Luonnonsuojelua Koivujärvellä

Suomi on metsien maa. Onko nimi-Suomi sitten metsänimien maa? Jo vain on, sillä puiden nimitykset ovat maamme paikannimissä yleisiä. Tavallisimpia puita nimissä ovat synonyymiset mänty, honka ja petäjä. Näitä seuraavat koivu, haapa, leppä, kuusi, paju, tuomi ja pihlaja.

Suomen metsiin ei kuitenkaan kannata tutustua vain nimiä ihailemalla. Nimet eivät nimittäin anna oikeassa järjestyksessä olevaa kuvaa siitä, mitkä ovat olleet hallitsevimpia puulajejamme. Haapa-alkuisia nimiä on huomattavasti enemmän kuin haavikkoja ja Leppä-alkuisiakin nimiä enemmän kuin lepikkoja.

Ylipäänsä paikannimet eivät anna maailmasta tarkkaa kielellistä kuvausta. Pikemmin paikannimien antama kuva on kuin Linnanmäen peilitalon: paikoin kaventava ja paikoin leventävä tai jotenkin muuten mutkalla. Kuvasta kuitenkin aina näkyy kohteensa. Paikannimikin kertoo ihan oikeaa ja todellista tietoa kohteestaan, mutta ei välttämättä sitä, mikä kohteessa on tyypillisintä. Tämä johtuu paikannimen tehtävästä: paikannimen tulee yksilöidä kohteensa, erottaa se muista samanlajisista. Harvinainen luonnehtiikin paikkaa paremmin kuin yleinen.

Koivuja on nimissä melkein enemmän kuin koivuja maassamme. Nimien määrää lisää sekin, että Koivu on ollut suosittu alkuosa nuorissa asumusten nimissä. Koivurinteitä, Koivuharjuja ja muita on paljon, puhumattakaan Koivistoista, Koivikoista ja Koivuloista. Koivu on kaunis puu, yhtä aikaa herkkä ja voimakas, ja myös kodin ja kansankin symboli. Tiennimissäkin Koivu-alkuiset nimet ovat suosittuja: Koivuteitä on yli sata ja Koivukujia vielä enemmän. Koivukatuja tosin on vain alle 20, mutta eihän katujen varsilla koivuja niin kasvakaan.

Olisiko Suomen tunnetuin Koivu-paikka kuitenkin Koijärvi, hieman salamyhkäisesti tosin? 1970-luvun lopussa tunnetuksi tullut lintujärvi ja sen säilyttämistä puolustanut Koijärvi-liike olivat keskeisiä myös Vihreän liikkeen syntymiselle. Järven nimen katsotaan alkuaan olleen Koivujärvi. Sehän olisi ollut imagollisesti aika mukava nimisysäys ympäristöliikkeelle.

TERHI AINIALA

Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 5/2010