Siirry sisältöön
Haku

Ajankohtaista nimistä

2.4.2019 9.45

Aprillipiloissa leikiteltiin nimillä

Muua-niminen saari, Demeter ja Vargobservationscentralen VOFF.

Aprillipäivänä 1. huhtikuuta mediat ja viranomaiset julkaisivat sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla uutisia, jotka eivät pitäneet paikkaansa. Monissa aprillipiloissa oli intouduttu keksimään hassuja erisnimiä. Osa niistä otti myös kantaa nimistön ongelmiin.

Stans ja Huskysson palveluksessanne

Helsingin kaupunkiympäristön toimiala uutisoi Facebook-sivullaan pitkään puolustusvoimien hallussa olleesta, kartoilta poistetusta Muua-nimisestä saaresta. Pilan mukaan Muualle ollaan rakentamassa asuinaluetta 25 000 asukkaalle. Jutussa haastateltiin arkkitehti Annan Stansia (ruotsin annanstans ’muualla’) ja havainnekuvan saaresta oli tehnyt Helsingin muuallarakentamisen toimiala.

Kela kritisoi omassa aprillipilassaan hankalia viranomaisten nimiä. Tiedotteen mukaan Kansaneläkelaitoksen nimi vaihtuu, ja uudeksi nimeksi on valikoitunut sadonkorjuun, viljan ja kaiken hyvinvoinnin jumalatarta kreikassa tarkoittava Demeter. Kela ilmoitti, ettei uutta, brändin rakentamista tukevaa Demeter-nimeä saa lainkaan taivuttaa tekstissä, vaan virkkeet tulee muotoilla niin, että ”kansainvälinen” nimi säilyy perusmuodossaan.

Demeterin logo Kelan aprillipilassa 2019.
Demeterin logo Kelan aprillipilassa vuonna 2019.

Vasabladet kirjoitti ihovoiteesta, joka pitää sudet loitolla. Björn Lo Huskysson, jonka ilmoitettiin olevan ”Susienseurantakeskus Haun” (Vargobservationscentralen VOFF) ”johtava susibyrokraatti” (ledande vargbyråkrat), piti voidetta mainiona keksintönä.  

Aprillausta Ruotsissa ja Norjassa

Myös Ruotsissa ja Norjassa julkaistiin erisnimipiloja. Ruotsalaisen Språktidningenin mukaan uniikit etunimet ovat loppumassa Ruotsista. On päätetty, että jokainen lapsi saa jatkossa nimensä sen nimipäivän mukaan, jona syntyy. Esimerkiksi 1.4.2019 syntyneet ovat sukupuolesta riippumatta joko Harald tai Hervor. Jos vanhemmat kieltäytyvät hyväksymästä näitä nimiä, lapselle voidaan antaa myös viikonpäivän nimi Måndag.

Norjassa uutisoitiin monista nimenmuutoksista. Esimerkiksi kielenhuollosta vastaava viranomainen Språkrådet väitti, että sen nimi on jatkossa OrdNOR. Pilojen taustalla on laaja julkinen keskustelu, jota Norjassa on käyty viranomaisten käyttämistä epäselvistä lyhennenimistä.


Kielitoimiston Facebook-sivun omassa aprillipilassa kerrottiin Kotimaisten kielten keskuksen kehittämästä Pödynpoistin-ohjelmasta, jonka ansiosta poliitikkojen tunnin mittainen vaalikeskustelu lyheni jopa kahteenkymmeneen minuuttiin.

Helsingin kaupunkiympäristön Facebook-sivu

E-pressi 1.4.2019: Kelan nimi vaihtuu

Vasabladet 1.4.2019: Småbarnsmamma tröttnade på vargskräcken – beställer hudkräm med björnkiss

Språktidningen 1.4.2019: Nu avgör födelsedagen barnets namn

Språkrådet 1.4.2019: Språkrådet skifter navn til OrdNOR

Kielitoimiston Facebook-sivu


Palaa otsikoihin