Ajankohtaista nimistä
Pikaopas puolueiden nimistä
Tarkista ohjeet virallisten nimien, käyttönimien ja lyhenteiden käytöstä.
Kevään 2023 eduskuntavaalien lähestyessä tarve kirjoittaa puolueista kasvaa. Tässä jutussa kerrotaan yleisohjeet puolueiden nimien ja lyhenteiden käytöstä. Kielitoimiston ohjepankkiin on koottu luettelo puoluerekisterissä olevien puolueiden virallisista nimistä, Kotimaisten kielten keskuksen suosittamista nimien lyhenteistä ja vakiintuneista käyttönimistä (linkki jutun lopussa).
Virallinen nimi ja käyttönimi
Puolueen virallista nimeä käytetään esimerkiksi puolueohjelmassa. Viralliset nimet kirjoitetaan puoluerekisteriin merkityssä muodossa, esimerkiksi
Kansallinen Kokoomus
Perussuomalaiset
Suomen Keskusta
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Vasemmistoliitto
Vihreä liitto
Mediassa ja muissa epävirallisissa yhteyksissä on vakiintunut tapa käyttää puolueista epävirallisia käyttönimiä, joiden tarkoitus on olla virallista nimeä sujuvampia tekstissä ja puheessa. Joillakin puolueilla käyttönimi on kuitenkin sama kuin virallinen nimi. Käyttönimet kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Niitä ovat esimerkiksi seuraavat:
keskusta
kokoomus
perussuomalaiset
sosiaalidemokraatit
vasemmistoliitto
vihreät
Kaikille puolueille ei ole vakiintunut käyttönimeä tai sellaisen muodostaminen virallisesta nimestä on kielellisesti hankalaa. Tällöin voi käyttää puolueen isolla alkukirjaimella kirjoitettavaa virallista nimeä – myös jos samassa tekstissä on pienellä alkukirjaimella kirjoitettavia käyttönimiä. Jos virallista nimeä on hankala taivuttaa, sen perään voi lisätä sanan puolue: Liike Nyt -puolueen.
Lyhenteiden käyttö
Puolueiden nimien lyhenteitä käytetään esimerkiksi taulukoissa ja vaalituloksia esittävissä graafisissa kuvioissa. Koska lyhenteet on muodostettu puolueiden virallisista nimistä, ne kirjoitetaan isolla alkukirjaimella:
Lib. (Liberaalipuolue ‒ Vapaus valita)
Pir. (Piraattipuolue)
Jos lyhenne luetaan kirjaimittain (koo-dee, är-koo-pee), se kirjoitetaan kokonaan isoilla kirjaimilla eikä loppuun tule pistettä:
KD (Suomen Kristillisdemokraatit)
RKP (Suomen ruotsalainen kansanpuolue)
Jäsenyyttä ilmaisevat lyhenteet (esimerkiksi ehdokkaan nimen perässä) kirjoitetaan sen sijaan tavallisesti pienin kirjaimin. Leipätekstissä puolueesta kannattaa lyhenteen sijaan käyttää
käyttönimeä tai virallista nimeä.