Onko saavutettavuus saavutettavissa?

Kunnissa ja valtion virastoissa puhutaan nyt paljon saavutettavuudesta. Miten julkiset palvelut ovat kaikkien käytettävissä tasavertaisesti?

Näinä digitalisaation aikoina yhä useammat palvelut ovat verkossa. Siksi saavutettavuuskeskusteluissakin nousevat keskiöön julkisten toimijoiden verkkosivustot, joista puhutaan yleisesti verkkopalveluina.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2016/2102) julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta tuli voimaan 22. joulukuuta 2016. Vanhojen verkkopalvelujen (julkaistu ennen 23. syyskuuta 2018) tulee olla direktiivin mukaisia 23. syyskuuta 2020 alkaen.

Havaittava, hallittava, ymmärrettävä ja toimintavarma

Suomessa saavutettavuusdirektiivin toimeenpano kuuluu valtiovarainministeriölle. Ministeriö kertoo saavutettavuussivuillaan, että tavoitteena on ”varmistaa kaikille käyttäjille tasavertaiset mahdollisuudet käyttää palveluita riippumatta käyttäjän kuulo- tai näkökyvystä, motorisista vaikeuksista tai muista toimintarajoitteista”.

Verkkopalveluiden saavutettavuutta parannetaan ”tekemällä niistä havaittavia, hallittavia, ymmärrettäviä ja toimintavarmoja”, kertoo valtiovarainministeriö. Saavutettavuustarkastelussa kiinnitetään huomiota muun muassa verkkopalvelun teknisiin ominaisuuksiin ja siihen, millaista kieltä palvelussa käytetään.

Olennaista on kielen ymmärrettävyys. Mutta mitä se oikein on?

Rappuset, monen vaikea nousta? Kuvassa näyttelijä Henny Valjus Kansallisteatterin kulisseissa. 1933. Kuva: Pietinen. Museovirasto.

Ymmärrettävyys voisi olla merkitysten saavutettavuutta

Yritin hahmotella ymmärrettävyyden ja saavutettavuuden suhdetta muutama vuosi sitten kirjoituksessani Ymmärrettävyystutkimuksen kysymyksiä (Kielikuvia, 2012). Kovin pitkälle en pohdinnoissani päässyt. En tosin ole ihan varma, onko näissä pohdinnossa edes mahdollista päästä pitkälle – saati perille. Muutama näkökulma tuosta tekstistäni kuitenkin tähän:

Yleiskielessä ymmärrettävyydellä tarkoitetaan samaa kuin selkeydellä ja selkeä taas on helposti tajuttava, käsitettävä, havainnollinen – helppoymmärteinen. Tämäntapaisten laatujen yksiselitteinen määrittely on vaikeaa, ellei mahdotonta. Tämä käy ilmi myös siitä, miten hallintolain pykälää 9 on pyritty tulkitsemaan. Hyvän kielenkäytön vaatimus -pykälän mukaan viranomaisen on käytettävä ”asiallista, selkää ja ymmärrettävää kieltä”. Vaatimus on periaatteessa yksinkertainen, mutta käytännössä se on yleisluonteinen, tulkinnanvarainen ja aukkoinen, mistä todistaa pykälän ja siihen liittyvien ja sitä selittämäänkin pyrkivien tekstien analyysi.

Tieteellisessä kentässä ymmärrettävyydellä on tarkoitettu monenlaisia asioita. Teemaan on paneuduttu kielitieteen lisäksi muun muassa psykologiassa. Yhden karkean jaottelun mukaan ymmärrettävyystutkimuksia on kahta suuntausta: sovelluksiin keskittyvää instruktiopsykologista ja teoreettisesti suuntautunutta kognitiotieteellistä tutkimusta. Instruktiopsykologisessa tutkimuksessa keskiössä ovat tekstit ja niiden tunnusmerkit. Ymmärrettävyyteen vaikuttavina tekijöinä tutkitaan tekstin kielellistä yksinkertaisuutta, ilmausten lyhyyttä ja tarkkuutta, tekstin jäsennystä ja rakennetta sekä mielenkiintoisuutta. Kognitiotieteellisessä tutkimuksessa taas paneudutaan kokeellisesti tekstin lukijan vastaanottamis- ja käsittelyprosesseihin.

Luettavuus on olennainen osa ymmärrettävyyttä

Pohdin kirjoituksessani ymmärrettävyyden käsitettä myös suhteessa lähikäsitteisiin: luettavuuteen ja saavutettavuuteen. Päädyin siihen, että luettavuutta tutkittaessa on keskitytty perinteisesti tekstin pintarakenteen mitattavissa oleviin ominaisuuksiin, kuten sanojen ja lauseiden pituuksiin. Sen sijaan sellaiset seikat kuin tekstin rakenne ja tekstilaji tai meta- ja intertekstuaalisuus (tekstinsisäiset viittaukset ja viittaukset tekstistä ulos) ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Kärjistäen voisi sanoa, että luettavuustarkasteluissa muoto on painanut merkitystä enemmän.

Ehkä onkin niin, että luettavuus voidaan nähdä yhtenä ymmärrettävyyden osatekijöistä. Laaja saavutettavuusnäkökulma taas tuo vahvasti tarkasteluun lukijoiden mahdollisuuden ylipäätään päästä kiinni tekstien merkityksiin. Kun puhutaan saavutettavuudesta (engl. accessibility), voidaankin puhua myös pääsystä:

Kyse on siitä, kenellä on pääsy (engl. access) teksteihin: vaikuttamaan siihen, millaisia tekstejä tehdään ja kuka niitä tekee, tekemään ja levittämään tekstejä, vaikuttamaan niiden kielellisiin ja muihin valintoihin, käyttämään niitä, tulkitsemaan niitä tavalla, joka saa yhteisössä hyväksyntää ja niin edelleen.

Muuri, paha este? Kuvassa keisarillisen palatsin muuri Japanissa. Kuva: Museovirasto.

Saavutettavuus on myös tekstilajikysymys

Saavutettavuusdirektiivin toimeenpano vaatii tarvittavien säädösmuutosten ja hallinnollisten päätösten tekemistä. Valtiovarainministeriö onkin pyytänyt lausuntoja ”luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta sekä sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 5 §, 6 § ja 7 §:n 1 momentin kumoamisesta”.

Hallituksen esityksessä määritellään ymmärrettävyyttä muun muassa tähän tapaan:

Ymmärrettävyys tarkoittaa, että tietojen ja käyttöliittymän toiminnan on oltava käyttäjien kannalta katsottuna käsitettäviä. Käytännössä tämä tarkoittaa selkeän ja hyvän yleiskielen ja tietyissä tapauksissa myös selkokielen käyttämistä sekä erilaisten sisältöä kuvaavien kuvien, grafiikan tai video- tai ääniaineistojen käyttöä verkkosivuston tai mobiilisovelluksen sisällön esittämiseen.

Erityisesti tietojen käsitettävyys on kielikysymys. Olennainen on myös katkelman lauseke käyttäjien kannalta. Nähdäkseni tämä tuo pohdittavaksi kielenkäytön lajit, tekstilajit, genret.

Genreajattelussa olennaista on, että kielenkäyttäjät tunnistavat kielenkäyttötilanteet ja muun muassa sen, kenelle mikin teksti on tarkoitettu. Kaikkien ei ole tarkoituskaan ymmärtää kaikkea. Saavutettavuus voi olla tarkoituksellisen rajattua.

Esimerkiksi tieteellinen artikkeli voi olla ymmärrettävä vain alan tutkijoille. Jonkin erityisalan harrastajien keskinäinen viestintä voi olla lähinnä heidän käsitettävissään. Kun juristit tulkitsevat keskenään lakia, niihin merkitysviilauksiin on pääsy lähinnä muilla juristeilla. Voimme viestiä toisillemme sellaisilla kuvilla ja videoilla, jotka eivät hevin avaudu meemeihin vihkiytymättömille. Saatamme harjoittaa kielenkäytössämme hankalasti hahmottuvaa ironiaa. Ja niin edelleen.

Kohti selkeää yleiskieltä eli selväkieltä

Sen tunnistaminen ja tunnustaminen, että kielenkäyttö järjestyy perusluonteensa mukaisesti erilaisten genrejen varaan, ei tarkoita luovuttamista: ymmärrettävyys- ja saavutettavuustavoitteista ei pidä tinkiä. Valtaosa julkishallinnon verkkopalvelujen sisällöstä on luonteeltaan yleistä: sisältöjen tulee olla kenen tahansa saavutettavissa. Hurskaasti voi toivoa jopa sitä, että myös hallituksen esitykset ja lait olisivat joskus kaikkien lukutaitoisten ymmärrettävissä.

Varmimmin ymmärrettävään ja saavutettavaan sisältöön päästään, kun otetaan viestittäessä huomioon todennäköiset vastaanottajat ja heidän tekstilajitietoisuutensa taso. Melko varma valinta useimmissa julkisen hallinnon viestintätilanteissa on selvä yleiskieli: käytetään useimmille tuttua sanostoa, selitetään termit, rakennetaan lauseet, virkkeet ja kappaleet loogisiksi. Ammattiapuakin on toki tarjolla. Esimerkiksi sanastokysymyksissä selvään yleiskieleen löytyy vinkkejä Kielitoimiston sanakirjasta.

Olen kutsunut selkeää yleiskieltä selväkieleksi erotuksena erityisryhmille tarpeellisesta selkokielestä. Selväkieli tarkoittaa Nykysuomen sanakirjan (1951–1961) mukaan ilmikieltä eli ”tavallista kieltä, jota ilman muuta ymmärretään”.

Tavallista kieltä! Selväkieleen päästään helpoiten, kun viestijä ensin tekee itselleen selviksi asiat, joista viestii. Kun merkitykset ovat itselle saavutettavia, niistä on mahdollista viestiä myös muille ymmärrettävästi.

Saavutettavuus on siis saavutettavissa, ainakin teoriassa. Toisinaan asiat ovat niin mutkikkaita, että teksteistäkin tuppaa sellaisia tulemaan. (Niinpä pahoittelenkin tämän tekstini pitkiä sanoja, lausekkeita ja lauseita, mutkikkaita virkerakenteita ja tempoilevaa rakennetta sekä moniaalle haarovia intertekstuaalisia merkityksiä. Taisin kirjoittaa vastaanottajaksi tämäntapaisia koukeroisia tekstejä lukemaan tottuneet tekstiammattilaiset.)

Sähkösanoma muutetaan salakirjoitukseksi. Kuva: Eino Varo. Sotamuseo.

Vesa Heikkinen 2008: Miten ymmärtää hallintolain kielipykälää? Teoksessa Richard Foley ym. (toim.): Kielen ja oikeuden kohtaamisia. Heikki E. S. Mattilan juhlakirja. Helsinki: Talentum, 47–63.

Vesa Heikkinen: Ymmärrettävyystutkimuksen kysymyksiä (Kielikuvia, 2012, pdf)

Vesa Heikkinen: Virallisen ideologia murtuu (Kotus-blogi, 6.10.2015)

Vesa Heikkinen: Selväkielen puolesta (Kotus-blogi, 16.12.2009)

Heikkinen, Vesa & Hanna Hämäläinen: Onko laki sama kaikille? – Lakitekstien viittaukset (Kielikello, 4/2011)

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi (2016/2102) julkisen sektorin elinten verkkosivustojen ja mobiilisovellusten saavutettavuudesta (EUR-Lex)

Saavutettavuusdirektiivi (valtiovarainministeriö)

Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi digitaalisten palvelujen tarjoamisesta sekä sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetuntoiminnassa annetun lain 5 §, 6 § ja 7 §:n 1 momentin kumoamisesta (lausuntopalvelu)

Saavutusdirektiivin kansallinen toimeenpano (valtiovarainministeriö)

Kotuksen virkakielisivut

Palaa otsikoihin | 0 puheenvuoroa