Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
Kriittistä pyöräilyä ja lingvistiikkaa
Helsingissä järjestetään kriittisiä pyöräretkiä. Tarkoituksena on ”nostaa esiin pyöräilyolosuhteiltaan ongelmallisia kohtia Helsingissä”, kuten Helsingin Polkupyöräilijöiden verkkosivuilla todetaan.
Vastikään järjestettiin talvikunnossapitokriittinen pyöräretki, jonka avulla haluttiin kiinnittää huomiota siihen, että ”päätiestö pidetään kunnossa talvellakin säännöllisesti”, kuten asia Kaupunkifillari-blogissa ilmaistaan. Kriittisellä pyöräretkellä vaaditaan, että ”pyörällä on voitava liikkua sujuvasti ja turvallisesti myös talvella”.
Mietityttää adjektiivinen kriittinen käyttö tässä yhteydessä. Millaisia merkityksiä sen avulla halutaankaan tuottaa?
Kielitoimiston sanakirja kertoo, että kriittistä käytetään ainakin
neljällä eri tavalla: kriittinen voi olla
1) arvosteleva, usein moittivassa, vikoja etsivässä mielessä (kriittinen ilme)
2) punnittu, harkitseva, tieteellisen tarkka (kriittinen tutkimus)
3) ratkaiseva, käänteentekevä; arveluttava, vaarallinen (potilaan kriittinen tila)
4) (fysiikassa ja tekniikassa) raja- tai käännekohtaa merkitsevä (kriittinen piste).
Kriittistä käytetään laatusana myös tieteenaloja määriteltäessä. Puhutaan esimerkiksi kriittisestä sosiologiasta, kriittisestä kasvatustieteestä ja kriittisestä luonnontieteestä. Kriittisyys esitetään usein kaiken tieteellisen tiedon ja tieteenharjoittamisen tunnusmerkkinä. Siksi toisinaan herääkin kysymys, miksi puhutaan esimerkiksi kriittisestä sosiologista. Eikö kaiken sosiologian pitäisi olla kriittistä, jos kyse on tieteestä? Onko kriittinen sosiologia jollakin erityisellä tavalla kriittistä; onko tässä mielessä myös epäkriittistä sosiologiaa tai peräti kritiikitöntä sosiologiaa?
Entäpä tämä kriittinen lingvistiikkamme, joka nykyään nähdään usein kriittisen diskurssianalyysin osana? Mitä kriittinen tarkoittaa kielentutkimuksen edessä? Kun seuraa alalla käytävää keskustelua, huomaa, että kriittisessä kielentutkimuksessa ja diskurssianalyysissä ollaan tekemisessä vallan ja ideologioiden kanssa. Kriittinen tutkimus voi pureutua esimerkiksi siihen, miten sananvalinnoilla luodaan yhteiskunnassa ja yhteisöissä kielenkäyttäjille rooleja ja miten heidän välilleen rakennetaan esimerkiksi hierarkkisia suhteita. Ajatus on, että kielenkäytöllä paitsi kuvataan todellisuutta myös rakennetaan sitä – ja rakennetaan halutunlaiseksi.
Itse olen ajatellut asiaa niin, että kriittinen kielen- ja tekstintutkimus olisi merkityksiä tai ainakin mahdollisia merkitystulkintoja avaavaa tutkimusta. Olennaista tässä on pyrkimys osoittaa, mitä kielenkäytössä annetaan ikään kuin itsestään selvästi totena ja millaisia valtarakennelmia nämä selviöt luovat ja pönkittävät. Kriittisyys voi lingvistiikassakin toki tarkoittaa myös pyrkimystä asioiden muuttamiseen.
Tästä pääsenkin takaisin pyöräilyyn, joka mielestäni on mitä mukavin ja parhain liikkumismuoto – sulan maan aikana. Mainitsemissani pyöräilyteksteissä annetaan selviönä pyöräilyn kannatettavuus ja myös talvella pyöräilemisen autuus.
Talvikunnossapitokriittinen-adjektiivin kohdalla pysähdyn tuumaamaan, mitä kriittistä missään mielessä on siinä, että vaaditaan pyöräteiden aukipitämistä talvisaikaan. Jokuhan voisi ihan perustellusti ajatella, että näillä leveysasteilla ei talvisin paljon pyöräillä ja että esimerkiksi sukset olisi parempi kulkuneuvo.
Talvikunnossapitokriittinen voi siis tarkoittaa ainakin kahdenlaista kriittisyyttä talvikunnossapitoa kohtaan: Talvikunnossapito on hyvä asia, mutta sitä hoidetaan huonosti. Talvikunnossapito on tolkutonta.
Pyöräilijöiden harjoittama talvikunnossapitokriittisyyspuhe on poliittista, vaikuttamaan pyrkivää puhetta, joka oikeastaan pimittää asian poliittisuuden: Mihin yhteiset verovaramme käytetään, pyöräteiden auraamiseen vai johonkin muuhun? Kuinka ekologista talvipyöräily oikein onkaan, kun pyöräteitä pitää aurata ns. raskaalla kalustolla? Jos Helsingin ydinkeskustan pyöräteitä aurataan, pitäisikö tasapuolisuuden nimissä aurata myös vaikkapa Helsingin syrjäkylien pyöräteitä?
Entäpä Kuopion, Oulun ja Syttökylän pyörätiet? Ai niin, eihän siellä Syttökylässä pyöräteitä olekaan…
Helsingin Polkupyöräilijöiden verkkosivut
Blogimerkintä Kaupunkifillari-nimisessä ”pyöräilypoliittisessa blogissa”
Palaa otsikoihin | 13 puheenvuoroa
Sitä lienee turha toivoakaan, että Helsingissä jätettäisiin edes puistoissa kaista kevyenliikenteen reiteistä hiekoittamatta. Hiihtämään lähtiessä kun joutuu sukset kantamaan ladulle asti.
Toivottavasti blogisti ei pane pahakseen kun poikkesin näin kauas talvisilta pyöräteiltä.
Kriittinen pyöräretki on mielenosoitus. Se on poliittinen, niin kuin mielenosoitukset yleensä ovat. Toivottavasti tämä asia ei ole jäänyt kenellekään epäselväksi. Sitä ei todellakaan ole tarkoitus pimittää.
Päätökset siitä, mihin yhteinen kaupunkitila ja verorahat käytetään, ovat aina arvovalintoja ja poliittisia. Esitit hyvän kysymyksen verorahojen käytöstä, jota on syytä pohtia. Panostammeko yksityisautoiluun vai joukkoliikenteeseen, pyöräilyyn ja kävelyyn? Mitkä liikennemuodot edistävät tasa-arvoa sekä kaikkien kaupunkilaisten viihtyvyyttä ja hyvinvointia? Mitkä ovat realistisia liikenneratkaisuja tulevaisuuden kasvavaa kaupunkia ajatellen?
Valinnat rakentaa lisää moottoritietunneleita ja eritasoliittymiä vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Ne syövät valtavasti tilaa ja rahaa, sekä heikentävät joukkoliikenteen ja pyöräilyn mahdollisuuksia. Näiden valintojen poliittisuus jääkin helposti hämärän peittoon, koska yksityisautoilun ehdoilla rakennettua infraa on pidetty vuosikymmeniä itsestäänselvyytenä. Kuitenkin Helsingissä 55 % asuntokunnista on autottomia.
Kriittisen pyöräretken nimen etymologiasta täällä kerrottiinkin jo. Aiheella näsäviisastelu on tietysti aina hauskaa, harrastamme sitä itsekin.
Pyöräteiden talvihoidossa tärkeintä ei ole höylätä joka päivä jokaisen pikkukadun pyörätietä, vaan pääpyörätieverkoston säännöllinen ja luotettava kunnossapito. Mitä tulee Oulun pyöräteiden auraukseen, mitä ilmeisimmin siellä aurataan pyörätiet hyvin. Oulu valittiin juuri maailman parhaaksi talvipyöräilykaupungiksi.
Se perustavin kriittinen kysymys koskenee juuri talvella pyöräilemisen mielekkyyttä. Mainitsemissani teksteissä tämä mielekkyys annetaan nähdäkseni ikään kuin itsestään selvänä asiana. Sitä ei perustella; sen sijaan vaaditaan, että talvellakin on voitava pyöräillä. Asian tarjoileminen tällaisena selviönä on kai perinteisessä viestinnäntutkimuksellisessa mielessä lähellä manipulaatiota, piilovaikuttamista.
Minusta ei ole itsestään selvää, että talvella ja vieläpä kaikilla keleillä pitää pystyä pyöräilemään, ei ainakaan Suomessa syvimpien lumien aikaan. Poliittisessa päätöksenteossa ehkä voidaan esittää sellainenkin vaihtoehto, että pyöräteitä ei aurata ja tästä säästyvät varat käytetään esimerkiksi jalkakäytävien auraamiseen ja joukkoliikenteen kehittämiseen. Entä pitäisikö ensin varmistaa esimerkiksi se, että lastenvaunujen kanssa päästään kaikissa keleissä liikkelle, ennen kuin rupeamme varmistamaan pyörälläliikkumahdollisuuksia? Pyöräilijähän voi aina muuttua jalankulkijaksi, jos niin tahtoo, mutta lastenvaunuille ei aina ole vaihtoehtoa. Ihan pikkuisia ei voi oikein pulkkaankaan istuttaa, mutta liikkeelle saattaa olla pakko päästä.
Kuten sanoin, pyöräily on minusta kaikin puolin kannatettavaa toimintaa. Mutta jotenkin tuntuu, että unohdamme elämässämme välillä ns. maantieteen ja luonnon lait. Tämä näkyy kielenkäytössämme ja teksteissämme monenlaisena - minun mielestäni - epäkriittisyytenä :)
Minusta talvella pyöräileminen on aivan yhtä normaalia kuin kävely, joukkoliikenteen käyttäminen tai autoilu. Olen pyöräillyt arkimatkani vuoden ympäri pienestä pitäen. Toisaalta, olenkin Oulusta kotoisin.
On kiintoisaa että tällainen näkökulma on sinusta piilovaikuttamista tai epäkriittisyyttä. Minusta epäkriittisyyttä on leimata yksi kulkumuoto tarpeettomaksi vain siksi, että se on itselle toissijainen tai vieras. Vaadit talvipyöräilyn olemassaololle perusteluja, mutta et vaadi niitä talvikävelylle, talvijoukkoliikenteelle tai talviautoilulle. Mainitsemasi "maantieteen ja luonnon lait" koskevat kaikkia liikennemuotoja. Vaikeaa on autollakin talvella edetä, jos ei teitä ole aurattu. Teleporttia odotellessa pyöräily on varsin kätevä kulkumuoto, jonka edistäminen hyödyttää niitäkin jotka eivät pyöräile.
Piilovaikuttamista taas on asettaa pyöräily ja jalankulku tai pyöräily ja joukkoliikenne vastakkain, ja taktisesti unohtaa mainita autoilu kokonaan. Ikään kuin pyöräily ja joukkoliikenne kilpailisivat samoista resursseista, ja toiseen investoitu euro olisi toiselta pois, kun taas autoilun kakku olisi näistä erillinen ja koskematon. Moraalisena itsestäänselvyytenä.
Pyöräilijät ja jalankulkijat käyttävät monissa paikoissa samoja tai rinnakkaisia väyliä. Paremmin auratut pyörätiet tarkoittavat siten myös paremmin aurattuja jalkakäytäviä, niille lastenvaunuillekin. Lapsia voi muuten kuljettaa myös pyörän peräkärryssä.
Kannattaa joskus kokeilla talvella pyöräilyä. Ennakkoluulot ovat pyöräilyn suurin este, eivät luonnonlait.
Ja kuten Marjut jo totesikin, itsekritiikkiä me kriittiset ja myös kritiikittömät helsinkiläiset polkupyöräilijätkin tapaamme harrastaa.
Näinhän se kai on, että talvella täällä sataa lunta ja ajotiet tahtovat lumeentua. Ja koska polkupyörä on vain ajoneuvo siinä missä muutkin, esim. autot, niin eiköhän meille pyöräilijöille riitä ihan samat talvipelisäännötkin. En minäkään halua talvea suveksi, vaikka sitä kovasti suolaamalla yritetään.
Ajorata on on ajorata ja kuulunee ajoneuvoille. Jos siis ajoradasta aurataan vain keskiosa, ajetaan kaikki siellä. Jos myös ne laidat, joskus pyöräteiksi kutsutut, aurataan samalla kertaa, siirtyvät polkupyörät sinne.
Ei muuta kun malttia myssyyn kun ajellaan letkassa =) kaikki sillä suolan kesäiseksi muuttamalla mustalla maantiellä! Kukin omalla kulkuvälineellään.
Eli jos ne pyörätiet olisivat pyöräiltäväsä kunnossa, niin samalla tulisivat myös jalankulkureitin siihen kuntoon, että niitä pääsee kulkemaan, myös silloin kun kulkija tarvitsee kyynärsauvoja tai rollaattoria tai työntää lastenvaunuja.
Jos Heikkinen vakavissaan pitäisi suksia varteenotettavana kulkutapana, hän tietysti tarjoaisi niitä jalankulkijoille, joukkoliikkujille ja autoilijoille. Näin hän ei kuitenkaan tee, eli hän ei ilmeisesti pidäkään suksia kätevänä kaupunkiliikenteen liikennemuotona. Miksi hän siis tarjoaa pyöräilijöille tätä epätarkoituksenmukaista kulkutapaa?
”Sukset tekevät moottoripyörällä ajamisen mahdolliseksi kaikilla keleillä, niinhyvin umpilumessa ja jäätiköllä, kuin myös pohjattomilla kurateillä. Ajaminen on helppoa ja miellyttävää, aivan kuin hyvällä kesäkelillä...”
http://cheatingu.com/uutissirkus/wp-content/uploads/2013/01/Raleigh_sukset_1931_20130104.jpg
Auto on vihoviimeinen väline. Ilmansaastuminen on alati suurempi ongelma. Nastarenkaat pilaavat tiet. Teiden hiekoittamiseen liittyy omat pulmansa.
Minusta on arveluttavaa, etten sanoisi epäkriittistä, suoltaa tekstiä, jossa autoilun mielekkyys annetaan ikään kuin itsestään selvänä asiana; joka ylläpitää automyönteistä ideologiaa ja jättää tyystin huomiotta aidosti lumeen ja suomalaiseen talveen soveltuvat liikennevälineet.