Kielipallon EM-kisat paljastaa, miksi Suomi ei pelaa jalkapallon EM-kilpailuissa kesällä 2016. On aika nöyrtyä, käydä läpi lopputurnaukseen osallistuvat maat ja selittää niiden Suomea parempi menestys kielen avulla. Risto Uusikoski on siviilissä kielitypologi, jota kiinnostaa tempus, ja vielä enemmän siviilissä hän on jalkapallon ystävä. Risto on myös mukana kehittämässä Kotimaisten kielten keskuksen verkkopalveluita. Ollessaan kerran täysin siviilissä hän keksi yhdistää nämä kaikki kolme.
Kielipallon EM-kisat
Albanian tietä maan ensimmäiseen EM-lopputurnaukseen varjostaa lentävästä lipusta alkunsa saanut joukkotappelu karsintaottelussa Serbiaa vastaan. Albanialaiset saattavat siis saada tuomareilta erityishuomiota kentällä, mutta albanian sanasto antaa heille ylimääräisiä tyylipisteitä.
Kun albanialaiset piirittävät tuomarin vaatien keltaista korttia vastustajalle, he huutavat Verdhë, verdhë! ’Keltainen, keltainen!’. Mitä kuulee romaanista kieltä puhuva tuomari? Hän luulee albanialaisten ehdottavan vastustajalle vihreää fair play -korttia herrasmiesmäisestä käytöksestä. Mitä muutakaan, sillä ’vihreä’ on ranskaksi vert ja espanjaksi, portugaliksi ja italiaksi verde. Jos albanialaiset ehdottaisivat oikeasti fair play -korttia, se tosin kostautuisi, sillä albanian ’vihreä’, gjelbër, muistuttaa kovasti esimerkiksi saksan ’keltaista’, Gelb.
.JPG "Jalkapallo ja Albanian lippu. Kuva: Risto Uusikoski, Kotus.")
Eri asia on, jos yksittäiset sanat kertovat jotain pelottavaa puhujistaan. Ukraina joutui Neuvostoliiton hajottua aloittamaan pahnanpohjimmaisista karsintakoreista, mutta tästä sisuuntuneena joukkue selvisi vuonna 2006 MM-lopputurnaukseen, jossa se eteni jopa puolivälieriin asti.
Ukrainalla onkin kova luottamus tekemiseensä jo ihan siitä syystä, että ukrainan kielessä ei ole montaa kotoperäistä vastinetta sanalle ’vika’. Ukraina onkin joutunut lainaamaan muun muassa ’vikaa’ tarkoittavat sanat defekt (latinan sanasta defectus), gandž (unkarin sanasta gáncs) sekä sanat porok ja nedolik (venäjän sanoista porok ja nedočët).
Ukrainalaisten pallotaituruuteen on myös toinen syy. Ukrainalaiset erottavat puhuessaan kolme konsonanttien kovuusastetta, ja puhuja osaa siis päästää huuliensa välistä juuri sopivan ilmanpurkauksen muodostaakseen esimerkiksi kovan [p]:n, puolipehmeän [p’]:n tai pehmeän [b]:n. Tällainen tarkkuustaso ja sen jatkuva harjoittelu heijastuu suoraan kosketuksen kovuuteen palloa vastaanotettaessa tai syötettäessä.
Sanat ovat myös Italian suuruuden taustalla. Saapasmaalaisilla on yksi Euroopan mestaruus, vuodelta 1968, mutta peräti neljä maailmanmestaruutta, joista viimeisin tuli vuonna 2006. Vuoden 2006 finaali muistetaan tietysti otteluna, jossa Italian Marco Materazzi sai alatyyliteltyä Ranskan Zinedine Zidanen kielenkäytöllään sellaisen raivon valtaan, että ranskalainen luuli Materazzia palloksi ja tuli ajetuksi pois kentältä. Jo tämä on ensiluokkainen todiste kielen voimasta.
Italialaiset jalkapalloilijat eivät muutenkaan vältä tunteidensa näyttämistä kentällä. Kuumat tunteet ovat italialaisille ja muille romaanisten kielten puhujille niin tavallisia, että italian kuumaa tarkoittava sana caldo muistuttaa kovasti germaanisten kielten kylmää tarkoittavaa sanaa (englanniksi cold, saksaksi kalt). Käydessään kuumina italialaiset kokevat siis vielä pysyvänsä viileinä. Epäreilua etua italialaiset saavat siinä, että italia soveltuu liiankin hyvin tunteiden tehokkaaseen ilmaisuun.
Italia on täynnä sopivia tehokkaita huudahduksia, jotka toimivat temperamenttisten pelaajien paineventtiileinä. Hämmentyneenä italialainen huudahtaa Mah!; jos hänellä ei ole aavistustakaan jostakin, hän huudahtaa Boh!; ’Mitä sitten?’ voidaan ilmaista Mbeh?; toivottomasti turhautunut italialainen kiteyttää tunteensa Uffa! ja niin edelleen.
Kenen idea oli antaa tunteikkaille pelaajille tehokkain tunnesanasto? Boh!
Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa
Kielitypologia on maailman kielten vertailua erilaisten piirteiden perusteella. Jokaisella kielellä kyetään ilmaisemaan kaikki mahdollinen – keinot vain vaihtelevat.
Tämän blogin ote (kaikki Euroopan kielet ovat parempia kuin suomi) ei siis edusta yleistä käsitystä. Monet blogin esimerkeistä ovat peräisin seuraavista kielitypologiaa esittelevistä kirjoista.
Yleensähän heittomerkki tällaisessa yhteydessä tarkoittaa liudennusta. Tai siis palatalisaatiota, koska Kotus on hyväksynyt liudentua-sanan ”liudentumisen” epämääräiseksi mössösanaksi, minkä jälkeen sitä ei enää ole järkevää käyttää terminä.
Ukrainassa niin [p] kuin [b] voi esiintyä palatalisoituneena. Mutta eihän tällä ole mitään tekemistä ”pehmeyden” (soinnillisuuden) kanssa.
Käytin lähteenä Andrii Danylenkon ja Serhii Vakulenkon referenssikielioppia Ukrainian (LINCOM Europa, 1995), jossa käytettiin muistaakseni konsonanteista termejä hard, semi-soft ja soft (ja josta lainasin myös merkintätavat). Jouduin tietenkin luottamaan kirjan analyysiin, koska en ole foneetikko enkä slavisti (ja sinä iltana sängyssä luin teosta ”Blogitekstit tekstilajina: vaarallista huumoria), mutta käsittääkseni ja muistikuvieni mukaan kyseessä voisi tosiaan olla palatalisaatio, jolla olisi erikoisesti useampi ”aste” kuin yleensä.
Oli tai ei (ja koska venäjän peruskurssilta muistan lähinnä puheen pehmeästä ja kovasta merkistä), koko hersyvä vitsini perustuu siihen että voin vetää yhteyden potkaisutekniikan ja kielen välille. Siksi olen mielelläni tyytyväinen horjuvaan lisenssiini puhua konsonanttien pehmeydestä. Muissa yhteyksissä pyrin pitämään lisenssini visummin kurissa :)