”Kaikki kelpaa, jos vain kuulija ymmärtää”

Kuukauden kirja tammikuussa 2020: Sehän on murretta!

Sehän on murretta! -kirjan kannen on suunnitellut Pekka Krankka. Kuva: Gaudeamus.

Kotimaisten kielten keskuksen kirjaston valitsema kuukauden kirja tammikuussa 2020 on Sehän on murretta! Kirjan on kirjoittanut Erkki Lyytikäinen, joka on eläkkeellä Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen amanuenssin toimesta, kuten kirjoittaja kirjassa esitellään. Lyytikäinen on tehnyt elämäntyönsä murteiden kenttätutkijana.

Kirja julkaistiin loppuvuodesta 2019. Kustantaja on Gaudeamus, joka on kustantanut myös Lyytikäisen edellisen kirjan Sanotaan tyyliin näin (2016) ja Lyytikäisen yhdessä Jorma Rekusen ja Jaakko Yli-Paavolan kanssa laatiman Suomen murrekirjan (2013).

Murteista ja murteenpuhujista

Sehän on murretta! sisältää neljä päälukua, joissa on yhteensä yli kolmekymmentä tekstiä. Kussakin tekstissä tarkastellaan jotakin kielenpiirrettä tai vaikkapa sattumusta murteentutkijan keruumatkoilta.

Murrepiirteiden asiantunteva esittely nivoutuu kiinnostavasti ihmisten ja tapahtumien kuvaamiseen. Yhdessä tekstit muodostavat laajan katsauksen eri murteiden ja murteen käsitteen olemukseen sekä murteenpuhujien ja -tutkijoiden sielunmaisemaan.

Lyytikäinen nostaa murretta sille kuuluvaan arvoon: hän toteaa alkusanoissa, että toisin kuin kirjakielessä murteissa ei ole keinotekoisia normeja. ”Kaikki kelpaa, jos vain kuulija ymmärtää.”

Peräpohjan h:n riistoviljelyä

Kirjassa käsitellään laaja kirjo kielenpiirteitä ja -ilmiöitä murteiden näkökulmasta. Tässä muutamia poimintoja: se-pronomini viittaamassa ihmiseen, t:n astevaihtelu (lohuttaa), yksikön partitiivi (pommii) ja liudennus (vesj). Myös monia sanastoasioita käsitellään (muun muassa räytyä, panna, etsikko).

Osa käsiteltävistä asioista saattaa olla murrekeskusteluja seuranneille hyvinkin tuttuja. Tällainen on varmasti niin sanottu hoon päältä puhuminen.  Lyytikäinen tuo kautta kirjansa lähteitä hyvin esiin, ja tässä h-yhteydessä on tietenkin paikallaan mainita Harri Mantilan väitöskirja Ei tääläkhän senthän jokhaishen sanhan jootakhan panna. Jälkitavujen vokaalienvälisen h:n variaatio peräpohjalaisissa murteissa (SKS, 1992).

Vaikka aihe olisi tuttu, Lyytikäinen onnistuu yllättämään. H-tekstissään hän nostaa vahvasti esiin Peräpohjan murteiden h:n ”riistoviljelyn”. Se ei Lyytikäisen mukaan ”valitettavasti ole kaukaista menneisyyttä”. Hän antaa esimerkkejä Suomen Kuvalehden Ruija-reportaasista vuodelta 2018: ”No voi että, miten se nyt noin menhi. Se on kyllä sithe aivan norjaa.”

Ministeri ei sano mä

Murteita puhuvat ihmiset, ihmisistä Lyytikäinen kirjoittaa. Eläytyvästi ja oivaltavasti.

Lukijalle tarjoillaan tarinan avulla esimerkiksi perinteinen kysymys eri murteiden minä-varianteista. Lyytikäinen ja Yli-Paavola pitivät Hiidenkivi-lehdessä yllä ”Kuka puhuu?” -palstaa, ja kerran palstalle valikoitui näyte erään lappilaisministerin puheesta. Kun teksti oli ministerillä tarkistettavana, palstanpitäjille tuli tieto, että ministeri ”ei sano mä”.

Lyytikäinen pohtii tämän esimerkin kautta paitsi kyseisen kielenpiirteen olemusta myös puheen ja kirjoituksen suhdetta sekä murteisiin mahdollisesti liitettäviä asenteita. ”Yksi mahdollisuus on, että ministeri häpesi puhekielisyyttään.”

Kirjassa käsitellään joidenkin julkisuudesta tuttujen ihmisten kielenkäyttöä, esimerkiksi Urho Kekkosen geminaattoja. Mukana on pitkähkö tutkimuksellinen teksti Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan murrevalinnoista. Seikkailevatpa teoksessa myös Agricola, Filip IV ja Richelieukin.

Pääosassa ovat useimmin kuitenkin murteenpuhujat, joita monesti tavallisina ihmisinä puhutellaan. He, joiden kieltä murteentutkijat ovat nauhoilleen tallentaneet ja teksteihinsä tuoneet.

Lauroi ja nauloi, nauroi ja lauloi

Lyytikäisen tarinat ja lakoninen tyyli vääntävät toistuvasti lukijan suupielet hymyasentoon. Kirjan aloittaa teksti karkkilalaisesta Kaarlo Lindstedistä eli Liistoin Kallesta. Hänen puhettaan on tallennettu Suomen kielen nauhoitearkistoon peräti yli kolmekymmentä tuntia.

Karkkilan murre kuuluu lounaisten välimurteiden Länsi-Uudenmaan murteistoon. Sinne on Lyytikäisen mukaan kulkeutunut paljon lounaismurteiden piirteitä, muun muassa heikon asteen käyttö i-loppuisen diftongin edellä (”neet tahroi”).

Tässä näyte diftongiasiaa selostavan Lyytikäisen tyylistä: ”Eurajoen mies lähti markkinoille ostamaan lauroi ja nauloi. Rahat tuli kuitenkin käytettyä muuhun: palatessaan hän vain nauroi ja lauloi.”

Kirjan päättää tosielämän salapoliisitarina, jossa murteentuntija ratkoo pankkiryöstäjän arvoitusta poliisin apuna. Forensista lingvistiikkaa ajalta, jolloin siitä ei vielä Suomessa puhuttu mitään. Kirjoituksen otsikko on osuva: ”Erkki ratkaisee”.

Erkki Lyytikäinen Kotuksessa 2019. Kuva: Sonja Holopainen.

Teksti: Vesa Heikkinen

Palaa otsikoihin