Siirry sisältöön
Haku

Hallinnon lehdistötiedotteiden muuttuminen (1999–2006)

Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Salli Kankaanpää tarkasteli väitöskirjatutkimuksessaan hallinnon lehdistötiedotteiden muutoksia 1970-luvun lopusta 1990-luvun loppuun. Tutkittavina oli Helsingin kaupungin rakennusviraston lehdistötiedotteita vuosilta 1979–1980 sekä vuosilta 1998–1999.

Tiedotetekstejä tarkasteltiin kontekstissaan, eli analyysissa huomioitiin tiedotteiden tuotanto- ja kulutuskäytännöt virastossa ja tiedotusvälineissä sekä kuntien tiedottamista säätelevät lait ja suositukset. Tutkimusmenetelmänä oli lingvistinen tekstianalyysi ja keskeisimpänä taustateoriana kriittinen tekstintutkimus.

Tutkimuksen tuloksia

Tutkittuna ajanjaksona lehdistötiedotteet muuttuivat kokonaisrakenteeltaan kirjemäisistä uutismaisiksi. Lisäksi tiedotteissa lisääntyi kaupunkilaisia suostutteleva ohjailu. 1990-luvun lopun tiedotteissa rakennettiin vuorovaikutusta kirjoittajan ja lukijan välille muun muassa käyttämällä imperatiivilauseita (Älä hae joulupuuta kaupungin metsästä) ja verbittömiä direktiivejä (Kiinteistönhoitajat nyt huolellisuutta!).

Tiedotteisiin tuli myös poeettisia piirteitä. 1990-luvun lopun tiedotteissa esiintyi esimerkiksi alkusointua, metaforia ja jopa sanaleikkejä, joilla etenkin otsikoissa herätettiin lukijan huomio sekä korostettiin tiedotteen keskeistä sisältöä (esim. Kakaton kaupunki sai iloiset haukut). Lisäksi tiedotteissa yleistyivät tyyliltään arkisemmat sanat (esim. duunari, pytinki).

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös kielellisiä muutoksia selittäviä tekijöitä. Se osoitti muutosten yhteyden siihen, että tutkittuna ajanjaksona tiedottamisesta tuli ammattimaisempaa ja ideologialtaan markkinoivampaa.

Lisälukemista