Siirry sisältöön
Haku

Tekstualisoituva julkishallinto (2006−2017)


Hankkeessa tutkittiin julkisten palvelujen tekstejä ja tekstitöitä erityisesti kotihoidon, varhaiskasvatuksen ja toimeentulotukeen liittyvän sosiaalityön alalta. Nämä ovat matalapalkkaisia, naisvaltaisia aloja, joilla kirjoittaminen ei ole työn ydintä, mutta työhön kuuluu silti runsaasti tekstien tekemistä, usein lakisääteisesti.

Hanke loi katsauksen tietoyhteiskunnan arkeen, ja se valotti myös kirjoittamisen taustoja, syitä ja seurauksia muulle työlle. Tarkasteltavana oli muun muassa se, miten laissa kielelle asetetut vaatimukset täyttyvät teksteissä ja miten tietojärjestelmät vaikuttavat niissä tuotettuihin teksteihin. Hanketta johti Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Ulla Tiililä.

Hanke alkoi vuonna 2006, ja se toteutettiin pääosin opinnäyttein. Mukana oli 13 opiskelijaa Helsingin, Tampereen ja Vaasan yliopistoista. Suurin osa opiskelijoista oli suomen kielen alalta, mutta joukossa oli myös yksi sosiologi. Hankkeen tuloksia esitellään myös verkkojulkaisussa Elämän ja kuoleman tekstit (2017). Hankkeen päätösseminaari Tekstien valta järjestettiin keväällä 2018.

Palaa otsikoihin

Julkaisut

Palaa otsikoihin

Hankkeessa valmistuneet opinnäytteet

Palaa otsikoihin