Tutkittavina arjen tekstit
Suomalaiset osasivat ennen nimetä tarkasti erilaisia puulajeja ja -tyyppejä. Kuuluisan kansanperinteen kerääjä Samuli Paulaharjun teoksessa Sompio (1939) on kiinnostavia nimityksiä muun muassa erilaisille männyille: aihki, lakkapää, hyötymänty, räkämänty, jouhimänty, karhakka, rämemänty, käskärä, suosto, kelo, honka, aarniohonka. Nykyisen tekstiyhteiskunnan kansalainen tuntee paremmin erilaisten paperin nimet: uutinen, kolumni, haastattelu ja mainos; romaani, novelli, runo ja aforismi; esityslista, pöytäkirja, muistio ja raportti; laki, sääntö, asetus ja direktiivi – ja niin edelleen.
Puiden osaajista ja hallitsijoista on tullut papereiden osaajia ja hallitsijoita. Tätä erilaisten papereiden, viestien ja sanomien maailmaa kutsumme usein ”arjeksi”. Mutta mikä oikeastaan on arjen ja tekstien suhde?
Tekstien arkea tutkittiin Kotimaisten kielten keskuksen hankkeessa 2000-luvun alussa. Arkitekstitutkimuksen lähtökohtana oli, että ihmiset ottavat päivittäisissä tilanteissa kohtaamansa tekstit ja niiden merkitykset usein annettuina. Emme erota tärkeää tekstiä turhemmasta emmekä pysähdy pohtimaan tekstien sanomaa. Harva ehtii tai jaksaa ryhtyä erittelemään niitä valintoja, joista teksti koostuu. Huomaamatta ehkä hyväksymme tekstien sellaisetkin merkitykset, joita muuten emme hyväksy.
Tekstien arki
Tutkimus ilmestyi 2005 kirjana Tekstien arki. Tutkimusmatkoja jokapäiväisiin merkityksiimme. Eri alojen tutkijat lähtevät kirjassa siitä, että kirjoitusten kirjo on tekstiyhteiskunnassa valtava eikä kenenkään ole mahdollista hallita kaikkia tekstien tekemisen ja tulkitsemisen käytänteitä. Vakiintuneinakin pidetyt tekstilajit muuttuvat, vanhat lajit sekoittuvat keskenään, ja uusia lajeja synnytetään.
Media- ja merkitysmaailman myllerryksessä normitettu yleiskieli ei välttämättä ole arkisin kielimuoto. Pikemminkin arkitekstien maailmaa luonnehtii moninaisuus: mitä moninaisimpien asioiden tekeminen tekstein, erilaisten kielimuotojen yhdistäminen, luova kirjoitusmerkkien käyttö, kuvan ja sanan vuoropuhelu.
Teksteillä on tapana järjestellä asioita. Toisaalta tekstit näyttävät järjestelevän ajatuksiamme ja vaikuttavan käyttäytymiseemme. Tekstit saattavat ottaa vallan ihmisiltä: jotkut ihmiset siis ottavat vallan toisilta ihmisiltä tekstein. Se, joka hallitsee tekstien tekemisen ja merkitysten muotoilun, hallitsee muutenkin.
Arkitekstitutkimukset ehkä panevat pohtimaan, millaista uudenlaista kielitietoisuutta ja kriittistä tekstitaitoa tekstiyhteiskunnassa tarvitsemme. Nyt on aika käydä keskustelua esimerkiksi siitä, miten tekstien ylivalta pitäisi ottaa huomioon koulutuksen suunnittelussa ja poliittisessa päätöksenteossa.
Arkitekstien tutkijalta on kysytty usein, mitä arki on ja mitä ovat (arki)tekstit. Lonkalta voi heittää monenlaisia vastauksia: Arki on se välttämätön ”elämän alkuaine”, jota emme huomaa. Ilmaa, jota hengitämme. Itsestäänselvyyksiä, joita emme kyseenalaista. Merkityksiä, joita emme avaa.
Tällaisilla vastauksilla kysymyksiin arjen olemuksesta ei kuitenkaan kovin pitkälle päästä. Asiaa on siis tutkittava. Tekstien arjessa lähdetään tutkimusmatkoille muun muassa tällaisin eväin:
arkea voi tutkia teksteistä; arkitekstejä voivat tutkia niin kielen-, kulttuurin- kuin yhteiskunnantutkijatkin, vieläpä yhdessä
arki on täynnä kaavoja, rutiineja ja toistuvuutta; toisaalta arki on monimuotoista, vaihtelevaa ja yllätyksellistä; arki koostuu ristiriitaisista aineksista
pienimmät, tavallisimmat ja itsestään selvimmät tekstit ovat tärkeimpiä siinä mielessä, että niiden pönkittämiä merkityksiä ei useinkaan huomata kyseenalaistaa
arjen olemusta voi etsiä kirjelappusista, elintarvikepakkauksista, tienviitoista, mainoksista, pikku-uutisista, lomakkeista ja niin edelleen; mikään teksti ei ole mitätön, kun mietimme sitä, millaisia merkityksiä tekstein välitetään
arki on jatkuvaa neuvottelua merkityksistä, tekstuaalista valtataistelua, ja näissä neuvotteluissa vallan ottaa se, joka hallitsee kielen ja vuorovaikutuksen käytänteet.
Kun täytämme maailmamme teksteillä, saatamme samalla tehdä siitä ”Se-maailman” (Martin Buber), esineellistyvän ja vieraantuneen todellisuuden, jossa kaikki havaittu muuttuu ulkopuoliseksi kohteeksi. ”Se-maailmassa” määrällinen informaatio korvaa laadullisen tiedon: merkitysteollisuus on keskeinen teollisuudenala. Ihmiselle vain tapahtuu asioita. Hän ei itse tee, toimi eikä ajattele aktiivisesti.
Tekstien arjen matkat
Tekstien arki jäsentyy matkoiksi jokapäiväisiin merkityksiimme:
Ensimmäinen matka: Työn ja vapaa-ajan rajat eivät ole selviä. Selviä eivät ole myöskään työn ja kodin rajat. Työ on me-henkistä yhteistyötä ja yhdessä olemista, hoiva- ja huolehtimistyötä, ihmissuhdetyötä ja vuorovaikutustyötä, kotityötä ja palkkatyötä, etätyötä ja lähityötä. Yhä useammin työ on työtä erilaisin tekstein. Työ ei välttämättä ole paikkaan tai aikaan sidottua, eikä työ ole kaukana niistäkään hetkistä, kun pidetään taukoja (mistä todistavat esimerkiksi työpaikkojen kahvipöytäkirjat) tai kun ollaan poissa varsinaiselta työpaikalta (kännykät, Internet).
Toinen matka: Tilan rajaaminen on yksi inhimillinen tarve. Tilan määritteleminen ja ”tekeminen” ovat vuorovaikutusta, jossa ihmiset erottautuvat meihin ja muihin, rakentavat erilaisia rajoja ja valvovat tilaa. Tiloille annetaan nimiä, mutta ei ole itsestään selvää, mikä tai missä nimi on. Toisaalta erilaisissa tiloissa on tekstejä, joilla sallitaan ja kielletään, mahdollistetaan ja rajoitetaan ihmisten toimintaa. Näissäkin pikkuteksteissä tehdään valintoja, jotka perustuvat ihmisten luokitteluun esimerkiksi nuoriin ja vanhoihin, hitaisiin ja nopeisiin, vammaisiin ja terveisiin.
Kolmas matka: Syömistä ja muita perustarpeita luodaan, suunnataan ja pidetään yllä tekstein. Erilaisia (markkina)viestejä tungetaan yksityisimmillekin elämänalueille. Ruokaa hankkimalla ja syömällä meistä tulee tiettyjen ryhmien jäseniä. Kun esimerkiksi ruokaloiden pöytätabletteihin lisätään mainosviestejä ja kauppojen ruokapakkauksissa on monenlaista mainontaa, vahvistetaan myös sellaista ajatusta, että kaikkialla mainostaminen on ”normaalia” ja luontevaa ja että ihmisyys on lähinnä kuluttajuutta.
Neljäs matka: Perhettä määritellään sekä perheiden sisäisessä viestinnässä että muissa teksteissä, muun muassa julkisen hallinnon lomakkeissa. Esimerkiksi lasten vanhemmilleen kirjoittamissa lappusissa perhe voi näyttäytyä toisenlaisena kuin päivähoitolomakkeissa. Perhetekstien moninaisuudessa elää ajatus perheenkin moninaisuudesta. Perheen voi nähdä paitsi onnen ja rauhan tyyssijana myös vallan, ristiriitojen ja herruuden alueena, joka on vailla todellista yksityisyyttä. Perheen merkitykset ovat moninaiset, eikä ole millään tavalla itsestään selvää, ketkä kulloinkin kuuluvat ”perheeseen”.
Viides matka: Oman elämän muokkaamisesta kertomuksiksi on tullut suosittua nykyisessä tekstiyhteiskunnassa. Elämäkerrallisista teksteistä käyvät ilmi arjen moninaisuus ja mosaiikkimaisuus. Toisaalta arki on ristiriitaista, toisaalta siitä voidaan kertoa ikäviä asioita karsien. Sukua ja perhettä määrittelevissä kertomuksissa arki rakentuu avioliiton, vanhemmuuden ja lapsuuden muistojen varaan. Kertomukset sanomalehden lukemisesta puolestaan osoittavat, että arki ja perhe rakentuvat myös median ympärille, lehtiä luetaan, pelejä pelataan ja televisiota katsotaan yhdessä. Lisäksi esimerkiksi lehden lukemisen rutiinit pitävät arkista ärsyketulvaa koossa, mikä tuo arkeen turvallisuuden tunnetta.
Kuudes matka: Parisuhde ja ”elämänhallinta” ovat julkisuudessa aina muodikkaita aiheita. Parisuhteesta ei tehdä pelkästään reportaaseja ja haastatteluja; parisuhteita myös yritetään saada aikaan tekstein, muun muassa kontakti-ilmoituksin. Kontakti-ilmoituksissa etsitään kumppania ja vahvistetaan samalla käsityksiä siitä, mikä on tavoiteltavaa ja luonnollista: oikeana, tavoittelemisen arvoisena arjessa elämisen muotona tarjotaan parisuhdetta. Parisuhde on hyvää materiaalia silloinkin, kun arkea ja sen itsestäänselvyyksiä halutaan karnevalisoida, kuten Viivissä ja Wagnerissa (suosittu suomalainen sarjakuva, joka kuvaa naisen ja sian yhteiselämää). Toisinaan tällainen karnevalisointi horjuttaa totunnaisia käsityksiä hyvästä naiseudesta ja mieheydestä.
Seitsemäs matka: Uutisista puhutaan usein, ikään kuin olisi selvää, että on olemassa jokin uutistekstilaji. Uutisiin yhä uskotaan vahvasti, niitä luetaan totuuksina. Mutta jo pikku-uutisten kirjo on melkoinen. Pikku-uutisia yhdistää lähinnä se, että niissä tarjotaan lukijoille sellaista turvallisuutta, arkea, jossa kaikenlaisia onnettomuuksia, rikoksia ja hallinnollisia päätöksiä voi katsella läheltä mutta kuitenkin sopivan matkan päästä. Lukija voi tuudittautua ”valmiisiin merkityksiin” ja etsiä turvaa toistuvasta lukukokemuksesta. Uutisiksi kutsutuissa teksteissä vahvistetaan käsitystä tavallisesta, luonnollisesta todellisuudesta ja siinä tapahtuvista asioista. Samalla uutisessa vahvistetaan käsitystä siitä, että maailmaa voi tarkkailla ikään kuin ulkopuolisena – ja totena.
Kahdeksas matka: Yksi tapa tavoitella onnea ja turvaa on tehdä teksti, joka perustuu niin sanottuun tietämiseen. Tietäminen on yksi tapa toteuttaa ”ihminen on oman onnensa seppä” -ideologiaa. 1800-luvun lopussa teksti saattoi olla taikakirja, 2000-luvun alussa vakioveikkausrivi. Taikakirjassa asiantuntijana käytettiin tietäjiä, veikkausrivin teossa sanomalehden veikkausvihjettä. Onnen ja turvan tavoittelussa tekstein pidetään aina hengissä myös ajatusta epäonnesta ja turvattomuudesta, pahansuovasta ja epätiedosta.
Tekstien arki -kirjan sisällys
Lähtö
Heikkinen, Vesa: Arkea arkeissa
I Työn liepeillä
Lauhakangas, Outi: Harmaata on elo ÖP:ssä. Öljynpuristamon pöytäpäivyrin sitkeät sanat
Toriseva, Marianne: 1 VIESTI SAAPUNUT. Intiimisti kännykällä?
II Liikettä tilassa
Halonen, Johanna: Keskusta Centrum. Opaskilvet ja paikannimien tilat
Tiililä, Ulla: Paina # kun liikut hitaasti. Rentoutta ja muodollisuutta bussissa
III Pötyä pöydällä
Julkunen, Verna: Luomukkaita pöytätablettinautintoja
Vanhala-Aniszewski, Marjatta: Venäjän lempeän auringon alla. Pakattuja makuja ja mielikuvia
IV Perheen päitä
Kankaanpää, Salli: Hei! Äiti kuule! Nykyperhe lapsen kirjelappusessa
Vuori, Jaana: Ilmoita perhesuhteesi! Lapsiperhe lomakkein
V Elämäkertoja
Latvala, Pauliina: Siihen kun muistini ulottuu. Kertomuksia suvusta ja elämästä maalla
Kärki, Anita: Aamupala loppuu aina ennen lehteä. Kertomuksia lukemisesta
VI Pikkujuttuja
Tirkkonen-Condit, Sonja: Voihan pökäle! Mustavalkoista karnevaalia Viivin ja Wagnerin tapaan
Muikku-Werner, Pirkko: ”Yhteiset ilot”. Kontakteja nimimerkein
VII Tietosanomia
Heikkinen, Vesa & Lehtinen, Outi & Lounela, Mikko: Lappeenrantalaismies löi toista nenään baarissa. Uutisia ja uutisia
VIII Onnen etsijöitä
Issakainen, Touko: Warokeino ja muita temppuja talon turvaksi. Taikoja 1800-luvulta
Heikkinen, Vesa: Ja rivit täyttyivät, voiton ja onnen odottajan rivit. Tuumiteltuja tekstejä
