Kokeita, seuraavaa opiskelupaikkaa vai elämää varten?

Viime kuukausina mediassa on ollut esillä arvioinnin kirjavuus eri kouluissa ja eri opettajien välillä. Joku opettaja antaisi osaamisesta päättöarvosanan 8, toinen 7 tai jopa 6.

Opetussuunnitelmien arviointikiriteerit arvosanalle 8 ovat aika ympäripyöreät. Osaamista ja taitamista kuvataan laveasti. Kun kriteerejä arvosanalle 8 lukee oikein tarkkaan, tuntuu välillä, ovatkohan nämä sittenkin kriteerejä arvosanalle 10.

Otetta sisältötavoitteista

On hyvä, että arviointikriteerejä on määrä tarkentaa. Välillä opetussuunnitelmiin kaipaisi tarkempaa ohjeistusta myös sen suhteen, millä laajuudella ja syvyydellä mitäkin asiaa tulisi käydä läpi. Äidinkieltä ja kirjallisuutta opettavien käytännöt vaihtelevat esimerkiksi siinä, tuleeko oppilaiden osata sijamuotojen nimet ulkoa, erotellaanko taipumattomat sanat kuinka tarkoiksi alaryhmikseen ja mitä kaunokirjallisuuden käsitteitä teoksia esiteltäessä ja niistä kirjoitettaessa käytetään.

Sisältötavoitteiden tarkemmasta suhteuttamisesta käytössä olevaan opetusaikaan olisi myös hyötyä. Käytännön opetustyössä on kaiken aikaa mietittävä, mihin keskittyy. Pitää joko harppoa asiasta toiseen tai hyväksyä, ettei kaikkea OPS:iin kirjattua yksinkertaisesti ehdi.

Välillä tuntuu, että sisältötavoitteita laadittaessa on oletettu, että oppituntiaikaa ei kulu esimerkiksi järjestyshäiriöihin tai oppilaiden välisten suhteiden selvittelyyn. Oppiaineen opetukseen varattuja tunteja hupenee myös koulun muuhun toimintaan, vaikkapa nyt sitten teemapäiviin, retkiin, kouluvierailuihin, monialaisten opintokokonaisuuksien rakenteluun tai luokanvalvojantunteihin, jotka ovat tärkeitä ja arvokkaita peruskoulun sisältöjä nekin.

Toinen aste tähtäimessä

Mietimme toisinaan kollegoiden kesken, ottaisimmeko kouluissamme käyttöön valtakunnallisen kokeen. En kuitenkaan usko, että peruskouluvaiheessa on hyvä liikaa keskittyä testaamiseen, kokeisiin ja tuloksiin. Ei ole hyvä, että oppilaat opiskelisivat vielä nykyistä enemmän kokeita ja näyttöjä varten – eivät asioita sinällään.

Äidinkieli ja kirjallisuus on myös oppiaineena ja tavoitteiltaan hyvin toisentyyppistä kuin vaikkapa matematiikka, jossa kokeiden merkitys taitojen ja tietojen osoittamisessa on perinteisesti ollut keskeinen. Tähänkin on kuitenkin tullut paljon muutoksia.

Peruskoulun yläluokkia opettaessamme tähystelemme mielellämme oppilaiden tulevaisuuteen: Ylioppilaskokeessa mitataan edelleen lukemista ja kirjoittamista, joten niitä on syytä painottaa myös peruskoulussa, vaikka myös suullisen ilmaisemisen taitojen harjaannuttaminen on tärkeää. Ylioppilastutkinnon arvostus kohenee ja sen merkitys seuraaviin opintoihin hakeuduttaessa kasvaa. Tämä vaikuttanee tulevaisuudessa entistäkin selvemmin opintoihin ja arvointiin peruskoulun yläluokilla.

Ammatilliselle puolelle peruskoulusta jatkavilla pitäisi olla ainakin kohtalaiset itsenäisen opiskelemisen taidot, koska lähiopetusta on toisella asteella vähennetty. Viisasta olisi osata tähänkin oppilaita valmistella peruskouluvaiheessa.

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajiksi opiskellaan eri reittejä. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajien erilaiset opiskelutaustat ovat oppiaineen rikkaus: kun oppiaineen sisällöt ovat varsin laajat, on tärkeää olla erilaisia osaajiakin. Kukaan ei hallitse kaikkia osa-alueita yhtä hyvin. Myös opettajan omat kiinnostuksenkohteet, persoonallisuus ja opetusryhmien luonne vaikuttavat siihen, mitä asioita tehdään milläkin tavalla ja painotuksella – ja miten tekemistä ja töitä arvioidaan. 

KATARIINA KNUUTINEN
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
Järvenpään Yhteiskoulu

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele