Viitotut nimet
Viittomakielessä nimen saa jokainen riittävän tärkeä olio ja kohde. Ne ihmiset, paikat ja muut nimetään, joista tarpeeksi paljon puhutaan. Näinhän on asia kielessä kuin kielessä. Millaisista aineksista nimiä viittomakielessä ammennetaan?
Viittomakieliseen yhteisöön kuuluvalla on oma viittomanimensä. Joskus myös yhteisön ulkopuoliset henkilöt, lähinnä julkisuudesta tutut, saavat omat viittomansa. Esimerkiksi Tarja Halosesta voidaan käyttää viittomaa ”pitkä nenä”.
Kaikkiaan viittomanimien taustalla on usein jokin ulkoinen ominaisuus; tällaisia on suomalaisen viittomakielen nimistä noin 70 prosenttia. Jos henkilöllä on kaulassaan näkyvä arpi, viittomanimi saattaa olla kaulan hipaiseminen etusormella. Ulkoisten piirteiden lisäksi nimi saattaa liittyä tapoihin ja maneereihin, kuten hiusten sukimiseen tai tapaan kantaa laukkua olalla. Myös ammatti, harrastus ja esimerkiksi asema perheessä voivat näkyä nimessä.
Toisinaan nimi syntyy kääntämällä tai melkein kääntämällä. Kun henkilön suomenkielinen nimi sisältää jonkin tunnistettavan sanan tai ainakin näyttää siltä, että se voisi sellaisen sisältää, tarjoutuu tilaisuus viittomanimen luomiseen. Näin Marja-nimen viittoma on ”marja” ja Tuula-nimen ”tuuli”. Tällaisia vastineita käytetään erityisesti sukunimien viittomissa, jolloin Virtanen viitotaan ”virta”, Jokinen ”joki” ja Kauppinen ”kauppa”. – Suomalaisia viittomanimiä on tutkinut väitöskirjassaan Päivi Rainò.
Myös paikkaviittomat muodostetaan usein suomenkielisten nimien pohjalta. Esimerkiksi Kauniaisten nimenä on ”kaunis”, Lempäälän ”lempeä”, Karkkilan ”karamelli” ja Kiljavan ”kiljua”. Joskus se, mistä paikka tunnetaan, näkyy myös viittomassa. Laihian nimenä on viittoma, joka merkitsee nuukaa ja saitaa.
Oma ryhmänsä ovat ne nimet, joissa motivaatio tulee kunnan vaakunasta. Hämeenkyrön nimi perustuu vaakunassa kuvatun juomasarven muotoon. Tämä on oikeastaan aika mainiota, sillä näin nimet säilyttävät ja kuljettavat vaakunatietoutta. Kuinka moni ei-viittomakielinen tietää, mitä Hämeenkyrön vaakunassa on? Toinen asia sitten on, tuntevatko viittomakieliset aina nimen motivaation. Eihän nimen alkuperää tarvitse tietää voidakseen käyttää nimeä.
Jos viittomakielessä puhutaan paikasta tai henkilöstä, jolla viittomakielistä nimeä ei ole, turvaudutaan sormiaakkosiin. Uudet kohteet saavat usein oman viittoman, koska kirjoitetun nimen tuottaminen sormiaakkosin on työlästä.
Viittomakielisissä nimissä on monia maailmoja, monia aisteja.
TERHI AINIALA
Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 2/2011.
