Arkistojen asiakkaita: kääntäjä Stefan Moster

Murrearkiston esimerkit lisäävät ymmärrystä ja inspiroivat.

Suomen murteiden sana-arkiston pääkokoelmaa käytetään ensisijaisesti Suomen murteiden sanakirjan toimitustyössä. Yli kahdeksan miljoonan sanalipun kokoelmaa pääsevät käyttämään myös muut murretietoa tarvitsevat.

Yksi viimeaikaisista murrearkiston kävijöistä on saksalaissyntyinen kääntäjä Stefan Moster, joka on saksantanut toistasataa suomenkielistä teosta muun muassa Ilkka Remeksen, Kari Hotakaisen ja Rosa Liksomin tuotannosta. Moster on saanut Suomen valtion kääntäjäpalkinnon vuonna 2001.

Stefan Moster Kotuksen murrearkistossa. Kuva: Ulriikka Puura, Kotus.

Alastalon salissa kääntyy saksaksi

Moster viimeistelee Volter Kilven Alastalon salissa -teoksen käännöstä, joka on ollut hänellä tekeillä puolentoista vuoden ajan. Saksannoksen on määrä ilmestyä vuonna 2020. Alastalon salissa (1933) on yksi Suomen kirjallisuuden parhaimpina, mutta myös vaikeimpina pidettyjä teoksia. Jälkimmäinen on Mosterin mukaan tosin aivan turhaa. Vaikeaa tai ei, vivahteikasta, sanastoltaan rikasta ja monin paikoin hauskaakin Kilven kieli on:

Niinkuin hylje vedessä puikkelehti pyylevä Alastalo vierastensa joukossa. Käden sujaus sula, sanan sujaus sulavampi, ajatus otsaluun takana kumpaakin ankeriaampi. Kun on ihminen pitokokkina, niin silloin pitää olla kauha joka padassa lipoamassa, ja ryytiä joka soppaa suurustamaan!

Alun perin kahdessa osassa ilmestynyt, painoksesta riippuen noin 800-sivuinen teos kattaa karkeasti kuuden tunnin ajankohdan. Kustavissa sijaitsevassa Alastalon salissa pidetään kokousta laivanhankinnasta. Henkilöiden tajunnanvirtamaisesti etenevä sisäinen puhe ja julkilausutut keskustelut avaavat lukijan eteen kuitenkin laajasti kyläyhteisön hierarkiaa ja merenkulun ja saaristoelämän 1800-luvun ajankuvaa.

Elämää kielen sisällä

Mosterin omaa kaunokirjallista tuotantoa julkaisseella kustantajalla on tekeillä sarja eurooppalaisista klassikoista, joiden kantavana teemana on meri. Sarjassa on julkaistu muun muassa Mark Twainin ja Guy de Maupassantin teoksia. Kustantaja kysyi, mikä suomalainen meriaiheinen klassikko tulisi kääntää saksaksi. Mosterille vastaus oli selvä, ainoa vaihtoehto oli Alastalon salissa.

Kilven kieli ja sen käännös oli helppo esitellä kustantajalle, sillä Moster oli jo aiemmin kääntänyt Kilven novellin Jäällävaeltaja (1943). Kustantaja innostui Kilven kielestä ja sen poljennosta, kuten myös Mosterin kuvauksesta romaanin sisällöstä ja rakenteesta.

”Kirja kertoo pohjimmiltaan siitä, miten oleellinen kieli ihmiselle on, ja miten me elämme kielen sisällä”, Moster luonnehtii.

Löytyykö arkistosta tiiro?

Murrearkistossa tarkistettavia sanoja on Mosterin mukaan kahdenlaisia. Ensimmäiset ovat sanoja, joiden merkitys ei aukea kontekstinkaan perusteella, eikä sanan tarkoitteesta ole näin ollen mitään tietoa. Tällaisissa tapauksissa on kyse esimerkiksi metaforista tai vertauksista, jotka eivät muutenkaan käänny kielestä toiseen sanatarkasti.

Toiset tarkistettavat ovat sanoja, joiden tarkoite on selvillä, mutta joiden hienosyisemmän merkityksen selvittämiseksi arkistotiedosta on hyötyä. Arkistolippujen kautta rajautuu tarkemmin murresanan semanttinen kenttä. Murresanojen käyttöesimerkkien avulla voi saada innoitusta saksankielisen käännöksen hiomiseen. Esimerkiksi Moster ottaa sanan räppä.

”Sanalippuja selaamalla voi hahmottaa, merkitseekö räppä enemmänkin touhua vai melua, vai onko se enemmän monimutkaista epäonnistumista, jotenkin sekavaa touhua, vai onko se vain sellaista, että kaikkea tapahtui paljon.”

Pieniä tarkistuksia käännökseensä Moster on arkistotyöskentelynsä perusteella tehnytkin. Toisinaan käännös jää kuitenkin edelleen vaille lopullista muotoaan. Tällaisessa tapauksessa Moster käy myöhemmin läpi saksankielisiä synonyymeja tai hakee inspiraatiota Grimmin veljesten alulle panemasta valtavasta saksan kielen sanakirjasta (1854–1961).

Räppä-sanalippu. Kuva: Suomen murteiden sana-arkisto, Kotus.

Kieli keskellä suuta

Stefan Mosterin mukaan Alastalon salissa ei ole murrekirja. Se on ensisijaisesti modernistinen teos, jonka hahmojen käytössä on useita erilaisia kielellisiä rekistereitä. Kilven kielitietoisuus on Mosterin mukaan hyvin vahva. Moniäänisyys onkin teoksen kantava voima.

”Kilpi selvästi ammentaa eri lähteistä, mutta se toimii, kun se kaikki on lähtöisin hänestä itsestään eikä se ole keinotekoista. Näin olen ymmärtänyt tai ehkä oppinut kääntäessäni”, sanoo Moster.

Kilven kielen monipuolisuus juontuu kirjailijan lapsuudesta. Kilven isä oli kapteeni, joka näki yli kuusikymmentä satamaa. Kirjailijan lapsuudenkodissa Kustavissa kävi paljon vieraita – ihmisiä, jotka olivat käyneet vaikka missä.

”Poika kuuli tarinoita, ja mies, joka myöhemmin kirjoitti kirjan, oli täynnä näitä ääniä, ja sen huomaa”, Moster kertoo.

Murre on tapa ilmaista asioita

Murretta kääntäessään saa Mosterin mukaan olla tarkkana, sillä murteet herättävät monissa ihmisissä voimakkaita assosiaatioita. Lähtötekstiä ei voi kääntää yhdeksi tietyksi kohdekielen murteeksi, se on hänen mielestään aivan mahdotonta. Moster lisää, ettei murre ole pelkästään sanastotason ilmiö, vaan se on tapa kertoa, tapa rakentaa lauseita, tapa ilmaista asioita.

”Kun kääntää murretta, pitää kysyä, mikä on murteen funktio kyseisessä tekstissä.”

Kaikesta huolimatta Moster sanoo, ettei ole kielifriikki, vaan ensisijaisesti kirjallisuusihminen. Hän katsoo, että Kilven kirjalla on oma kielellinen identiteettinsä, eikä sen kieltä tarvitse pitää vanhahtavana, sillä teksti on vahvasti oma itsensä.

Moster ei pyri kääntämään Kilpeä vanhahtavaksi saksaksi, sillä teoksen kielellinen vanhahtavuus on hänen mukaansa epärelevanttia. On kuitenkin selvää, ettei tekstiin saa syntyä anakronismeja, sillä teos sijoittuu 1800-luvulle ja sen hahmot ovat oman aikansa ihmisiä.

Alastalon salissa. Kuva: Ulriikka Puura, Kotus.

Kääntäjä tarvitsee murrearkistoa

Kotuksen murrearkistossa Stefan Moster työskentelee nyt Volter Kilpeä kääntäessään ensimmäistä kertaa. Kääntäessään hän käyttää tavallisesti mahdollisimman vähän apukeinoja, mutta aina välillä on tarpeen tehdä taustatutkimusta. Muissa arkistoissa hän on toisinaan käynyt selvittämässä kääntämiensä teosten pieniä konkreettisia yksityiskohtia.

Murrearkiston olemassaolosta Moster on tiennyt jo pitkään. Hän muistelee kuulleessansa arkistosta Kotuksen entisen johtajan Pirkko Nuolijärven esitelmän jo 1990-luvulla. Kotuksen sanakirjoja ja muita verkkomateriaaleja kääntäjä hyödyntää työssään säännöllisesti.

Työskenneltyään nyt murrearkistossa Moster sanoo, että voisi tulevaisuudessa tuoda kääntäjäkurssilaisiaan tutustumaan murrearkistoon. Moster on kouluttanut aloittelevia kääntäjiä vuosia CIMO:n järjestämässä Nuorten kääntäjien seminaarissa. Erityisen merkittävänä hän pitäisi murrearkistoon tutustumista sellaisille kääntäjille, jotka eivät asu Suomessa pysyvästi. Arkistotyön kautta he voisivat saada varmuutta suomen kielen variaation hahmottamiseen.

”Ei voi olla olemassa sanakirjaa, joka on tarpeeksi laaja sellaiselle, joka kääntää kaunokirjallisuutta. Siksi kääntäjä tarvitsee murrearkistoa”, Moster toteaa.

ULRIIKKA PUURA

• Suomen murteiden sana-arkisto
• Suomen murteiden sanakirja verkossa

• Kuuntele Kustavin murretta (Suomen murrekirjan äänitteitä)

Palaa otsikoihin