Nimien kielellä

Nimet puhuvat. Ne paljastavat, millainen kantajansa on – tai ainakin voivat sen tehdä. Eikö Sirkka ole erilainen tyttö kuin Unelma? Ja Jalo aivan toisenlainen poika kuin Voitto tai Myrsky?

Nimien merkityksillä taituroi Hannu Mäkelän tuore Nimien kirja (2010). Kirja sisältää 33 pientä ja lumoavaa henkilökuvausta Aamusta Valoon. Kirjan sankareilla on omakieliset nimet, sellaiset, joilla on suomen kielen sanastossa vastineensa.

Mäkelä on kirjoittanut kirjansa ennen kaikkea lapsille. Ja lapsillehan nimien kieli on usein taikaa täynnä. Kirjassa kuvataan lapsia, jotka ovat nimensä näköisiä. Esimerkiksi Jalo ”oli niitä lapsia, jotka aina vetäytyivät kiistoista ja antoivat toisten mellastaa”. Näin ”Jalo eli sovussa nimensä kanssa”.

Joskus lapset kasvavat tarinassaan, muutamassa sivussa, aikuisiksi ja jopa harmaahapsiksi asti. Nimeenkin voi silloin tulla uusia sävyjä. Taito esimerkiksi oli nuorempana kovin taitava koneiden kanssa ja työssään etevä insinööri. Ihmisten kanssa elo ei kuitenkaan sujunut, sillä sosiaalisia taitoja Taito ei hallinnut. Työtoveriksi tullut Hertta kuitenkin onnistui opettamaan Taidolle iloisen kiintymyksen ja rakkaudenkin.

Mäkelän kuvaamilla henkilöillä ei juuri ole tämän ajan suosikkinimiä. Ainoa poikkeus on Onni, joka vuonna 2009 oli kolmanneksi suosituin pojannimi. Vuonna 2010 Onnin sai joko ensi- tai jälkinimekseen yli 1 000 poikaa. Onnin jälkeen suosituimmuuslistassa tulevat poikien nimet Aarre, Aatos, Toivo ja Urho, jotka vuonna 2010 saivat sadasta kolmeensataan uutta kantajaa. Tyttöjen nimistä yleisimpiä olivat vuonna 2010 Lilja ja Lumi; kumpikin nimi annettiin noin 250 tyttölapselle. Tuuli ylsi vielä yli sadan kantajan.

Harvinaisimpia nimiä ei annettu vuonna 2010 kertaakaan; näitä olivat Ilma, Kaiho ja Lintu. Alle kymmenen uuden kantajan jäivät Ilo, Muusa, Sana ja Uni. Kaikkia nimiä on kuitenkin 2000-luvulla Suomessa lapsille annettu. Mene tiedä, vaikka Nimien kirja nostaisi näitäkin nimiä suosituiksi.

Nimien kielellä voi puhua osuvasti maailmastakin. Esimerkiksi ”Aamu on myös kaunis Sana, jossa on juuri tarpeeksi pehmeyttä, jota maailmasta väliin puuttuu”.

TERHI AINIALA

Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 1/2011