Elävät päät -blogia kirjoittavat Vanhan kirjasuomen sanakirjan toimittajat, jotka työskentelevät Kotimaisten kielten keskuksessa. Blogissa jaetaan sanakirjatyön sivutuotteita: havaintoja, pohdiskeluja ja oivalluksia Ruotsin vallan aikaisten tekstien ääressä.
Tammikuun puolivälistä kohti puolikesää
Työskentelen paraikaa vanhan kirjasuomen puoli-sanueen kimpussa. Itse puoli-sanan lisäksi sanaperheeseen kuuluvat myös sen johdokset (esim. puolikko, puolinainen, puoltaa) sekä koko joukko yhdyssanoja. Ne ovat kaikki tulossa Vanhan kirjasuomen sanakirjaan. Tässä kirjoituksessa tarkastelen sellaisia puoli-alkuisia yhdyssanoja, jotka liittyvät ajan hahmottamiseen.
Ajankohtaa ilmaisevien yhdyssanojen alkuosana puoli merkitsee jonkin ajanjakson puoliväliä, keskikohtaa. Niinpä vanhassa kirjasuomessa esiintyy rinnakkain useita samamerkityksisiä puoli- ja keski-alkuisia yhdyssanapareja: puoli- ja keski-ikä, puoli- ja keskikesä, puoli- ja keskipaasto, puoli- ja keskisuvi sekä puoli- ja keskiyö.
Metsästyskielto alkoi puolipaastosta
Entisaikojen vuodenkierrossa tärkeä kiintopiste ‒ ainakin säädösteksteistä päätellen ‒ oli kevättalven paastonajan puoliväli eli puolipaasto. Sanalla puolipaasto viitattiin itse asiassa usein paastonajan neljänteen sunnuntaihin, puolipaastonsunnuntaihin, joka toimi määräpäivänä esimerkiksi seuraavissa asetuksissa vuosilta 1734 ja 1748:
Metzäneläwitten ja Linduin pyytäminen ja ambuminen on kielty Puolipastosta Olewin päiwähän asti
jos Soldati saa afskiedin eli cuole Michelin-päiwän jälkeen, nijn asuu hän eli Soldatin Leski Torpasa ensimäiseen puolipaastoon asti
Almanakoissa lueteltiin vuosittain eri paikkakuntien markkinapäiviä. Vuoden 1710 almanakka kertoo muun muassa, että ”Isol Lohjalla owat myös ennen Laskiais Sunnuntaita ja päiwä ennen Puolipaston Sunnuntaita Marckinat”.
Maksupäivä: puolikesänä
Toinen vuodenkierron kiintopiste on ollut keskikesä juhannusjuhlineen. Tästa ajankohdasta käytetään nimityksiä puolikesä ja puolisuvi kahdessa 1640-luvun säädössuomennoksessa. Abraham Kollaniuksen suomennoksessa Maunu Eerikinpojan kaupunginlaista (1648) esitetään rankalta kuulostava määräys:
Caupungin Lakikirja yhdhen kerran joca wuosi ensimäisnä päewänä, Pyhän Johannexen Castajan päewän jälkeen, puoli suwena, cusakin caupungisa pitä luettaman
Lukutaidottomilla kaupunkilaisilla oli siis oikeus kuulla vuosittain lakikirja ääneen luettuna, mutta mahtoiko monellakaan olla varaa viipyä tuntikausia kuuntelemassa lain ääneenlukua?
Kolmen taalarin korvaus kyyti- ja majoitusvelvollisuudesta vapautumisesta perittiin talonpojilta kolmena eränä vuodessa, kertoo asetus vuodelta 1649. Ensimmäinen hopeataalari tuli maksaa ”Mickelin Päewän aikan”, toinen ”Kyndermessun” eli kynttilänpäivän aikaan kevättalvella ja kolmas ”Puolikesänä taicka Johannexen Päewän aikana”.
Kun vertaa käräjäkaaren pykälää 8 Kristoffer-kuninkaan maanlain kolmessa varhaisessa suomennoksessa, niistä löytyy kolme erilaista nimitystä juhannuspäivälle. Välikäräjät tuli pitää vapun ja juhannuksen välillä, herra Martin mukaan ”Walborgh Messusta, nijn P. Iohannexen kastaian päiuän asti” (1580-l.), Ljungo Tuomaanpojan mukaan ”Walburin päiuästä keski kesähän” (1601) ja Abraham Kollaniuksen mukaan ”Walborin päewästä, Puoli Suwen päewähän” (1648).
1600- ja 1700-luvuilla suomenkielisissä teksteissä juhannuksesta on käytetty myös ruotsin midsommar-sanasta mukailtua nimitystä mitsumaria, joka saattoi joskus lyhetä mitmariaksi. Ensimmäiset maininnat juhannuksesta ja juhannuksenpäivästä löytyvät vasta 1700-luvun loppupuolen teksteistä.
Illallispöydässä puoliyöhön
Kun vuodenkierron kiintopisteet ovat nyt selvillä, tarkennetaan seuraavaksi katse vuorokauteen, joka puolestaan hahmottuu puoliyön (puolenyön) ja puolipäivän (puolenpäivän) ympärille. Erasmus Rotterdamilainen varoittaa lasten vanhempia vuonna 1670 suomeksi julkaistussa käytösoppaassaan:
Ne wihawat Lapsiansa, jotca heidän cosca he wielä heicot owat, andawat istua cauwan ehtollisella joca puoli Yöhön wijwytetän
Sen sijaan Jeesus kehottaa Markuksen evankeliumissa ihmisiä odottamaan lopun aikoja aina valmiina niin kuin palvelijat valvovat odottaessaan isännän paluuta matkalta ‒ vaikkapa keskiyöllä eli Mikael Agricolan suomennoksen (1549) mukaan puoliyönä:
waluacat sijs, sille ettei te tiedhe coska Honen Herra tuleua on, echtona taicka poli öen, eli cukoin laulais, eli homenelda (A II 150, Mark. 13:35)
Puolipäivä-sanaa vanhassa kirjasuomessa on käytetty paitsi ajankohdan myös puolenpäivän aikaan syötävän aterian nimityksenä ‒ omanlaisensa päivänkierron kiintopiste sekin! Jonas Mennander kehuu opetusrunossa Huonen-Speili (1699), miten riuskaotteinen emäntä ”Puolipäiwän pöytän paisca Cosca tullut on se Aica”. Christfrid Ganander taas kertoo vuonna 1784 julkaisemassaan satukirjassa sepän koirasta, joka nukkui niin kauan kuin isäntä työskenteli, ”mutta nijn pian kuin murkina eli puolipäiwä alotettijn oli Koira walweella – ‒ ja tuli kans saapuille”.
Ihmiselämän puolipäivä
Kun vaihtaa mittakaavaa, puolipäivä voi tarkoittaa myös ihmiselämän puoliväliä eli keski-ikää. Gananderin vuonna 1783 julkaisemassa arvoituskokoelmassa on mukana klassinen arvoitus, jossa ihmiselämä on tiivistetty yhteen päivään:
Mikä se eläin on, joka aamulla käy neljän jalan, puolipäiwällä kahella jalalla, ja koska ilta tulee käy se kolmella jalalla?
Agricolan Rucouskiriassa (1544) on mukana psalmi 102, jossa psalmirunoilija kertoo rukoilleensa:
Minun Jumalan Ele minua poijsota, minun poolla peijweneni
Sana, jonka Agricola on kirjoittanut ”poolla”, luetaan ”puolla”. Kyseessä on puoli-sanan konsonanttivartaloinen essiivimuoto, josta puuttuu tutumman puolena-essiivimuodon vartalon loppu-e ja jossa lisäksi essiivin na-päätteen n on assimiloitunut eli mukautunut edeltävään l-äänteeseen. Tässä siis rukoillaan, ettei kuoleman hetki koittaisi ennenaikaisesti, mutta ilmaus puolla päivänäni hahmottuu kyllä pikemmin sanaliitoksi kuin yhdyssanaksi. Dauidin Psaltari -teoksessa (1551) kohta on suomennettu ”minun peiueini keskijes” ja vuoden 1642 Bibliassa ”minun keski ijäsäni”.
Keski-ikää, tuota elämän puoltapäivää, on kutsuttu myös puoli-iäksi. Esimerkiksi Jacobus Finnon suomeksi muotoilemassa rukouksessa (1583) pyydetään:
älä meitä äckist ia tapaturmast pois otta meidhän puoliijäsäm
Katkelma on rukouksesta ”Rutto taudhin aicana”. Ruttoepidemian riehuessa kuolema saattoi tosiaankin tulla äkisti ja viedä ihmisen parhaassa iässään.
Kellot soivat puolivälissä seitsentä
Kirjoitan tätä tammikuun puolivälissä. Lunta on pyryttänyt päivän jos toisenkin ‒ aivan niin kuin vuoden 1713 almanakassa tammikuulle ennustetaankin:
Tammi Cuu meille wahwast lupa hywän tarpelisen Talwi sään, puoli wälijn lumen paljudella
Sanaa puoliväli on käytetty jo 1600-luvulla. Yhä edelleen pidämme luontevana puhua edellisen esimerkin tapaan jonkin kuukauden puolivälistä, mutta vanhan kirjasuomen aikaisissa teksteissä sana esiintyy myös kellonaikojen yhteydessä, kuten kirkkojärjestyksen suomennoksessa vuodelta 1688 ja Vaasan hovioikeuden vihkiäisten selostuksessa vuodelta 1776:
Wijckosarnoin [= Viikkosaarnoihin] Caupungeis pitä ensimäinen kerta soitettaman huomeneltain [= aamulla] Cuuden lyödes, ja toinen kerta puoliwälis Seitzendä.
Kello puoliwälis Yxitoistakymmendä tulit Salihin Kuning:sen Ruotsin Hof-Rätin Jäsenet
Nykyään ilmaisemme nämä kellonajat toisin: puoli seitsemältä ja kello puoli yksitoista. Kirkkojärjestyksen kohtaa on kiinnostavaa verrata myös ruotsinkieliseen alkutekstiin. Siinä kirkonkelloja soitetaan ensin ”Klockan sex”, joka on edelleen käypä ilmaus, ja uudelleen ”halfgångit til siu”, puolimatkassa kohti seitsemää.
Vähän samantapaista mielikuvaa ajan kulumisesta kuin ruotsin halvgånget luo sana puolijuoksu vuoden 1713 suomenkielisessä almanakassa. Ilmausta ei tosin ole käytetty kellonajan yhteydessä vaan sääennusteessa:
Toucko-Cuu lupaille ‒ ‒ aina puoli juoxuns suloisen ja caunijn kewä ilman
Sitä odotellessa ehditään vielä tutkailla lisää puoli-sanuetta. Palaan siis aiheeseen vielä tässä kevätpuolella vuotta.
Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa | Keskustele