Kielipolitiikan keinot
Kielipolitiikalla tarkoitetaan keinoja, joilla yhteiskunnassa tuetaan, suunnitellaan ja järjestetään eri kielten asemaa. Kielipolitiikan voi jakaa neljään osaan:
1) Kielen aseman suunnittelu
Kielen aseman suunnittelulla tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että laaditaan kielenkäyttäjien oikeuksia koskevia lakeja. Suomessa kielistä säädetään perustuslaissa, kielilaissa, saamen kielilaissa ja monissa muissa laeissa, jotka koskevat ihmisen oikeutta käyttää omaa kieltään, kun hän asioi valtion tai kunnan viranomaisten kanssa.
Lisäksi kielen asemaan ja kielenkäyttäjien oikeuksiin vaikutetaan erilaisilla kielipoliittisilla ohjelmilla ja selvityksillä. Kielen aseman suunnittelulla elvytetään myös uhanalaisia kieliä ja yritetään vaikuttaa ihmisten asenteisiin eri kieliä kohtaan.
2) Kielen kehittäminen
Suunnitelmallinen kielen kehittäminen tarkoittaa ensi vaiheessa kirjoitusjärjestelmän luomista kielelle, jota on käytetty vain puhuttuna. Toiseksi kielen kehittämistä on kielenhuolto: yleiskieltä normitetaan, ja tavoitteena on myös saada kieli säilymään elävänä ja vivahteikkaana, jotta sitä voitaisiin käyttää monipuolisesti eri tilanteissa. Hyvinvoivaakin kieltä pitää konkreettisesti huoltaa. Kielen kehittämiseen kuuluu myös nimistön suunnittelua sekä sanaston ja termistön kehittämistä.
3) Kielenopetuksen suunnittelu
Kielenopetuksen suunnittelulla tuetaan ja turvataan äidinkielten oppimista ja opetusta. Suunnitelmat koskevat koulun oppiaineiden äidinkieli ja kirjallisuus, toinen kotimainen kieli ja suomi tai ruotsi toisena kielenä sekä vieraiden ja alueellisten kielten ja vähemmistökielten opetusta.
Kieliyhteisön säilymisen ja kielenkäyttäjän identiteetin vahvistumisen näkökulmasta oman kielen oppiminen ja käyttäminen on elintärkeää. Vieraiden kielten omaksuminenkin on helpompaa, kun osaa hyvin omaa kieltään. Oman kulttuurin tunteminen ja arvostaminen opettavat arvostamaan myös muita kulttuureja.
4) Kieliteknologia
Kieliteknologialla tarkoitetaan tässä yhteydessä mm. sitä, että luodaan omankielisiä tietoteknisiä ohjelmia ja työkaluja. Suomen kaltaisilla pienillä kielialueilla kieliteknologinen työ on erityisen tärkeää. Kieliteknologialla voi olla merkittävä rooli myös vähemmistökielten ja uhanalaisten kielten säilyttämisessä.
Kuuluuko kielipolitiikka vain kielipoliitikoille?
Suomessa kielipolitiikkaa suunnittelevat ja koordinoivat muun muassa oikeusministeriön demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö ja kieliasiain neuvottelukunta, Kotimaisten kielten keskus (Kotus) sekä opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja Jyväskylän yliopiston Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen (SOLKI) koordinoima Kielikoulutuspolitiikan verkosto.
Kotuksessa työskentelee kielipolitiikan koordinaattori, joka seuraa Suomen kielioloja ja kirjoittaa niistä sekä pitää yhteyttä romanikielen, saamen kielen ja viittomakielen lautakuntiin.
Myös jokainen kielenkäyttäjä voi tehdä kielipoliittisesti merkityksellisiä valintoja omassa arjessaan: pitää huolta kielestään, käyttää sitä ja keskustella siitä. Myös esimerkiksi se, että valitsee koulussa valinnaiseksi aineekseen jonkin harvinaisen kielen, on arjen kielipoliittinen teko.
MARIANNE LAAKSONEN
kielipolitiikan koordinaattori, virkakielen huoltaja
Lue lisää:
Kotuksen kielipolitiikkaa käsittelevät verkkosivut: Kielipolitiikka.
Laaksonen, Marianne 2014: Valtioneuvoston kertomus korostaa yksilön kielellisiä oikeuksia. – Kielikello 1: 18–19.
Nuolijärvi Pirkko 2011: Kielipolitiikka on yhteiskunnassa kaikkialla. – Helsingin Sanomat 21.7.2011, A2 (Nykysuomi puntarissa 1/8) (Vieraskynä).