on ujna erotuksena isän veljen vaimosta, joka on strina.
Entäs Romania sitten? Pärjää puhuttelemalla, tietenkin! (Romania on yrittänyt pärjätä myös värjäyttämällä pelaajansa blondeiksi ennen pudotuspelejä, mutta Davor Šuker ja Kroatia eivät hätkähtäneet Gheorghe Hagin ja kumppaneiden uudesta ulkomuodosta vuonna 1998.) Romania saa tänä kesänä tusinan arvokisoja täyteen, ja maan menestyksen takana on vokatiivi eli puhuttelumuoto.
Vokatiivi löytyy myös esimerkiksi slaavilaisista kielistä, mutta romaniassa sitä käytetään, vaikka puhuteltavaan viitattaisiin vain lauseen alussa olevalla irtonaisella sanalla kuten lauseessa Ioane, unde mergi? (’Ioan, minne menet?’). Romanialainen pelaaja tietää siis aina välittömästi, että häntä puhutellaan sen sijaan, että hänestä esimerkiksi vain puhuttaisiin jollekin toiselle. Tämä antaa valmentajille ja kanssapelaajille aukottoman auktoriteetin ja pelaajien välittömän huomion.
Slovakia on kisojen ensikertalainen, tosin maa on ehtinyt jo MM-tasolla tekemään tempuista herkullisimman eli sinetöimään hallitsevan mestarin kotimatkan (alkulohko vuonna 2010 ja Arrivederci, Italia!). Slovakialla on kuitenkin epäilemättä edessään ruohonvihreä tulevaisuus: maan salainen ase on slovakin kielen keskeinen asema slaavilaisten kielten joukossa.
Slovakki on puhujamäärältään pienehkö länsislaavilainen kieli, joka vaikuttaa ensitarkastelulla enimmäkseen harmittomalta. Slovakkia puhutaan kuitenkin keskellä Eurooppaa ja länsislaavilaisista kielistä – joihin kuuluvat muun muassa tšekki ja puola – se muistuttaa eniten itäslaavilaisia kieliä. Tähän kun lisätään Slovakian mukava maine, slovakkia on jopa kutsuttu ja ainakin puolivakavasti harkittu slaavilaiseksi lingua francaksi. Mistä muustakaan olisi kysymys kuin koko slaavilaisen kielipotentiaalin keräämiseksi Slovakian jalkapallomaajoukkueen tueksi.
Onhan suomikin pieni ja harmiton kieli, mutta sillähän me emme tietenkään pitkälle pötki.
Palaa otsikoihin | 1 puheenvuoro
Kielitypologia on maailman kielten vertailua erilaisten piirteiden perusteella. Jokaisella kielellä kyetään ilmaisemaan kaikki mahdollinen – keinot vain vaihtelevat.
Tämän blogin ote (kaikki Euroopan kielet ovat parempia kuin suomi) ei siis edusta yleistä käsitystä. Monet blogin esimerkeistä ovat peräisin seuraavista kielitypologiaa esittelevistä kirjoista.
Kiinnostavaa kielellisesti siinä jutun osassa, jonka jaksoin lukea, oli ilmaus ”veljien vaimot”. Vanhassa suomessa olisi sanottu ”kälyt”. Mutta ilmeisesti kälyt ja langot ovat kohta yhtä katoavaa kieltä kuin nadot ja kydyt.