”Ahkerasti puhelemalla kansan kanssa”

Kuukauden kirja helmikuussa 2018: Karjalan kielen sanakirja. Ensimmäinen osa. A–J.

Kotimaisten kielten keskuksen kirjaston valitsema kuukauden kirja helmikuussa 2018 on Karjalan kielen sanakirjan ensimmäinen osa. Välin A–J kattava sanakirja ilmestyi viisikymmentä vuotta sitten, siis vuonna 1968.

Sanakirjan päätoimittaja on Pertti Virtaranta. Se ilmestyi Suomalais-ugrilaisen seuran kustantamana sarjassa Lexica Societatis Fenno-Ugricae.

Näkymä Karjalan kielen sanakirjan sivuille.

Painamattomia muistiinpanoja

Sanakirjan alussa eritellään yksityiskohtaisesti, millaisiin aineistoihin sanakirja nojaa.

Karjalan kielen sanakirja perustuu enimmäkseen niihin painamattomiin sanamuistiinpanoihin, joita on kertynyt vuodesta 1894 lähtien Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran, vuodesta 1942 Sanakirjasäätiön ja vuodesta 1955 Karjalan kielen sanakirjan omiin kokoelmiin. Painetusta kirjallisuudesta on sanakirjan hyväksi voitu käyttää vain karjalan kielestä laadittuja tutkimuksia ja sanaluetteloja, karjalaisia kielennäytteitä ja Suomen kansan vanhat runot -sarjassa julkaistuja karjalaisia runoja.

Alkusanoissa huomautetaan siitä, että äänitteitä ei ole hyödynnetty:

Lopuksi on syytä mainita, että suurin ja monessa suhteessa luotettavin karjalaismurteiden arkistolähde, kajalankielisen puheen äänitteet, on kokonaan täytynyt jättää aineksenpoiminnan ulkopuolelle. Karjalaisia äänitteitä on tätä nykyä (1.10.1968) Suomen kielen nauhoitearkistossa n. 710 tuntia ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran äänitearkistossa n. 310 tuntia eli yhteensä n. 1 020 tuntia.

K. F. Karjalainen sanastustyössä. Kielenoppaana Varahvontta Lesonen Venehjärveltä. Kuva: I. K. Inha, 1894. Karjalan kielen sanakirjan kuvitusta.

Genetzistä Virtarantoihin

Kirjassa kerrotaan monipuolisesti myös kieliaineistojen kerääjistä. Ensimmäisenä ja ”samalla vuosisatansa merkittävimpänä karjalan kielen tuntijana ja tutkijana” esitellään Arvid Genetz.

Yhtä Genetzin tutkimusmatkoista eli puoli vuotta kestänyttä Itä-Karjalan retkeä vuonna 1871 kuvataan kirjassa yksityiskohtaisesti. August Ahlqvistin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle laatimassa matkasuunnitelmassa todetaan muun muassa seuraavaa:

Kieliopillisten murreomituisuutten ylösottamista likin tarkoitusmäärä olkoon matkustajalle kielennäytteiden kerääminen, joista voidaan saada sekä eläväinen kuva kustakin murrevivahduksesta että myöskin viittauksia ja aiheita niiden lauseopillisesta rakennuksesta.

Samoin on hänen kerääminen outoja sanoja sekä ahkerasti puhelemalla kansan kanssa että erittäin pysäyspaikoissa läpikäymällä venäläistä sanakirjaa jonkun kanssa, joka tuntee Wenäjän kielen ja paikkakunnan murteen.

Lopuksi esitellään murresanakirjan toimituskuntaan kuuluneet Helmi Virtaranta ja Pertti Virtaranta, joiden työ aineiston kerääjänä on mittava.

Helmi ja Pertti Virtarannan kielitieteellisistä muistiinpanoista vain osa on ehditty siirtää sanalipuille, tähän mennessä n. 14 000 sanalippua. Sanalipuille vielä viemättömistä muistiinpanoista on kuitenkin aina tarpeen tullen poimittu artikkeleihin täydennystä (eniten konjunktioihin, interjektioihin, pronomineihin). Niiden avulla on voitu myös tarkistaa muiden muistiinpanojen merkintöjä. Vuosien 1966–1968 keruiden tuloksia ei kuitenkaan ole voitu käyttää sanakirjan I osan hyväksi.

Arvid Genetz 1890-luvulla. Kuva: Museovirasto.

Valmiiksi 2005, verkkoon 2009

Karjalan kielen sanakirjan seuraavat osat ilmestyivät 1974, 1983, 1993, 1997 ja 2005. Kolmen ensimmäisen osan päätoimittaja on Pertti Virtaranta, kolmen viimeisen Raija Koponen. Kuusiosainen teos käsittää yhteensä noin 3 800 sivua ja lähes 83 000 hakusanaa.

Verkkoversio julkaistiin 2009. Se laadittiin Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa. Verkkosanakirjan toimitti Marja Torikka. Vastaava toimittaja 8. syyskuuta 2010 lähtien on ollut Leena Joki. Verkkosovelluksesta vastaa Jari Vihtari.

Kun sanakirjan kuudes osa oli ilmestymässä 2005, Leena Joki kirjoitti siitä Kielikellossa tähän tapaan:

Karjalan kielen sanakirja on kuvaus suomen lähimmästä sukukielestä karjalasta, jota on puhuttu Suomen puolella lähinnä Raja-Karjalassa, Venäjän puolella taas Vienassa ja Aunuksessa sekä Tverissä ja muissa Sisä-Venäjän karjalaissaarekkeissa. Teos pohjautuu sanatietoihin, joista vanhimmat ovat peräisin 1800-luvun lopulta ja tuoreimmat 1970-luvulta. Sanakirjassa esitettävät kielenkäyttöä kuvaavat esimerkit sisältävät otteita henkilöiden haastatteluista, mutta myös itkuvirsistä ja kansanrunoista. Lause-esimerkit heijastelevat elämää maalaisympäristössä, ja myös ortodoksinen uskonto kuuluu sanaston keskeisiin aihepiireihin.

Kalastajia Itä-Karjalassa Viljo Nissilän keruuretkiltä 1900-luvun alkupuoliskolta. Kuva: Kotuksen arkisto.

Palaa otsikoihin