Rajakahdennus kuuluu, muttei näy

Ilmiötä, jossa sanat ovat samannäköisiä mutta erimerkityksisiä, kutsutaan homonymiaksi. Esimerkiksi sana pääsi voi olla substantiivi pää, jossa on omistusliite. Lehtijutussa sillä kuitenkin tarkoitettiin verbin päästä imperfektimuotoa. Joissakin tapauksissa samankaltaisuus koskee vain kirjoitettua kieltä. Jos esimerkiksi sana Anna on virkkeen alussa, se voi olla yhtä hyvin erisnimi kuin antaa-verbin käskymuoto.

Tällaista sekaannusta ei juuri synny puheessa, koska eri muodot äännetään keskenään eri tavoin. Esimerkiksi yksikön toisen persoonan käskymuodossa kuuluu ilmiö, jota kutsutaan raja- tai loppukahdennukseksi tai rajapidennykseksi. Sanojen rajalla siis tapahtuu: käskymuotoa seuraavan sanan alun konsonantti kuuluu pidentyneenä ikään kuin edellisen osana (”Annap pääsi”). Sen sijaan kun puhutaan Annasta, sanotaan ”Anna pääsi”. Virkkeen alussa Anna ja Anna kuitenkin kirjoitetaan samalla tavalla.

Rajakahdennus kuuluu yleiskielessä ja isossa osassa murteita mm. seuraavantyyppisissä tapauksissa:

Puheessa jälkiä menneestä

Rajakahdennus johtuu siitä, että mm. edellisen kaltaiset ilmaustyypit ovat aikoinaan loppuneet konsonanttiin, varsinkin k:hon. Tämä loppuäänne on kuulunut puheeseen monilla murrealueilla. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan Kiihtelysvaarassa voi sananloppuista k:ta kuulla vieläkin: "elä mänek" tai "eläpäs purek". Muutoin tuo kadonnut äänne tulee kuuluvaksi vain seuraavan sanan alkuäänteen kautta.

Rajakahdennusta ei ole kaikissa murteissa. Esimerkiksi kaakkoismurteissa ja kaakkoishämäläisissä murteissa sekä Porin seudulla sanotaankin ”tänne päin” ja ”tule pois”, ei ”tännep päin”, ”tulep pois” – ja niiden puhuma-alueella syödään ”hernekeittoa” eikä ”hernekkeittoa”.

Maailma muokkaa tulkintoja

Ilmauksen Anna pääsi ulos kaltaisia kaksitulkintaisuuksia syntyy kuitenkin vain harvoin, koska yleensä asiayhteys auttaa tulkitsemaan viestin tarkoitetulla tavalla. Kun esimerkiksi asuntoilmoitussivulla lukee Muuta merelliseen maisemaan, ymmärrämme, että muuta on käskymuoto muuttaa-verbistä. Jossakin toisessa yhteydessä muuta voisi olla myös partitiivimuoto sanasta muu.

Kirjojen nimissä voi olla tahallistakin monitulkintaisuutta. Siksi lukija ehkä miettii, kehotetaanko häntä virtaamaan, kun kirjan nimenä on Virtaa naisen arkeen. Koska kehotus ei vaikuta mielekkäältä, on pääteltävissä, että kyseessä on partitiivi sanasta virta.

Samanhahmoiset sanat aiheuttavat siis joskus sekaannusta. Voisikohan alussa mainitun tuttavani hämmennys johtua osin myös siitä, että lehdissä on lähes päivittäin uusia ihmeellisiä elämisen ja olemisen ohjeita? Jopa nälkäisen pään ulkoiluttaminen saattaa hetken tuntua mahdolliselta selviytymisvinkiltä!

ULLA TIILILÄ

Kielikuulumisten 6/2012 etusivulle