Siirry sisältöön
Haku

Johda johtimella!

Sana lukeminen tarkoittaa lukemistoimintaa: sitä että joku lukee tai on lukemisen tilassa. Lukeminen on ns. teonnimi eli sellainen substantiivi, joka ilmaisee vastaavan verbin (lukea) toimintaa. Sanan lopussa oleva -minen-aines on kieliopilliselta nimeltään johdin. Se ”johtaa” (muuttaa) verbin toiseksi sanaksi, substantiiviksi. Samaan tapaan kiusata-verbistä muodostuu ”kiusaamistoimintaa” tarkoittava kiusaaminen.

Vastaavasti heittäminen tarkoittaa heittämistoimintaa. Samaa tarkoittaa sana heitto, jonka johdin on -o. Tällaisia teonnimijohtimia on muitakin, esim. -us (lopetus, hakkaus) ja -nta (seisonta, purenta). Kaikista suomen verbeistä pystytään muodostamaan teonnimi jollakin johtimella.

Keitä keittimellä!

Heittoa muistuttaa peitto (verbistä peittää). Peitto ei kuitenkaan yleensä tarkoita peittämistä toimintana, vaan konkreettista asiaa: peitettä, peittämisvälinettä. Peiton yhteys peittää-verbiin on selvä, mutta merkitykseltään se ei siis (enää) ensisijaisesti ole teonnimi. Esimerkiksi sängyn peitto ei yleensä tarkoita sängyn peittämistä, vaan sängyn yhteyteen kuuluvaa peittävää esinettä.

Sellaista merkityksen kehitystä kuin sanassa peitto on tapahtunut, kutsutaan kielentutkimuksessa leksikaalistumiseksi. Se tarkoittaa sanan eriytymistä säännöllisestä yhteydestään: esimerkiksi juuri teonnimen merkityksen muuttumista konkreettisemmaksi tai rajatummaksi ja samalla yksilölliseksi ja epäsäännölliseksi muihin samanrakenteisiin sanoihin nähden. Toisaalta peitolle on edelleen teonnimikäyttökin mahdollista, esim. Sängyn peitto valkoisella lakanalla käy nopeasti (= sängyn peittäminen), vaikkakin käyttötapa on harvinainen.

Sanalla keitto (verbistä keittää) on kummankinlaista käyttöä: teonnimenä (veden keitto kiehuvaksi) ja leksikaalistuneena (söin keiton nopeasti). Samalla tavalla kaksikasvoisia ovat esim. lasku ja rakennus (verbeistä laskea ja rakentaa):

Vartiainen ehdottaa palkkojen laskua [= laskemista].

Asiakas tilasi laskun [= maksulaskelman].

Asuntojen rakennus [= rakentaminen] työllistäisi paljon.

Mikä on Lappeenrannan vanhin rakennus [= talo]?

Sanojen monikasvoisuus on normaalia

Myös sanalla kiusaus on kahdenlaista käyttöä. Tavallisesti toiminnasta puhuttaessa käytetään sanaa kiusaaminen, esim. Työpaikkakiusaaminen on yleistynyt. Sanan kiusaus pääkäyttö taas on houkutuksen tms. puolella: Kiusaus lähteä kotiin oli suuri. Kuitenkin sanan kiusaus käyttö toiminnan nimityksenä on sen verran tavallista, että se on Kielitoimiston sanakirjassakin mainittu toissijaisena merkityksenä.

Aika monien kielenkäyttäjien mielestä esim. sanassa koulukiusaus on kuitenkin häiritsevä sivumaku. Kiusaaminen onkin tässä tehtävässä tavallisempi, ja sitä kannattaa käyttää halutessaan olla neutraali. Joka tapauksessa teonnimen monikasvoisuus on sinänsä normaalia, eikä rajanveto eri käyttötapojen välille ei ole mitenkään selvää.

VESA KOIVISTO
vieraileva tutkija Kotuksessa

Kielikuulumisten 3/2014 etusivulle