Siirry sisältöön
Haku

Kielikorva


Kielikorva-podcast. Kuva: Poutapilvi.

Kielikorva on Kotimaisten kielten keskuksen podcast. Kielikorvassa keskustellaan ajattomista ja aina ajankohtaisista kieliasioista. Kielikorva-podcast jatkaa Yleisradion Kielikorva-ohjelman (1969–2008) perinnettä. Tässä blogissa voit kuunnella ohjelmaa, osallistua keskusteluun, antaa palautetta ja ehdottaa aiheita. Sosiaalisessa mediassa tunniste on #Kielikorva.

Siellähän me sitten puhelemme ihmisten taskuissa.

– Kotuksen johtaja Ulla-Maija Forsberg



rss

27.2.2020 12.49
Kielikorva

Karvalammella ongella

Kielikorvassa puhutaan suoraan seksuaaliaiheisista kiertoilmauksista.

Voit kuunnella Kieli keskellä kitaa -Kielikorvan Soundcloudin tai iTunesin kautta, Kotus-kanavalla Youtubessa, RSS-syötteen avulla tai lataamalla ohjelman mp3-tiedostona. Alla on poimintoja jakson keskeisistä sisällöistä tekstimuodossa.

Kielikorva-jakson teemana on suomen kielen seksuaalisanasto ja siihen liittyvät kiertoilmaukset. Keskustelunaiheina ovat vanhan kansan kieli- ja mielikuvat ja kansanrunoudessa vilahtelevat puuhat ja värkit. Keskustelemassa ovat Kotuksen sanakirjantoimittajat Jarkko Kauppinen Vanhan kirjasuomen sanakirjasta sekä Riikka Tervonen Suomen murteiden sanakirjasta. Ohjelman juontaa Lotta Jalava.


Jarkko Kauppinen on pro gradu -tutkimuksessaan tarkastellut seksuaalisanojen käsitemetaforia suomalaisessa kansanrunoudessa. Riikka Tervosellekaan seksuaalisanasto ei ole aivan vierasta, sillä murreaineistossa on aineksia kaikilta elämänalueilta.

Turkiseläimiä ja saalistajia

Kielikuvat kansanrunoudessa ja murteissa noudattelevat tiettyjä sääntöjä. Kansanrunoudessa sukuelimistä voidaan puhua esimerkiksi itsenäisinä toimijoina tai eläiminä. Miesten sukupuolielimiin viitataan muun muassa turkiseläinten, liskojen ja saalistajien nimityksillä. Etelä-Karjalasta 1830-luvulla kerätyssä katkelmassa siittimen kiertoilmauksena esiintyy hauki:

Minull' on se aika hauki
Ja kahet pienet kauskut
Jotka sukkelasti suilaa
Pitkin piikoin reisii
Likk' oli maassa liirillään
Avant' oli auki
Poika oli päällä polvillaan
Avannoss oli hauki

SKVR XV 415. Lönnrotiana 14:23&39. [1837.]

Naisen sukupuolielimien vertauksena on ollut esimerkiksi sammakko, joka esiintyy tässä ilomantsilaisessa runossa.

Naipi mies, pahankin naisen,
viikon ilman oltuahan,
syöpi hauki sammakonkin,
selän suuren uituahan.

SKVR XV 465. [Ilomantsi.] Lönnrotiana 17:32:g:1. [1841.]

Yleisluontoisilla sanoilla, kuten värkit, vehkeet tai kapineet voidaan viitata yleisesti sukupuolielimiin. Tällaisena sanana viittaamassa kiveksiin voidaan pitää ensimmäisessä runossa esiintyvää sanaa kausku, joka merkitsee myös ’tavaraa, kapinetta’.

Luonnon oksat ja kosteikot

Luontosanasto on produktiivinen lähde kiertoilmauksille. Miehen sukupuolielimiin viitataan usein oksina, naisen puolestaan kosteikkoina. Murresanakirjastakin löytyy esimerkiksi sana kara merkitsemässä penistä.

Seksistä voidaan puhua naisen elimiin viittaavilla kiertoilmauksilla olla Karvalammella ongella tai käydä Haarasuolla muuraimessa. Toiminnan ilmaisuja ovat myös esimerkiksi lyödä liha piiloon sekä kirnuta, jossa mielikuva männän liikkeestä kirnussa ei jätä paljoa arvailujen varaan.

Kirnu. 1961. Kuva: Ulpu Riola. Museovirasto. CC BY 4.0.
Tässä joka tapauksessa vielä visuaalinen vihje. Kuva: Ulpu Riola. Museovirasto.

Kiertoilmausten telaketju

Kiertoilmauksia käytetään, kun on tarve puhua kielteisistä tai kiellettyinä pidetyistä asioista. Vähitellen saattaa kiertoilmauskin alkaa saada tabusanan merkityksiä, eikä sanaa enää tunnisteta pelkästään perustarkoitteenaan. Kiertoilmaus on kuin telaketju, joka jyrää muiden merkitysten yli.

Hyvä esimerkki tabumerkityksen yleistymisestä on panna-verbi, jonka yksi merkitys on ’olla yhdynnässä, naida’. Panna-verbin muut merkitykset ovat sen verran vahvoja, että ne varmaankaan eivät syrjäydy täysin – mutta nykyään moni joutuu pohtimaan, pitäisikö verbi korvata esimerkiksi laittaa-verbillä.

Puhekielessä on edetty niin pitkälle, että laittaa-verbikin on saanut seksiin viittaavia merkityksiä: seksuaalisesti viehättävästä henkilöstä käytetty slangi-ilmaus laitettavan näköinen tarkoittaa samaa kuin pantavan näköinen. On toki myös kuulijan korvasta kiinni, miten panemiset, laittamiset, kassit tai toosat tulkitaan.

Lainattuja sanoja ja vaginan historia

Myös suomen kieleen lainattu latinan sana vagina on alkujaan kiertoilmaus. Sana merkitsee latinassa ’tuppea, huotraa’. Kiertoilmaus on syrjäyttänyt alkuperäisen merkityksen, ja nykyään tarkalleen ottaen emätintä tarkoittavaa sanaa käytetään yleisesti naisen sukupuolielimiin viittaavana ilmauksena.

Ruotsin vallan ajalta olevissa vanhan kirjasuomen lähteissä sanaa emätin käytetään merkityksessä ’ruokatorvi, kurkku’. Suomen murteiden sanakirjankin emätin-artikkelissa ’ruokatorvi, kurkku(torvi)’ mainitaan yhtenä merkityksenä.

Toinen toisensa puoleen palaneet

Seksuaalisanoja esiintyy vanhassa kirjasuomessa niukasti. On hyvä muistaa, että kieliaineistot ovat rajallisia ja kuvaavat vain osaa kielenkäytöstä. Lakikielessä käytetyistä seksuaalisanoista on tulossa Elina Heikkilän artikkeli maaliskuussa 2020 ilmestyvään Kielikelloon.

Vanhoissa Raamatun käännöksissä esiintyy eräitä seksuaalisuuteen viittaavia sanoja. Tätä voidaan katsoa olevan Korkeassa veisussa sekä esimerkiksi Roomalaiskirjeiden ensimmäisen luvun 27. jakeessa, jossa kirjoitetaan kahden miehen palamisesta toisiaan kohtaan. Nykykäännöksessä puhutaan syttymisestä.

Kristfrid Gananderin kirjassa Suomalaiset Arwotuxet, Wastausten kansa (1738) sanotaan sanat pillu ja kulli aivan kiertelemättä: Puusta pillu, luusta kulli – – Wast. Taikina kaukalo kädet joilla sotketaan. Arvuuteltava asiayhteyshän – taikinan vaivaaminen – ei itsessään ole lainkaan häveliäs.

Kilkut ja kalkut, lipottimet ja lontterot

Suomen murteiden sanakirjassa sukuelinten synonyymeja on runsaasti. Deskriptiivisissä eli kuvailevissa sanoissa vaihtelua on paljon. Joka seudulla voi olla hieman naapuriseudusta poikkeava sana, mutta sanan muoto on usein samankaltainen. Esimerkiksi kiveksille tai miehisille elimille kokonaisuutena tunnetaan nimitykset kilkut, kalkut, kelkut, kelkuttimet, kilkuttimet ja helkuttimet.

Siitintä taas merkitsevät esimerkiksi jopelo, jupelo, jortti, lortti, jortikka, lortikka ja lertikka, ja vaginalle ja sen seudulle tunnetaan muun muassa nimitykset hassakka, hässäkkä, hämpsy, hömmerö, horvelo, häpytin, höpötin, lipotin, linttero, lonttero ja lossero. Monet näistä sanoista ovat sellaisia, että niillä on muitakin merkityksiä. Jortit, jortikat ja lertikat voivat merkitä myös muita pitkänmuotoisia esineitä, hassakka jotakin hapsottavaa, lossero taas koloa, sopukkaa.

Sellaisiakin nimityksiä tunnetaan kuin kintunkolo, kintunkainalo, isokainalo. Kiertoilmauksen idea siis toistuu myös tällaisissa murresanoissa.

Riikka Tervonen, Jarkko Kauppinen ja Lotta Jalava Kieli keskellä kitaa -Kielikorvan nauhoituksissa. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.
Riikka Tervonen, mehiläinen, kukkia, Jarkko Kauppinen ja Lotta Jalava Kieli keskellä kitaa -Kielikorvan nauhoituksissa. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.

Kettu käy kolossa tälläkin vuosituhannella

Kansanrunouden seksisanasto on yllättävän laaja ja moninainen. Yllättävää on sekin, ettei kansanrunousaineiston seksi-ilmaukset juurikaan eroa myöhemmästä kielestä.

Kielikuvissa ja kiertoilmauksissa vallitsee käsitejärjestelmä, ikään kuin oma kielioppinsa, jonka pohjalta pysytään muodostamaan alati uusia ilmaisuja saman tutun kaavan mukaan. Tietyiltä aihealueilta lainataan merkityksiä toisille aihealueille. Tabuaiheet ovat usein olennainen osa elämää, ja niistä täytyy voida puhua, tavalla tai toisella.

Satunnaisessa poiminnassa kirjasta Se siitä – Suomen kielen seksisanakirja (Jussila & Länsimäki 1994) ratsu ohjataan runollisesti ruusuhuulten väliin. Aivan uusia seksi-ilmauksia puhekielessä ovat vaikkapa tosi-tv-sarjoissa syntyneet fraasit kettu käy kolossa ja mörkö lyö sisään seksiaktia merkitsemässä.

Mäkäräinen männän löysi

Millaisia sitten ovat uudet suomen kieleen tulevat seksisanat? Eräs lainasana on dildo – joka ei muuten kansanrunousaineiston perusteella ole vanhoille ajoillekaan vieras. Eräässä runossa Kuopion tyttö teki terskan tahtaasta, siis taikinasta.

Uusista sanoista nousee vielä mieleen vaikkapa seksiasentojen nimet: lehmityttö, lumienkeli, sakset. Tässä siis aivan tutut sanat ovat saaneet uusia merkityksiä, niin kuin oikeastaan mille tahansa sanalle saattaa käydä.

Lopun runositaatissa kuullaan, miten vittu ja kyrpä esiintyvät muun muassa sammakon ja oravan hahmossa. Meno on rajua, jos kerran edellä mainittu on pusertanut jälkimmäiseltä vedet silmistä ja aivot päästä!

Vittu viiassa vihelsi,
kyrpä kalju kankahalla.
Vitull' oli viikate olalla,
kyrväll' kanki kainalossa.
Kyrpä kuusehen kavahti
kuin kultanen orava
tahi näätä kultarinta.
Vittu hyppäs kannon päähän
kuin savinen sammakraato
tahi kuollut konnikainen.
Tuosta kuuseen sanoopi:
– Tule kulta kulkkuuni,
laskete hyvä hopia!
Kyrpä kuusesta sanoopi:
– Tulkon tuli punanen
sinun kutta kulkkuusi,
herjä henkireikääsi!
Pahoin tein viimein käyessäin:
nylit nahkan korvistain,
veden keitit silmästäin,
aivot päästäni pusersit!

SKVR XV 413. [Ilomantsi.] Lönnrotiana 1:450. [1828.]

Lähteet

Runolainaukset ovat SKS:n ylläpitämästä ja kehittämästä SKVR-tietokannasta, joka on saatavissa elektronisessa muodossa: URN:[NBN:fi-fe20051411.]. Tässä teksteissä esiintyvät runot on poimittu hakemistosta 27.2.2020.

Jussila, Raimo – Länsimäki, Maija: Se siitä: Suomen kielen seksisanakirja. WSOY, 1994.

Teksti: Lotta Jalava, Jarkko Kauppinen ja Riikka Tervonen

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele

Ei puheenvuoroja




Kielikorvan osiot

Kielikorva-podcastin osioita voi kuunnella myös erillisinä Youtube-soittolistojen kautta.

Uudissanataulu-vlogin koti on Kotus-blogissa.