Siirry sisältöön
Haku

rss Kotus-vinkit

26.10.2021 13.14

Kiinnostavista kestoasteista kadehdittavaan kaksikkoon

Kirjoituksia saamen kielistä ja niiden asemasta Suomessa.

Aina on hyvä aika verestää duaalia! Saamelaisten kansallispäivää vietetään 6. helmikuuta. Lokakuun lopulla puolestaan vietetään saamen kielten viikkoa. Saamen kielten viikon tavoitteena on saada saamen kielille näkyvyyttä ja kuuluvuutta kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.

Äänteitä, sanoja ja kielioppia

Myös Kotimaisten kielten keskuksen sivuilla on paljon saamen kieliin liittyvää materiaalia. Heti alkuun linkki saamelaiskielten etymologiseen tietokantaan. Álgu-tietokanta sisältää noin puoli miljoonaa suomen ja saamelaiskielten sanojen alkuperää koskevaa tietoa.

Kiinnostavat kestoasteet ja kompleksinen konsonantisto! Ajatuksia opiskelijoiden suhteista kieliin ja saamen kielten asemasta. Helsingin yliopiston pohjoissaamen peruskurssin opiskelijat opettajineen vastasivat Kotuksen 10 kysymykseen saamelaiskielistä.

Moai manne ’me kaksi menemme’, sanoo pohjoisaamen puhuja viitatessaan itseensä ja lisäkseen vain yhteen toiseen henkilöön isosta joukosta. Se on aivan eri asia kuin Mii mannat ’me menemme’, jolloin menijöitä on kolme tai enemmän, ja etenkin eri asia kuin Mun manan ’minä menen’. Lotta Jalava kirjoittaa Kotus-blogissa saamelaiskielten kadehdittavasta kaksikosta eli duaalista.

Tenojoki. Kuva: Vesa Heikkinen.
Duaalipylonit Tenojoen yllä. Kuva: Vesa Heikkinen.

Kielet ja niiden murteet

Suomessa puhutaan pohjoissaamen itä- ja länsimurteita. Sama paikannimi voi ääntyä murteissa eri tavalla. Esimerkiksi a äännetään länsimurteissa kuten suomessakin, mutta itämurteissa o:maisena: Anár, itämurteessa [âânäär], länsimurteessa [anaar]. Kielitoimiston ohjepankissa on julkaistu ohje Suomen pohjoissaamenkielisten paikannimien ääntämisestä.

Saamen kieliä on yhteensä yhdeksän, joista Suomessa puhutaan kolmea: inarinsaamea, koltansaamea ja pohjoissaamea. Kotuksen sivuilla on tietoa saamen kielistä ja niiden asemasta. Kotimaisten kielten keskus myös koordinoi saamen kielten lautakunnan toimintaa.

Muokattu 4.2.2022: Lisätty tieto saamelaisten kansallispäivästä.

Palaa otsikoihin