4.6.2014 13.26
Miksi pitää suomentaa?
Kirjailijat kirjoittavat kansallista kirjallisuutta, kääntäjät kirjoittavat maailmankirjallisuutta.
Helsingin yliopiston pieneen juhlasaliin oli kokoontunut kiitettävä joukko väkeä keväisenä torstaina Tammen Keltaisen kirjaston 60-vuotisjuhlien kunniaksi järjestettyyn seminaariin. Päivän päätteeksi olin mukana keskustelemassa kysymyksestä ”Miksi pitää suomentaa?”
Saksasta suomentava Jukka-Pekka Pajunen osui mielestäni asian ytimeen sanoessaan, että tarinat toisista maista opettavat, miten katsoa asioita toisin silmin. Hän oli huolissaan maamme ilmapiiristä. Hänen mukaansa vieraan pelko on kasvussa. Puhutaan jostakin ”alkuperäisestä suomalaisuudesta”, jota ei ole koskaan ollut olemassakaan. Ranskasta suomentava Ville Keynäs ja espanjasta suomentava Tarja Härkönen korostivat hekin sitä, että juuri kaunokirjallisuudella on tärkeä merkitys ennakkoluulojen ja väärien käsitysten poistamisessa. Pelkän kotimaisen kirjallisuuden varassa maailmankuvamme olisi järkyttävän kapea.
Joskus kuulee ihmisten mainostavan, että he lukevat kirjat alkukielellä. Oletettavasti englanniksi, eihän ruotsiakaan kovin moni suomenkielinen enää osaa kunnolla. En halua sanoa, etteikö kirjojen lukeminen vieraalla kielellä olisi mitä mainioin tapa oppia kieltä, mutta onko näillä ihmisillä tosiaan se käsitys, että kaikki maailman kirjallisuus kirjoitetaan englanniksi? Eivätkä Suomessa kaikki todellakaan osaa englantia niin hyvin, että pystyvät lukemaan sillä kaunokirjallisuutta. Erityisesti tämä koskee lapsia ja nuoria.
Muiden maiden kirjallisuutta on toki saatavissa englannin kielellä. Todellisuudessa kuitenkin varsin vähän, angloamerikkalainen maailma kun on tunnettu siitä, että käännöksiä ilmestyy huomattavan niukasti suhteessa omakieliseen kirjallisuuteen. On myös niin, että omalle kielelle ja omaan kulttuuriin tulkittu teos tarjoaa monestakin syystä syvemmän lukukokemuksen kuin vieraalle kielelle käännetty ja toiseen kulttuuriin sovitettu teos. Olen ennenkin tällä foorumilla korostanut äidinkielen merkitystä tunnekielenä. Arabiasta suomentavalla kollegallani oli oiva tarina kerrottavana juuri tästä asiasta.
Sampsa Peltonen on suomentanut kaksi Hassan Blasimin teosta: Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus. Eräs kirjailijan ystävä oli lukenut niitä ensin englanniksi ja sitten suomeksi ja sanonut: ”Olin kuin puulla päähän lyöty. En ollut ollenkaan tajunnut että nämä kirjat ovat tällaisia.”
Palaa otsikoihin | 19 puheenvuoroa
Nykyään lapset pelaavat pelejä, joissa he puhuvat toisten pelaajien kanssa, asuu pelikumppani sitten kulman takana tai toisella puolella maapalloa. Tällaiset pojat kysyivät kerran sanaa, verbi+prep., johon olivat pelissä törmänneet. Ei löytynyt 2000-luvulle päivitetystä sanakirjasta, osista päätelty merkitys oli väärä, onneksi Englannissa asuva poika tiesi merkityksen ja pojat olivat tyytyväisiä. Eli tavalla tai toisella englanti on osa varsinkin poikien maailmaa, toiminnan väline.
Kyseessä oli kirja, jonka alkukieltä en osannut. Mutta minulle jäi ongelma. Oikein hirveän kovasti sanoisin jotain suomennoksesta. Mutta kun en voi oikeastaan kuin englanninkielisistä, jotka kyllä pyrin lukemaan ennen suomalaisia.
En kirjoita suomentajille tai kirjailijoille vaan yleisölle. Yleisön on tajuttava että suomi on niin pieni kieli että sitä on suojeltava ja lisäksi on aivan totta että ilman suomennoksia meillä ei olisi tajua esimerkiksi Euroopasta.
No, huolestuttaa kirjallisuuden opetus koulussa. Huolestuttaa se, että kouluissa ei opeteta draamaa eikä elokuvaa lainkaan. Nuoriso on aivan markkinoiden armoilla kun se omin päin joutuu miettimään mihin vapaan aikansa käyttäisi.
Ja miten käy sivistyksen? Ja kelle tästä voisi puhua?
Äidinkielellä lukemisen merkitys on paljon suurempi ja syvempi kuin vain "kielen" oppiminen!
Helposti syntyy harhaluulo, että kaikki nuoret osaavat kieliä sujuvasti, mutta niitäkin on, joille vieraskielisen dekkarin lukeminen lukioaikana on vielä suuri ponnistus!
(ne dekkarit muuten ovat erinomaisia kielen opiskeluun, niissä on selkeä juoni ja harvoin kielellistä kikkailua - mikä välttämättä ei tarkoita köyhää kieltä. Komisario Maigret teki oikein hyvää ranskantaidolle!)
Yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden (!) opettajana olen vain muutaman kerran törmännyt siihen, että oppilas haluaisi lukea englanninkielisen kirjan. Silloin on yleensä ollut kyseessä romaanisarjan osa, jota ei vielä ole suomennettu. Tai oppilas on ollut scifi-fani, jonka lempikirjailijan teoksia ei ole laisinkaan suomennettu. Kirjaesittelyistä tulee muuten mielenkiintoisia, kun oppilaalla ei jälkimmäisessä tapauksessa ole suomenkielisiä sanoja puhua romaanin sisällöstä!
Siitäpä pääsemmekin käännöskirjallisuuden merkitykseen. Minun maailmani olisi ilman suomeksi käännettyä kirjallisuutta paljon pienempi. Marginaali-scifiä lukeva oppilaskin sanoi, että mieluummin hän suomeksi lukisi, koska englannin vivahteet eivät ihan aukea. Äidinkielen vivahteet aukeavat. Maailma on taas vähän suurempi ja ymmärrettävämpi. Siksi oppilaani käännöskirjoja esitellessään kertovat myös, kuka kirjan on suomentanut. Aina.
Asun isossa korttelissa, jossa on paljon lapsia. Olen ottanut asiakseni kysellä heiltä läksyjä, istua portailla ja pähkäillä kotitehtäviä, mutta kysyn nimeomaan suomea usein. Täällä Vaasassa ei tunnu olevan noita muita kulttuuriaineita. Ehkä tämä on insinöörikaupunki.
Koska olen niinsanotusti eläkkeellä, niin en ole riippuvainen mistään tahosta joka tekee noita linjauksia. Mutta kun olin töissä, minulle oli tunkemassa koko ajan lapsia/nuoria opistojen elokuvakerhoihin, lausuntaryhmiin ja näytelmäpiireihin. Yritin silloin vaikuttaa koululautakuntien valintoihin, tosin en tässä kaupungissa, vaan maalla.
Rahaan tyssäsivät hankkeet miltei joka kerta. Eikä ollut edes lama. Pienillä pitäjillä ei ollut varaa hankkia esim. 16-millisen elokuvan projektoria.
Oma tilanteensa on näiden maahanmuuttajien kieliopinnot. On sellainen tunne, että heille ei ole annettu tarpeeksi omakielistä opetusta ennen suomea. Suomi on edelleen hakusassa, vaikka lapsen pitäisi jo tehdä päätös lukion ja amiksen välillä.
Tekevätkö kääntäjät karhunpalveluksen ihmisten kielitaidolle?
Kääntäjät valittavat heikkoja ansiotulojaan. Mutta jos käännöksille on kysyntää ja jos ihmiset ovat valmiit maksamaan hyvistä käännöksistä enemmän kuin huonoista, ei tässä pitäisi olla mitään ongelmaa.
Jos taas kysyntää (so. valmiutta ostaa tuotteita) ei ole ja jos huono käännös kelpaa siinä missä hyvä, niin sittenhän kansa on sanansa sanonut. Pitäisikö kansalta kerättyjä verovaroja käyttää tukiaisiin, joilla tuetaan sellaisen kirjallisuuden kääntämistä, jonka käännöksille ei ole kysyntää?
Tuokin ajan olisi voinut käyttää johonkin hyödyllisempään kuin tyhmään kirjaan ja pakkoenglantiin.
Kuten esimerkiksi...?
Kielentaju opitaan hyvän kirjallisuuden avulla. Ellei opi omaa äidinkieltään hyvin, ei opi koskaan – ehkä – vieraankaan kielen vivahteita, sävyjä, nyansseja. Oma tunne-elämä voi jopa kapeutua tai kutistua.
Englanninkielisen dekkarin tai nuortenkirjan lukeminen on monille lukion käyneille suomalaisille suht vaivaton juttu. Hyvä olisi jos luettaisiin muillakin kielillä, suomenkielisille suomalaisille tekisi hyvää ruotsinkielisen kirjallisuuden lukeminen. Meillä on omasta takaa hyviä suomenruotsalaisia kirjailijoita. Opin itse kouluaikoina ruotsia lukemalla Tove Janssonin muumikirjoja alkukielellä. Luin myös rinnalla samoja kirjoja hyvinä käännöksinä.
Kääntäjien työ – käännöskirjallisuus – on oman äidinkielen oppimista ja kielitaidon ylläpitoa. Suomen kielen säilyminen ja äidinkielentaitomme ei ole mikään itsestäänselvyys, kuten saatetaan kuvitella. Sen eteen on läpi koko elämänsä nähtävä vaivaa.
Sosiaalisen median käyttöväline on kirjallinen ilmaisu. Käytetäänkö somessa vivahderikasta kieltä, joka olisi sanastoltaan runsasta ja kielitajultaan hyvää?
Aika paljon, liian paljon, ajatukset ja mielipiteet ilmaistaan sekavasti ja hämärästi.
Se ei merkitse, että kirjoittajalla ei olisi tärkeätä sanottavaa vaan sitä ettei tämä osaa käyttää äidinkieltään tarpeeksi hyvin saadakseen sanottavansa kirjalliseen muotoon. Tämä näkyy jo valitettavasti myös julkaistussa kirjallisuudessa.
Harry Potterin kääntäjä Jaana Kapari-Jatta palkittiin ansiokkaasta käännöstyöstä, muistelisin että hänen HP käännöstään väitettiin jopa ilmaisultaan paremmaksi kuin alkukielistä versiota. Hänet on palkittu useilla kansainvälisillä palkinnoilla.
Jos minulla olisi Pottereista kiinnostunut lapsi lähipiirissäni, kannustaisin häntä ilman muuta lukemaan ne suomeksi, jotta hän rikastaisi omaa äidinkieltään.
On muuten kummallista ettei Tove Janssonin kirjojen kääntäjistä ole ollut juurikaan mitään julkimainintoja, vaikka suurin osa suomalaisista lukijoista lukee hänen teoksiaan nimenomaan käännöksinä. Nyt kun on Tove Jansson -juhlavuosi, se olisi hieno juttu jos kääntäjien työkin saisi huomiota.
Itse opin ruotsia tuolla menetelmällä, kirja oli Astrid Lindgrenin Vi på Saltkrokan, suomennettu nimellä Saariston lapset.
Sitten on kyllä kirjoja joiden kääntäminen on jokseenkin epätoivoista. Terry Pratchett on hyvä esimerkkii. Olen lukenut enimmäkseen alkukielellä mutta joitakin käännöksinä. Kääntäjä oli kyllä tehnyt parhaansa, mutta muistan ainakin yhden alanootin, jossa sanaleikki oli selitetty kun ratkaisua ei löytynyt millään: "Anthill inside" vekottimessa jossa muurahaiset hoitivat laskennan...
Kirjastoista olisi hyvä löytyä myös vieraskielisiä kirjoja parantamaan nuorten kielitaitoa ja erilaisten kulttuurien tuntemusta.
Toisaalta, pilaako suomentaminen kirjailijan syvimmän ajatuksen? Tekstin monimerkityksellisyys voi kärsiä kirjaa käännettäessä. Onko tämä väärin kirjailijaa kohtaan?
Siksi nuoret saattavat lukea alkuperäiskieleltään englanniksi olevia kirjoja. Jokaisessa kielessä ilmaukset ilmaistaan eri tavalla. Esimerkiksi kielikuvilla väritetään tekstiä, mutta niitä on hankala kääntää kielestä toiseen järkevän kuuloisena.
Nykypäivänä kielten osaaminen on tärkeää, joten erikielisen kirjallisuuden lukeminen tukee kielten oppimista.
Huonoja puolia suomentamisessa on mm. se, että kirjan ajatus voi muuttua ja muuttuukin useasti kääntäjän käsissä. Sen takia olisi hyvä jos nuoret opiskelisivat muita kieliä hyvin voidakseen lukea eri maiden kirjallisuutta ja samalla oppia eri maiden kulttuurista jotakin.
Itse käännösasiasta sen verran, ettei se hyvä englanninkaan taito ole niin yleistä. Luen juuri nyt historia-aiheista tietokirjaa, jonka suomennos (englannista) ei kovin huikea ole. Tekstiä on käännetty aivan liian sanasta sanaan, ja esimerkiksi englantiin usein kuuluvaa vahvojen adjektiivien vyöryä ei ole hillitty ollenkaan. Lisäksi tekniset termit on usein käännetty miten sattuu; joskus jopa on keksitty väkinäinen suomalainen sana, kun suomentaja ei ole viitsinyt lukea suomalaista alan kirjallisuutta, jossa terminologia oli tullut tutummaksi.
Pelien ja vastaavien avulla opeteltu vieras kieli on omien kokemusteni mukaan hyvin yksipuolista ja usein virheellistä kieltä. Olen jopa tavannut ihmisen (ei ollut tosin suomea äidinkielenään puhuva), joka oli opetellut hyvin amerikkalaisen puhekielen elokuvista ja televisiosta, mutta joka ei osannut kirjoittaa englanniksi yhtään mitään. Olen useasti huomauttanut virheistä jopa englantia äidinkielenään puhuvia, kun sadan sanan tekstissä on saattanut olla 20 isoa virhettä.