Liikettä niveliin äikän tunneilla

Järvenpään Yhteiskoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Katariina Knuutinen.

Muutama vuosi sitten perustettiin Liikkuva koulu -ohjelma lisäämään liikunnan määrää koulussa. Tavoitteena on ollut vähentää paikallaan istumista oppitunneilla ja lisätä oppilaiden toiminnallisuutta ja osallistuvuutta koulupäivän aikana.

Hankkeen internetsivujen mukaan lähes 90 % suomalaiskouluista on mukana Liikkuva koulu -hankkeessa, ja hankkeen puitteissa on ollut monenlaista toimintaa: käyty koulutuksissa, tehty väline- ja laitehankintoja ja uudistettu koulupäivän rakennetta muun muassa lisäämällä pitkiä välitunteja.

Useiden tutkimusten mukaan liikkumisella on suotuisia vaikutuksia oppimiseen, ja toiminnallisuuden avulla on saatu parannuksia työrauhaankin. Useat tutkimukset puoltavat toiminnallisuuden ja liikunnan lisäämistä koulupäivän aikana. Terveysvaikutukset tulevat tämän lisäksi.

Liikkuva koulu -ohjelman mukaan liikuntaa ei ole lisätty merkitsemällä lukujärjestyksiin lisää liikunnan tunteja. Tavoitteena on ollut saada koulupäivä kokonaisuudessaan aktiivisemmaksi siten, että se koskisi muitakin kuin liikunnan oppiaineen tunteja.

Moduksia kamerakynäillen ja sanaluokkien kertausta näytellen

Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa keskiössä ovat lukemisen, kirjoittamisen, puhumisen ja kuuntelemisen harjoitteleminen. On oppisisältöjä, joihin liikuntaa ei saa kuin pakonomaisella ja väkinäisellä toimenpiteellä. Itse en ole ainakaan keksinyt, miten novelli luettaisiin punnertaen, tai kuinka tutkia Agricolan sanoja ja kirjaimia tennistä pelaten. Liikunnallisuutta on kuitenkin mahdollista lisätä äidinkielen ja kirjallisuuden opetukseen esimerkiksi toiminnallisten työtapojen myötä.

Kieliasioiden läpikäynti oppilaita fyysisesti aktivoiden kiinnostaa monia; toiminnallinen kielen oppiminen -ryhmässä on Facebookissa tuhansia jäseniä, ja muun muassa Liikkuva koulu -ohjelman internetsivuilta löytyy täsmäideoita eri oppiaineiden tunneille. Toiminnallisen kieliopin kehittäjistä muun muassa äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Nina Maunulta olen saanut ideoita kokeiltavaksi omien oppilaiden kanssa. Kaikenlaiset kollegoiden kokeilut ja rohkaisut ovat kullanarvoisia.

Sanaluokkia, moduksia ja lauseenjäseniä kerrattaessa olemme kokeilleet kamerakynätekniikkaa. Ysiluokkalaiset ovat laatineet työhakemuksia välillä videoversioina. Kirjastolle kävellään tai pyöräillään, samoin taidemuseolle. Joskus tulee tehtyä muitakin retkiä ja onnistuttua mahduttamaan lukujärjestykseen erinäisiä käyntejä sinne sun tänne. Ilmaisutaidon harjoituksissa toimintaa ja liikkumista tulee ilman erityistä järjestämistä. Joskus suosittelen seisomatyöskentelyä, ja välillä on pelattu kokeisiinkertausaliasta seisten.

Jotkut oppilaat pitävät opetuskävelyistä: Luokka jaetaan kahteen osaan. Puolet lukee oppikirjastaan jonkin sovitun opetuskappaleen, puolet jonkin toisen. Aikaa tähän on varattu parisenkymmentä minuuttia. Sen jälkeen valitaan pari, joka on lukenut eri kappaleen kuin itse. Koulurakennus kierretään ulkona pariin kertaan kävellen ympäri siten, että ensimmäisellä kierroksella toinen pareista selittää lukemansa kappaleen keskeisen sisällön toiselle oppilaalle, ja toisella kierroksella osat vaihtuvat. Lopuksi palataan luokkaan tekemään yhdessä muutamia tehtäviä molemmista kappaleista. Mukavaa on, jos kävellessä on pysytty koulupihalla ja keskustellessa ainakin välillä pysytelty luettujen kappaleiden aihepiireissä.

Sekoilevaa kohellusta ja mielekästä säpinää

Välillä toiminnalliset ja liikunnalliset tehtävät sujuvat mallikkaasti, välillä ontuen. Saman verran onnistumisia ja epäonnistumisia luultavasti kertyy kuin muillakin työtavoilla opiskellen. Erittäin harva jos mikään työskentely- ja oppimistapa loppujen lopuksi on sellainen, että se sopii sekä opettajalle että ihan jokaiselle opetusryhmän oppilaalle.

Joskus jo pelkkä vaihtelu on hyvä syy toimia toisin kuin oppitunneilla on vakiintuneeksi tavaksi muodostunut. Toiminnallisuutta on hyvä olla paikallaanolon vastapainoksi, enkä usko, että äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen opettamisessa sitä voi olla liikaa. Itselläni ainakin on enemmän haasteita sen miettimisessä, miten jotakin voitaisiin käsitellä toiminnallisesti ja liikuntaa lisäten kuin perinteisemmällä tavalla eli lukien, kirjoittaen, tehtäviä tehden ja välillä niistä keskustellen ja niitä tarkistellen.

Vaikka liikkuminen on ihmiselle luontaista, joskus yllättää, kuinka siihenkin pitää rohkaista. Olisi niin mukavaa ja helppoa vain istua omalla paikallaan luokassa! Usein joutuu huomauttamaan esimerkiksi ilmaisutaidon harjoituksia tehdessä, että nyt ei ole tarkoitus ensisijaisesti istua vaan seistä ja olla valmiina toimintaan.

Työskentely seisten ei houkuta monia. Olemme istuva kansakunta, ja yläkouluikäiset ovat jo täysin tottuneet pääasiallisesti istuviin työasentoihin. Iso osa Suomen peruskouluista on arkkitehtuuriltaan, tilaratkaisuiltaan ja huonekalustoltaan rakennuksia, jossa pulpetin ääressä istuminen on lähtökohtainen oppimisasento. Toiminnallisuus saattaa näissä ympäristöissä tuntua helposti pelkältä leikiltä ja sekoilevalta kohellukselta. Toisinaan iloinen säpinä on kuitenkin myös mielekästä säpinää, jossa ”asiat menee vereen”, kuten yksi oppilas kerran puki sanoiksi.

KATARIINA KNUUTINEN
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
Järvenpään Yhteiskoulu

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele