Siirry sisältöön
Haku

Äikät


Kellertävä perhonen punamultaseinällä. Kuva: Vesa Heikkinen.
Äikät-palstalla äidinkielenopettajat kirjoittavat kielestä koulun näkökulmasta. Mitä kielestä puhutaan nyt?




27.4.2022 10.55
Äikät: Katariina Knuutinen

Laajoja kokonaisuuksia ja nippelitietoa

Opiskellessa metsä pitää nähdä puilta ja puut metsältä.

Omakuva: Katariina Knuutinen.
Omakuva: Katariina Knuutinen.

Kertasin yhdeksäsluokkalaisen nuoreni kanssa biologian kokeeseen. Keskeistä kokeeseen valmistauduttaessa oli yksittäisten käsitteiden haltuunotto. Myös äidinkielen ja kirjallisuuden opiskelussa käytössä ovat moninaiset käsitteet. Kaunokirjallisuuden käsittelyssä on keskeistä olla yhtenäinen käsitys siitä, mitä tarkoitetaan, kun puhutaan vaikkapa kertojatyypistä tai ennakoinnista. Kielitiedon puolella vastaan tulevat allatiivit, komparatiivit, abessiivit, korrelaatit, rektiot, demonstratiivipronominit, positiivit, akkusatiivit sun muut. Jo pelkästään sanaluokkien opiskelu on pitkälti käsitteiden suossa tarpomista.

Eri oppiaineiden opiskelu rakentuu oppiaineen keskeisten ydinkäsitteiden ja sanaston opiskelulle, ja oppimateriaaleissa keskeisimmät käsitteet onkin usein lihavoitu tai muulla tavalla korostettu. Oppilaan onni on, jos ja kun samoja käsitteitä tulee vastaan eri oppiaineissa.

Sivu Biologia-oppikirjasta. WSOY, 1996. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.
Hengittäminen on keskeistä. Käsitteitä ja muuta tekstiä Biologia-oppikirjassa (WSOY, 1996).

”Missä me ollaan?”

Kun kertasin yhdeksäsluokkalaisen kanssa kokeeseen, mieleeni palautuivat muistot omilta yläkouluvuosiltani. Oli jatkuvasti otettava outoja sanoja haltuun ja pysyttävä kärryillä siitä, mitä milloinkin oltiin ”isossa kuvassa” tekemässä.

Erityisesti matematiikan ja kielten opiskelua tuntui usein haittaavan epätietoisuus. Matematiikan kauneus ei päässyt avautumaan, kun en hahmottanut, mitä milloinkin itse asiassa laskettiin ja mihin isompaan kokonaisuuteen kulloisetkin laskemiset liittyivät. Jälkikäteen ajatellen epäilen tosin, etteivät teiniaivoni olisi hahmottaneet isoa kokonaisuutta, vaikka se olisi ollut kuinka selvästi esillä.

Samaa eksymistä tapahtuu myös äidinkielen ja kirjallisuuden tunneilla. Kahdeksannella luokalla lauseenjäseniä läpikäytäessä oppilaat kyselevät, mitä eroa on adjektiivilla ja adverbiaalilla ja onko subjekti aina substantiivi.

”Mihin tää liittyy?” on kysymys, jonka kuulee säännöllisesti. Silloin yritän hahmottaa oppilaille piirroksen avulla, millaisista osista kieli ja tekstit koostuvat ja mitä ”tasoa” milloinkin opiskellaan. Kirjain, tavu, sana, lauseke, lause, virke, kappale, teksti: kaikilla kielen tasoilla on omia käsitteitään. Kaikilla tasoilla kieleen voidaan zoomata – kirjaimen takana ovat foneemit ja allofonit, tavuissa voi piillä diftongeja, sanat järjestellään sanaluokkiin ja niin edelleen.

Käsitteitä Esa Saarisen kirjassa Filosofia (WSOY, 1995). Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.
Niin, mihin oikeastaan mikään liittyy? Käsitteitä Esa Saarisen kirjassa Filosofia (WSOY, 1995).

Paikoilleen loksahtelevia maailmoja

Yksityiskohtien opiskelu ja käsitteiden ympärillä pyöriskely turhauttavat toisinaan oppilaita. Opetussuunnitelmissakin tavoitellaan laajojen kokonaisuuksien opiskelua ja ymmärtämistä nippelitiedon ulkoa tankkaamisen sijaan. Isompien kokonaisuuksien hahmottaminen edellyttää kuitenkin myös nippelitiedon osaamista. Tutkielmaan kykenee kirjaamaan pilkut lauseiden väliin kohdilleen vain, jos on käsitystä ja tuntumaa siitä, millä perustein pilkku mihinkin laitetaan. Sanaa ei tunnista pronominiksi ennen kuin kykenee tarkastelemaan, mitä muuta se voisi tai ei voisi olla.

Katseen kohdistaminen pieniin yksityiskohtiin myös rauhoittaa: isoihin kokonaisuuksiin ja maailman avaruuteen helposti eksyy, mutta pienten kokonaisuuksien hahmottaminen voi tuottaa mahtavaa hallinnan tunnetta. Tietoisuustaitojakin usein kehitetään keskittymällä pieniin asioihin ja yksityiskohtiin – esimerkiksi kävelylenkillä sinisiin asioihin. On mahtavaa, jos voi havaita sekä puron että pisarat, jotka sen muodostavat.

”Nyt maailma jotenkin loksahtelee paikoilleen”, puki kerran sanoiksi kahdeksasluokkalainen onnistuttuaan nimeämään virkkeestä lauseenjäsenet. Aivan pienen hetken aikaa umpipöhkön virkkeen jäsentämisen jälkeen maailma oli järjestyksessä, tunnistettu ja hallittavissa.

KATARIINA KNUUTINEN
äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori
Järvenpään Yhteiskoulu

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja