Kirjojemme Matit

Kirjalliset henkilöt tarvitsevat nimensä. Nimi ei voi olla mikä tahansa, sillä henkilön nimi on motivoitu ja kirjan tulkinnassa olennainen. Se kertoo hahmon luonteesta ja yhteiskunnallisesta asemasta. Kun niissä tapahtuu muutoksia, voi henkilön nimikin muuttua. Putkinotko-sarjan Konsta Könösestä, pientalollisen ottopojasta, tulee liikemiehenä Konstantin Könölin – tosin Konsta ottaa itse käyttöön uuden, edustuskelpoisen nimensä.

Kirjalliset nimet siis puhuvat. Putkinotko-sarjassa skeptinen kirjakauppias on Aapeli Muttinen, juoppo ajuri Jahvet Hepsulainen ja itse pääsankari, omahyväinen vätys, tutusti Juutas Käkriäinen. Aina nimet eivät ole yhtä suoraan – tai kierosti – puhuvia, mutta viestejä välittäviä silti.

Pelkät Matitkin puhuvat. Matti on 1800-luvun kirjallisuuden kansanmiehen perustyyppi, jo Maamme kirjassa esitelty. Matti on nurjamielinen, jäykkä, juro, hidas ja vähään tyytyvä. Kun Jumala tahtoo väännättää kiviä maan päällä, hän lähettää Matin kivimäkeen. Tämä on Matin tehtävä. Herra tietää parhaiten, mihin kelpaamme. Matti on Topeliuksen allegoriassa vastakohtana iloisesti laulavalle venäläiselle Iivanalle ja vuoroin nauravalle, vuoroin nurisevalle ruotsalaiselle Eerikille.

Kansanmies on myös Juhani Ahon Rautatie-romaanin Matti. Tutustuminen uuteen ihmeeseen, junaan ja rautatiehen, saa nolon lopun, kun viinapäinen Matti joudutaan poistamaan junasta. Kotiin palattuaan Matti ja hänen Liisi-vaimonsa toteavatkin, kuinka ei ne meitä varten ole semmoiset...ei sekään rautatie.

Kirjallisuudentutkija Jyrki Nummi (Jalon kansan parhaat voimat, 1993) kysyy, miksi Väinö Linnan Pohjantähdessä ei ole yhtään nimeltä mainittua Mattia. Onhan kirjasarjassa muuten käsitelty 1800-luvun suomalaisen kirjallisuuden aihelmia.

Pohjantähdessä saman kysymyksen tekee Pentinkulman ruotsinkielinen paroni: ”Missä Matti?” Hän kaipaisi alustalaisekseen ihanteellista Mattia, rehtiä ja suoraa, sellaista jolle saattoi kirota ja komennella, mutta antaa ylimääräisen ryypynkin miehuudesta. Sen sijaan nämä Matit ne olivat jonkinlaista harmaata sitkeätä massaa, joka taipui kyllä pakon edessä mutta niin kuin jokin vastahakoinen aine.

Pohjantähdessä ei ole Mattia, mutta on kuitenkin Matteja – tai ehkä matteja. Matti on Maamme kirjasta alkaen ollut myös kuka tahansa, kunhan vain on riittävän ”Matti”. Matti on usein pikemmin luonnehtiva kuin yksilöivä ilmaus.

Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien (2002) päähenkilö on ”kotirintamamies” Matti Virtanen. Hän on aikamme suomalainen perusmies, keittiössä taitava mutta perheessä ja yhteiskunnassa paikkaansa hakeva. Oman talon hankkimisesta tulee Matille pakkomielteinen unelma. Eikä Matti ole vain Matti vaan Matti Virtanen – koko nimensä voimalla perusmies.

TERHI AINIALA

Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 3/2009