Siirry sisältöön
Haku

Viikon vinkit 2016

12.10.2016 11.54

Sano se selkeästi!

Suomessa on vietetty selkeän kielen päivää vuodesta 2012.

Tänä vuonna päivää vietetään 13. lokakuuta. Sen tarkoituksena on muistuttaa, että selkeä kieli on jokaisen kansalaisen perusoikeus. Selkeä kieli päivän nimessä viittaa selkeisiin, toimiviin teksteihin.

Selkeyden vaatimus tulee usein esille varsinkin virkakielen kohdalla. Ilmauksella selkeä virkakieli on vastine monissa muissakin kielissä. Pohjoismaissa käytetään termiä klarspråk ja englanninkielisissä maissa plain language.

Erikseen puhutaan myös selkokielestä. Se on oma kielimuotonsa, joka on sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan vielä yksinkertaisempaa kuin selkeä (yleis)kieli. Selkokielestä voivat hyötyä esimerkiksi maahanmuuttajat.

Mitä yleiskieli on? (Kotus)
Virkakieliohjeita (Kotus)

Selkeä kieli ei ole sama asia kuin selkokieli (Kotus-blogi 20.6.2016)

Mitä on asiallinen, selkeä ja ymmärrettävä virkakieli? (Kielikello 3/2015)

Selväkielen puolesta (Kotus-blogi 16.12.2009)

Varis rannalla. Kuva: Vesa Heikkinen.
Selvä pyy, sano Savelan Viki varista. (Joutsenosta muistiin merkitty sananparsi, A. Pekurinen, 1932.)


Palaa otsikoihin