Pyterä lakiteksti selkeäksi

Tänäkin vuonna vietetään 13.10. kansainvälistä Selkeän kielen päivää. Monella taholla tehdään nykyään hyvää työtä säädös- ja virkatekstien selkeyttämiseksi, mutta sama tarve on mietityttänyt myös menneiden vuosisatojen lainsäätäjiä.

Vuonna 1697 saarnastuoleista ympäri Ruotsin valtakunnan kiitettiin edesmennyttä kuningasta Kaarle XI:tä siitä, että tämä edisti ”sitä jo nijn monda Wuotta toiwottua Meidän ruotzalaisen Lakim ylitzencatzomusta ja parandamusta”. Useissa 1600- ja 1700-luvuilla annetuissa asetuksissa mainitaan tarve parantaa aiempia asetuksia. Onko näissä maininnoissa kyse ensi sijassa sisällön päivittämisestä, vai onko huomiota kiinnitetty myös tekstin rakenteen ja kieliasun selkeyttämiseen?

Katson nyt, mitä lakien parantamisesta ja selkeyttämisestä sanotaan kuninkaiden allekirjoittamissa vahvistuskirjoissa 1400-, 1600- ja 1700-luvuilla. Siihen, miten säädöstekstejä on tosiasiassa parannettu, en tässä puutu.

1442: Valaistusta hämärtyneisiin lainkohtiin

Ensimmäinen esimerkkini on vuodelta 1442, jolloin kuningas Kristoffer Baijerilainen vahvisti koko Ruotsin valtakuntaan yhteisen maanlain; tässä siteeraan Olavi Elimaeuksen vahvistuskirjasuomennosta vuodelta 1610. Alkujaan latinankielisessä vahvistuskirjassaan Kristoffer-kuningas kuvailee, kuinka kukin kihlakunta ja kaupunki oli aikoinaan saanut oman lakikirjan, jonka säädösten mukaan niin laamannien ja tuomarien kuin kantajien, vastaajien ja todistajienkin oli tullut toimia.

Vaikka käsin kopioidut lakikirjat olivatkin monessa suhteessa ”lähäs yhdencaltaiset”, muutamat olivat myös keskenään ristiriitaisia, vieläpä ”monicahdat olit sangen pimiät ia pyterät [hämärät, sekavat] heidhän pitudens tähden”. Lisäksi oikeudenkäytön perinteeseen kuului sellaisiakin sääntöjä, jotka eivät sisältyneet valtakunnalliseen lakikoodeksiin mutta joita silti vakiintuneen ”tawan perästä – – Lagin edestä piti pidettämän”.

Näihin vanhoihin lakeihin Kristoffer-kuningas neuvonantajineen lisäsi nyt omat säädöksensä ja tarpeen vaatimat lait, joissa ne lainkohdat ”iotca nijssä entisissä owat olluet epätiedot, pyterä[t] eli segoitetut, ia pimiät, täudelisemmäst vlgostoimitetahan”. Kristoffer siis lupasi, että vanhojen lakikirjojen hämäriksi jääneet kohdat selitettäisiin uudessa perusteellisesti.

1608: Verrattu kaikkein tosimpiin ja vanhimpiin lakikirjoihin

Samaisen Kristoffer-kuninkaan maanlain vahvisti myös Kaarle IX vuonna 1608 (tämänkin vahvistuskirjan suomensi Olavi Elimaeus). Omassa vahvistuskirjassaan Kaarle muistuttaa, että jo entiset ruotsalaisten ja götanmaalaisten kuninkaat olivat lukuisia kertoja ”andanehet ylidzecadzoa, ia paranda Rodzin Lagin, nijn quin aika ia tila sallinut on”.

Kaarle IX kertoo hankkeesta, jossa on tarkoitus painattaa ja julkaista eri maakunnissa käytetyt lait – ”mös Lakikirian Soomen kielen” – ”nijn pian quin me saamme ioitakj oikeita ia wscottavita kirioia”. Kuningas vetoaa siis suomalaisiin, joiden hallussa on vanhoja käsin kopioituja suomenkielisiä lakikirjoja, ”että te annatte sencaltaiset kiriat, nijn monda quin teillä olla taitapi, tulla meidän käsihimme”.

Kaarle IX vahvisti Kristoffer-kuninkaan maanlain, koska se piti yhtä ”caickein tosinbaen ia wanhinbaen kiriaen cansa” ja koska sen teksti oli tarkistettu vertaamalla näihin vanhoihin lakikirjoihin.  Ne eroavaisuudet, joita vanhoissa lakikirjoissa oli todettu, oli varmuuden vuoksi listattu käsillä olevan lakikirjan loppuun. Kuitenkin lainkäytössä ”pitäpi ne sanat, ia se perustos, ia ymmärdös pidettämän ioka tämän kirian textis ombi”, teroitti kuningas alamaistensa mieliin.

*     *     *

Nyt on kyllä pakko poiketa hetkeksi vahvistuskirjoista lainsuomentajan esipuheeseen. 1600-luvun alkuvuosina, hiukan aiemmin kuin Kaarle IX vahvisti Kristoffer-kuninkaan maanlain, Kalajoen kirkkoherra ja lainlukija Ljungo Tuomaanpoika suomensi samaisen lain; maanlaista on säilynyt aiempikin, herra Martin laatima suomennos 1580-luvulta.

Ljungo ilmoittaa pyrkineensä käyttämään lainsuomennoksessaan pääasiassa ”sitä Suomen kieltä, quin ymbäri Suomen Turgun ia itä pohian maalla puhutan”. Itä-Pohjanmaalla Ljungo tarkoitti Suomen Pohjanmaata (vrt. Ruotsin Länsipohja). Nämä murteet olivat Ljungon mielestä selkeintä ja puhtainta suomea (den klareste och reneste finska) ja ymmärrettävissä kautta Suomen.

Sen sijaan Uudellamaalla suomeen oli sekoittunut ruotsia, Viipurissa ja Savossa puolestaan karjalaa ja venättä, ja Hämeessä puhuttuun suomeen oli omaksuttu piirteitä vähän joka suunnalta. Näin siis Ljungo Tuomaanpoika luonnehtii suomen murteita suomennoksensa omistuksessa silloiselle Kaarle-herttualle, tulevalle Kaarle IX:lle.

1736: Selkeää ja tavallista kieltä

Ruotsissa aloitettiin uuden valtakunnallisen lain valmistelutyöt 1600-luvun loppuvuosina, jolloin Kaarle XI asetti ”wissit oppenet ja ymmärtäwäiset Miehet joidenga piti käändämän Lain selkiäxi ja tawallisexi Ruotzin kielexi”. Työryhmän tuli myös poistaa laista sellainen aines, ”cuin ei enämbi ollut tawallinen, eli hywän wastanotetun tawan cautta on tullut muutetuxi”, sekä korvata vanhentuneet lainkohdat sillä, ”mitä Laillisten Asetusten ja Herrain-Päiwäin päätösten cautta, on tainut tulla käsketyxi”.

Juuri tähän työhön viitataan Kaarle XI:n ruumissaarnassa vainajan elämänvaiheita ja saavutuksia listaavassa personalia-osassa, jota luettiin kirkkokansalle Suomenkin saarnastuoleista. Uudistustyössä oli kuitenkin monenlaista viivykettä, kuten ruttoepidemia, nälkävuosia ja sodankäyntiä, ja kuningaskin ehti vaihtua kahdesti, ennen kuin säädyt viimein hyväksyivät uuden Ruotzin Waldacunnan Lain vuoden 1734 herrainpäivillä (sitaatit ovat Georg Saloniuksen suomennoksesta vuodelta 1759).

Tämän lain vahvisti kuningas Fredrik I vuonna 1736. Vahvistuskirjassaan Fredrik listaa lain muutoksia ja rajauksia, jotka näkyvät koskevan ensi sijassa valtakunnanlain sisältöä ja suhdetta muihin säädöksiin. Valtakunnanlaissa on luovuttu jaosta maan- ja kaupunginlakiin mutta ilmoitetaan selkeästi kaikki asiat, ”misä jocu eroitus pitä oleman, Maan- ja Caupungin-Oikeuden wälillä”. Laista on jätetty pois kohtia (esim. kuninkaankaari), joiden sisällöstä on olemassa erillissäädöksiä, samoin joitakin sellaisia asioita, jotka tulevat oikeudessa harvoin esille.

Sekä kuninkaallisten vahvistuskirjojen että 1600- ja 1700-luvun asetusten perusteella voisi päätellä, että säädösten parantaminen miellettiin Ruotsin vallan aikana ensi sijassa säädöstekstin sisältöä ja painotuksia koskeviksi ratkaisuiksi: vanhentuneet kohdat pois, tarkempia selityksiä tulkinnanvaraisten ja ristiriitaisilta vaikuttavien kohtien tilalle. Suorin viittaus lain kieliasuun on Ruotzin Waldacunnan Lain vahvistuskirjassa mainittu ”selkiän ja tawallisen Ruotzin kielen” tavoite.

Hyvää Selkeän kielen päivää!

ELINA HEIKKILÄ

Noin 40 vuotta tässä tarkasteltua myöhemmät suomennokset sekä Kaarle IX:n että Kristoffer Baijerilaisen vahvistuskirjoista on julkaistu verkossa Abraham Kollaniuksen maanlakisuomennoksen alussa.

Kristoffer-kuninkaan maanlaki (suom. Abraham Kollanius 1648) aineistopalvelu Kainossa

Ruotzin Waldacunnan Laki (suom. Georg Salonius 1759) aineistopalvelu Kainossa

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele