Meri ja kalajutut yhdistävät

Eläinten viikon kunniaksi sukelletaan kalojen nimitysten taustoihin.

Eläinten viikkoa vietetään vuosittain 4.–10. lokakuuta. Teemaviikon tavoitteena on nostaa yhteiskunnalliseen keskusteluun vaihtuva ajankohtainen eläinsuojeluteema.

Tänä vuonna viikon teemana on kyvykkäät kalat. Eri kalalajeilla on erilaisia ominaisuuksia, tarpeita ja kykyjä.

Itse kalojen lisäksi mielenkiintoisia ovat kalasanat. Sukelletaan siis sanoihin!

Kaloja. Kuva: Sara Ijäs, Kotus.

Vanha perintösana kala

Sana kala on uralilaisten kielten vanhimpia yhteisiä perintösanoja. Sana esiintyy itämerensuomalaisista kielistä samojedikieliin saakka. Komista ja udmurtista samaa perua olevaa nimitystä kalalle ei kuitenkaan löydy. Kalat ovat olleet uralilaisia kieliä puhuneiden ihmisten elämässä jo tuhansien vuosien ajan.

Kala esiintyy Vanhan kirjasuomen sanakirjan mukaan kirjoituksissa jo 1500-luvulla. Kirjoitusasu on ollut Cala. Esimerkit keskittyvät pitkälti kalaan ruokana.

Suomen murteiden sanakirjan mukaan Vampulassa on sanottu ”niitä kalòja ko ihminem pyytää niitä hänèlles sallitaa”. Sanonnalla on viitattu huonosta elämästään tilille joutuneeseen ihmiseen.

Yleiskieltä kuvaava Kielitoimiston sanakirja määrittelee kalan tarkoittavan ’kiduksilla hengittäviä, tavallisesti suomupeitteisiä vesieläimiä’. Kaikensuomuiset kalat uiskentelevat kielessämme melko vapaasti. Kun joku on kuin kala vedessä, toimii hän tottuneesti, sulavasti ja omassa elementissään. Kala kuivalla maalla on avuton, ja kännikala tarkoittaa juopottelijaa.

Kala hyppää. Kuva: Sara Ijäs, Kotus.

Radioaaltojen kalat

Kalat uiskentelivat vuonna 2020 radioaalloilla, kun Kotimaisten kielten keskuksen Klaas Ruppel oli vastailemassa kalasanojen taustoja koskeviin kysymyksiin. Ruppel ja toimittaja Minna Pyykkö pohtivat, mistä suomalaisten kalojen merkillisen kuuloiset nimet tulevat. Esimerkiksi mutu, törö, pasuri, suutari, silakka ja kampela ovat erikoisia nimiä.

”Meri yhdistää, näinhän usein sanotaan”, pohtii Ruppel ohjelmassa. ”Näin sitten käy helposti kalojen nimissä.”

Suutari, silli ja silakka

Kalojen nimillä on hauskoja etymologioita. Esimerkiksi vesissä uiskenteleva suutari ja jalkineita tekevä suutari ovat samaa perua. Molemmat suutarit pohjautuvat ruotsin sutare-sanaan, joka puolestaan on peräisin saksan kielestä. Kala on saanut nimensä suupielensä viiksisäkeistä, jotka muistuttavat pikilankoja. Kenkiä tekevät suutarit puolestaan käyttivät pikilankaa jalkineiden ompelemisessa.

Myös silli on lainattu ruotsin kielestä, josta se löytyy muodossa sill. Pohjoissaamessa silli on sildi. Silakka puolestaan viittaa suolaamiseen. Silakka on nimittäin lainattu ruotsin sanasta sillaka tai sillake ´sillinsuolavesi´. Laka tai lake tarkoittaa suolavettä. Tätä kautta sillin ja silakan nimet liittyvät toisiinsa. Toinen silakasta käytetty nimi on haili.

Silakka. Kuva: Sara Ijäs, Kotus.

Kilohaili, muikku ja rääpys

Kilohailin ja muikun nimet liittyvät kalan hapattamiseen. Toisin kuin voisi luulla, ei kilohailin kilo viittaa painomittaan, vaan lounaissuomalaiseen murresanaan, joka tarkoittaa happoa ja hapanta.

Muikullakin on tekemistä happaman kanssa: sen sanavartalosta on johdettu hapanta tarkoittava muikea. Osassa Itä- ja Pohjois-Suomea muikkua nimitetään rääpys-nimellä. Se voi perustua sanoihin rääpiä tai rääpäle. Rääpys-sana on lainautunut suomen kielestä saamen kieliin, ruotsiin, venäjän murteisiin, latviaan ja baltiansaksaan.

Silakka, kilohaili, muikku ja rääpys (Kysymyksiä ja vastauksia sanojen alkuperästä)

Kuha ja hauki

Koska kuha ui melko lämpimissä ja sameissa vesissä, sen levinneisyysalue kattaa lähinnä Suomen etelä- ja keskiosan. Muualla Euroopassa kuha elää Itämereen, Mustaanmereen ja Kaspianmereen laskevissa vesistöissä. Sana kuha on lainaa germaaniselta taholta.

Kuhan ulkonäkö muistuttaa haukea. Ulkonäön lisäksi kaloja yhdistää se, että molemmat ovat petokaloja. Kuhan tieteellinen lajinimi on lucioperca, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”haukiahventa”.

Hauen etymologia on kiinnostava. Se ei ole omaperäinen eikä laina germaanisesta tai balttilaisesta kielestä, vaan muistuttaa slaavilaisten kielten sanaa (vrt. venäjän ščúka). On myös esitetty, että sana hauki olisi lainautunut jostakin kadonneesta muinaiskielestä.

Hauki. Kuva Sara Ijäs, Kotus.

Lohi, kirjolohi ja rautu

Nieriää kutsutaan pohjoisessa rauduksi. Kalannimitys on lainaa saamesta (vrt. pohjoissaamen rávdu), jonne sana on lainautunut skandinaaliselta taholta punaista tarkoittavasta sanasta. Samasta sanasta juontuvat nieriää tarkoittavat norjan røyr ja ruotsin röding.

Samasta punaista merkitsevästä sanasta on lainattu myös sana rauta. Rautu ja rauta eivät siis sattumalta väriltään muistuta toisiaan, vaan molemmat palautuvat yhteiseen punaiseen sanaan.

Lohi on vanha balttilainen laina. Sen lähtökohtana on aikanaan ollut lohta tarkoittava sana, joka nykyliettuassa on kehittynyt muotoon lašiša ja nykylatviassa muotoon lasis.

Kirjolohen tarina on harvinaisen hyvin tiedossa. Jouko Vesikansa kuvaa tapausta näin: ”Suomen lohenkasvattajain Liitto oli järjestänyt 2. päiväksi marraskuuta 1965 Helsinkiin Hotelli Marskiin maistiaistilaisuuden. Läsnä oli kutsuvieraina kuusi istuvaa ministeriä ja tasavallan presidentti Urho Kekkonen. Tällöin presidentti esitti puheessaan akateemikko Kustaa Vilkunan selvitykseen nojautuen, että allaskalana suositusta sateenkaariraudusta käytettäisiin suomessa vastedes nimitystä kirjolohi. Mikä sitten on tapahtunut.”

Palaa otsikoihin