Siirry sisältöön
Haku

Laika, Haukku ja muut haukkujat

Laika lienee yksi maailman tunnetuimpia koiria. Neuvostoliitto lähetti Laikan avaruuteen 3.11.1957 Sputnik 2 -aluksella. Alus ei koskaan palannut takaisin. Laika-kosmonauttikoira oli ensimmäinen Maata kiertänyt elävä olento, jonka traagista kohtaloa moni on varmasti miettinyt. Myöhemmin on selvinnyt, että Laika kuoli kuumuuteen ja stressiin vain noin viisi tuntia aluksen laukaisun jälkeen.

Kuuluisan esikuvansa mukaan on samaa Laika-nimeä kunniakkaasti kantanut moni muukin koira. Ja olisiko Aki Kaurismäen Le Havre -elokuvassa esiintyvä Laika jo itäistä kaimaansa tunnetumpi? Sydämiä on sekin tainnut särkeä.

Vaan mistä Laika-nimi alun perin on peräisin? Nimi on tietenkin venäjää ja merkitsee yksinkertaisesti haukkujaa. Laika on siis suomeksi oikeastaan Haukku.

Laika ja Haukku ovat tyypillisiä koirien nimiä. Koirille on perinteisesti annettu luonnehtivia ja esimerkiksi ulkonäköä, luonnetta, tehtävää ja käyttäytymistä kuvaavia nimiä. Koirien nimet ja nimeäminen on sen verran iso asia, että niistä voisi kirjoittaa kirjan. Ja niin on Minna Saarelma tehnytkin. Koirien nimipäiväkirja: Bella, Niksu vai Romeo? ilmestyi tänä vuonna (Minerva). Lisäksi on ilmestynyt koirien nimipäiväalmanakka (Ajasto).

Maamme ruotsinkielisistä koirien nimistä on puolestaan kirjoittanut Marianne Blomqvist kirjassa Vår fyrfota vänner har också namn (Svenska folkskolans vänner 2011). Siinä seikkailevat myös hevoset, lehmät ja kissat, mutta ne saavat jatkaa rauhassa omia touhujaan, sillä nyt keskitytään haukkujiin.

Koiran nimi on tärkeä, eikä sitä pidä syyttä lähteä muuttamaan. Siitä kertoo jo sekin, että suomenkielisistä perheistä ruotsinkielisiin hankitut koirat useimmiten säilyttivät alkuperäiset nimensä. Koirat kun olivat tottuneet tottelemaan omaa nimeään, kuten Iloa, Onnia ja Mustia.

Vaikka yksittäisen koiran nimeä ei muutettaisi, muuttuu koirien nimimuoti. Blomqvistin mukaan muodista ovat jääneet pois esimerkiksi Netta, Karo ja Caro, Argos, Eko, Kling ja Klang. Suomenkieliset koirakaverit puolestaan eivät enää välttämättä ole Ajoja, Musteja, Rekkuja, Turreja ja Pikejä. Yhä useammin sekä suomen- että ruotsinkielisissä perheissä koirat ovat Aadoja, Almoja, Viivejä, Miisoja, Panuja, Arttuja, Svanteja. Koirat kantavat näin samoja nimiä kuin me ihmisetkin. Perheenjäseniähän ne ovat. Kuuluisien ihmisesikuvien mukaan nimettyjä puolestaan ovat muun muassa Napoleon, Picasso, Elvis, Remu ja Spede.

Entä sopisivatko Halli ja Peni nykyisille koirille ja koirienomistajille? Halli on vanha suomenkielinen nimitys, joka tarkoittaa hallavaa eli harmahtavaa koiraa. ”Halli haukahti pihasta päin”, kirjoittaa Juhani Aho Lastuissaan. Peni on sekin vanha koiran nimitys, joka esiintyy muun muassa Kalevalassa: ”Aina haukkui linnan hakki, linnan lukki luksutteli, peni julma juhmutteli.”

TERHI AINIALA

Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 6/2011


Koira. Kuva: Jenni Hyytiäinen.
Koirat saavat usein samoja nimiä kuin ihmiset. Kuva: Jenni Hyytiäinen.