Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
Lopetetaan
Tietooni on tullut monenlaisia lopettamisuutisia ja -spekulaatioita. Liikkuva poliisi ja varuskuntia lopetetaan. Huippusuosittu reality-sarja Jersey Shore lopetetaan, Sisu-pastilleja tuottava tehdas lopetetaan. Kauniit ja rohkeat lopetetaan, samoin Salkkarit. EU lopetetaan.
Myös lopetettavien lehtien lista pitenee: Regina,
Hiidenkivi, Keltainen Pörssi (paperilehti), Vartti, Suosikki. Lopen uupuneena mietin, mistä oikein on
kyse. Onko maailma lopultakin tullut valmiiksi?
Lopettaa on monikäyttöinen verbi. Se voi tarkoittaa muun muassa päättämistä, keskeyttämistä, lakkaamista ja lakkauttamista.
Merkillepantavaa lehtienlopettamisuutisissa (ja lehtien lopettamisuutisissa) on – yleisen mediakentän kuohunnan lisäksi – se, että lopettaa-verbiä käytetään usein passiivissa, erityisesti uutisotsikoissa: Suosikki lopetetaan, Regina lopetetaan. Passiivin avulla on mahdollista nostaa lehden nimi otsikon alkuun, ikään kuin teemaksi ja tutuksi asiaksi, josta sitten sanotaan jotain uutta.
Toisaalta passiivi mahdollistaa sen tiedon häivyttämisen, kuka tai mikä lopettaja oikeastaan on. Tämä tieto voidaan tuoda tekstiin myöhemmin: Otavamedia kertoo lopettavansa Suosikin julkaisemisen kannattamattomana. Lopettajaksi esitetään yhtiö, joka näyttäytyy ihmisen kaltaisena verbaalikkona: yhtiö kertoo, yhtiön mukaan. (Ks. esim. MTV3:n uutinen.)
Lapsuudessani lopettaa-verbin
ensisijainen tai ainakin vaikuttavin käyttötapa oli tämä: Noppe joudutaan lopettamaan. Ei siitä ole enää eläjäksi.
Kielitoimiston sanakirja tuntee myös tämän käyttötavan: lopettaa-verbiä käytetään varsinkin haavoittuneen tai sairaan eläimen tappamisesta. Ihmisten lopettamisesta puhutaan harvemmin. Sen sijaan ihmisiä surmataan ja tapetaan; kuolema aiheutetaan ja tuotetaan; pommista seuraa uhreja; luonnollinen poistuma on otettava huomioon ja niin edelleen.
Eutanasiakeskustelussa näyttää olevan mahdollista myös puhe
ihmisten lopettamisesta: eutanasiassa
toimitaan aktiivisesti eli ihminen lopetetaan (Kalevan Juttutupa). Ihminen rinnastuu tässä kielellisessä valinnassa muihin kärsiviin ja sairaisiin eläimiin.
Entäpä elämän lopettaminen, ennen kuin se ehtii kunnolla alkaakaan? Abortti lienee yhdenlaista lopettamista. Esimerkiksi Timo Soinin näkemyksen mukaan se on suorastaan kuolemantuomio syntymättömälle lapselle (ks. Uusi Tie -lehden juttua).
Päivitys 23.7.2015: Toimimaton linkki (Uusi Tie -lehden juttu) poistettu.
Palaa otsikoihin | 11 puheenvuoroa
Taannoin sattui omituinen välikohtaus erään humoristisen viihdekonsertin alussa K:n musiikkikeskuksessa. Tilaisuuden avaajaksi oli kutsuttu tunnettu liberaali piispa, nyt jo emeritus. Hänen esiintymisensä valloitti ja viritti yleisön. Puhe oli leikkisä mutta samalla vakava ja koskettava.
Kesken puheen joku häirikkö huusi tuhatpäisen yleisön joukosta kahteen kolmeen kertaan: ”Lopeta, pelle!” Piispa ei kuitenkaan häkeltynyt vaan jatkoi ja huipensi puheensa kertomukseen, joka sisältyy myös hänen ”Ilveilijän hartauskirjaansa”; toivotti hyvää illanjatkoa ja siunausta yleisölle ja poistui sitten tilaisuudesta, kuten oli sovittu.
Järjestyksenvalvojat kävivät nuhtelemassa välikohtauksen aiheuttajaa, mutta tilaisuus sujui siitä eteenpäin käsikirjoituksen mukaisesti. Tosin eräs esiintyjistä, kaksimetrinen näyttelijä-muusikko, kohdisti jossain vaiheessa tuiman katseensa häirikön suuntaan ja sanoi, että jos parkkipaikalla tavataan, niin turpiin tulee...
Että semmoinen tapaus sanan vapaudesta.
Suosittelen lukemaan Nykysuomen sanakirjaa. Siitä oppii, että jo yli puoli vuosisataa sitten (varmaan kauemminkin) on puhuttu kouluopintojen lopettamisesta, liikkeen (= yrityksen) lopettamisesta ja säästötilin lopettamisesta. Miksi siis pitää kääntää huomio sanaan, jossa ei ole mitään ihmeellistä.
Sitäkään ei kannattaisi ihmetellä, että kirjoitetaan ”lehti lopetetaan”. Jokseenkin selvää on, että jos lehti lopetetaan, se tarkoittaa, että kustantaja lopettaa lehden. (Ennen vanhaan, kun valtio lopetti lehtiä, ei puhuttu lopettamisesta vaan lakkauttamisesta.)
Ja kun yhtiö kertoo jotain julkisuudessa, se tarkoittaa, että yhtiön tehtäväänsä asettamat henkilöt kuten tiedotuspäällikkö tai tärkeimmissä asioissa toimitusjohtaja kertoo yhtiön puolesta jotain. Mitä ihmeellistä siinä on? Mitä lisäisi asiasisältöön se, että kerrottaisiin tiedottajan nimi ja tehtävänimike?
Ei kai Kotuskaan kerro tiedotteissaan kulloisenkin tiedottajan nimeä. Tai se kerrotaan enintään lehdistön yhteydenottoja varten jossain alareunassa ilman, että sitä todellakaan halutaan lehteen painettavaksi.
Ööö, ja pointti oli?
Sellaisia ovat esimerkiksi verbit, jotka edellyttävät elotonta subjektitarkoitetta, kuten tapahtua, halveta, raikua, virrata, janottaa. (Ks. lisää VISK § 457.)
Jos kielipalstalla paheksutaan passiivin käyttöä siksi, että se jättää tekijän identiteetin avoimeksi, vaarana on, että äkkinäinen luulee passiivin käytön olevan väärin: passiivia ei ”saa käyttää”.
Blogin kirjoittaja päivitteli sitä, että lehtienlopettamisuutisissa verbiä "lopettaa" käytetään usein passiivissa. Minä siihen toteamaan, että ajatella miten monia muita verbejä voidaan käyttää passiivissa.
Todettaessa jokin asiaintila sitä ei välttämättä paheksuta. Otetaan esimerkiksi vaikka minut: en paheksunut.
Oikeampaa olisi sanoa, että tiettyjä verbejä ei *yleensä* käytetä muissa persoonamuodoissa kuin yksikön 3. persoonan muodossa. Yleensä ei sanota ”tapahdun”, ”tapahdut” tms. (leikkisästi tai muuten erikoisesti kyllä), ei myöskään siis 4. persoonassa, jota harhaanjohtavasti kutsutaan passiiviksi (”tapahdutaan”). Tämä taas johtuu näiden verbien merkityksestä. Jos verbi saa uusia merkityksiä, kuten ”virrata” on saanut, se voi tulla normaalin persoonataivutuksen piiriin. Ja ”passiivi” siis on persoonamuoto, joka tarkoituksellisesti jättää tekijän ilmaisematta (mutta tekijä voidaan toki ilmaista muuten, esimerkiksi ”me mennään”, tai se voi olla asiayhteyden perusteella päivänselvä, tai – kirjakielessä useimmiten – tekijyys tahallisesti hämärrytetään).
Iso suomen kielioppi ei tietenkään ole raamattu. Mutta kun alakoulun äidinkielen oppikirjoissakin saatetaan puhua 4. persoonasta, luulen tuon termin enemmän hämmentävän kuin selventävän asiaa pikkuoppilaille. Kyllä fennistisen perinteen mukainen passiivi-nimitys on parempi. (Ks. myös VISK § 1331.)
Huomautuksiin passiivin viittauksista voi viitata kintaalla. Persoonamuodon käsite ei edellytä semanttista yksiselitteisyyttä.
Yhtä epäolennaista on yrittää väkisin kehittää jotain abstraktia passiivin käsitettä, jonka alle voitaisiin heittää kieliopillinen passiivi, 4. persoona ja kaikenlaista muuta roinaa. Totta kai on monia tapoja ”häivyttää tekijä”, mutta tällaista ei pidä sotkea kielen muotojen järjestelmän analysointiin. Myös esimerkiksi monikon 2. persoona on todellisuudessa usein raskaasti sumuttava ja tahallisesti hämäävä: ”olemme päättäneet”, ”olemme eläneet yli varojemme”, ”pyrimme siihen-ja-siihen” – näille on ominaista, ettei Erkkikään ota selvää, mitä ihmisryhmää oikeasti tarkoitetaan.
Turhaa epäluuloisuutta on kuitenkin etsiä kaikesta 4. persoonan käytöstä hämäryyttä. Esimerkiksi silloin, kun teon voi tehdä vain yksi henkilö (luonnollinen tai oikeushenkilö), ei 4. persoonan käyttöön sisälly epäselvyyttä. Selvää on myös esimerkiksi se, ketkä ovat tekijöitä, kun lähiaikoina valitaan kunnanvaltuustot. (Tekijöiden joukko ei ole ennalta määrätty, mutta jokainen ymmärtää, että se koostuu niistä äänioikeutetuista, jotka käyttävät äänioikeuttaan.)
Mutta mitä ajattelisivat vieraskieliset suomen opiskelijat, jos meillä olisi ”neljäs persoona” ensimmäisen (puhuja viiteryhmineen), toisen (kuulija viiteryhmineen) ja kolmannen (muut) lisäksi? Eikö tuo neljäs persoona olisi vähän kuin ”neljäs ulottuvuus” tai ”sivupersoona”, joista ei Aktivistikaan ottane selvää.
Yleisiä puhutun kielen piirteitä on ilmaustyyppi ”me mennään”, jossa on subjektina monikon 1. persoonan pronomini ja predikaattina mennään-muoto. Kyllä kai ilmaus selvästi viittaa monikon ensimmäiseen eli puhujan ja hänen viiteryhmänsä persoonaan eikä mihinkään mystiseen ”neljänteen”.
Neljäs persoona onkin ”sivupersoona”: sitä voidaan käyttää minkä tahansa muun persoonan merkityksessä. Esimerkiksi ilmauksessa ”me mennään” se on todellakin monikon 2. persoonan merkityksessä.
Persoonamuotoja pitää tarkastella nimenomaan muodon eikä merkityksen pohjalta. Kun muodot on määritelty, voidaan analysoida, mitä eri merkityksiä kullakin muodolla on. Tämä on muuttuvaista ja vaihtelee myös kielimuodon mukaan; kirjakielessä ”me mennään” ei vielä ole hyväksytty.
Persoonamuotojen merkitykset eivät suinkaan istu siististi lokeroihin muutenkaan, mutta kullekin muodolle voidaan kyllä hahmottaa eräänlainen ominaismerkitys tai perusmerkityksen. Neljännelle persoonalle se on todella ulkokohtaisuus: neljännen persoonan muoto viittaa persoonalliseen tekijään tai persoonallisiin tekijöihin mutta ei yksilöi tarkemmin eikä edes ilmaise, kuuluuko puhuja tai puhuteltu tekijöiden joukkoon.
Kun sanotaan ”Suomessa juodaan paljon kahvia”, ei oteta kantaa siihen, onko sanoja itse Suomessa tai onko puhuteltu Suomessa. Tällainen on monissa tilanteissa käytännöllistä. Siihen ei sisälly mitään tekijän piilottamista: tekijöinä ovat Suomessa elävät ihmiset yleisesti. Ei se piilota enempää kuin esimerkiksi monikon 1. persoona, joka ei muodollaan mitenkään rajaa, kuuluuko ”meihin” puhujan lisäksi yksi vai miljardi ihmistä ja miten heidät on rajattu.
Esimerkiksi: "Lopetetaan jo tämä inttäminen passiivista!" (Vrt. Lopettakaamme jo tämä inttäminen passiivista!)