Kotus-vinkit
Kieli tunteissa, tunteet kielessä
Äidinkieltä on syytä juhlia.
Kansainvälistä äidinkielen päivää vietetään 21. helmikuuta. Päivän tarkoituksena on juhlistaa kielellistä monimuotoisuutta ja muistuttaa äidinkielen tärkeästä roolista opetuksessa.
Äidinkielellä tarkoitetaan Suomen kontekstissa usein väestötietojärjestelmään merkittyä henkilön omaa kieltä. Oma kieli puolestaan on se kieli, joka on käyttäjän identiteetin kannalta merkittävä ja jonka käyttäjäyhteisöön hän samastuu. Käsitteet limittyvät ja niiden käyttö vaihtelee asiayhteydestä ja näkökulmasta riippuen, joten keskitytään tässä vinkissä määritelmien sijaan siihen, miltä äidinkieli tuntuu.
Voimasanat avuksi
Äidinkieli on monille tunteiden kieli. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa puhuttiin vuonna 2021 noin 165:tä kieltä. Aivan tässä ympärillämme on puolitoistasataa erilaista tapaa ilmaista mietteitään ja tunteitaan. Äidinkielellä rakastetaan ja riidellään, sillä runoillaan ja kiroillaan, leikitellään ja vaietaan.
Vaikka käyttäisi arjessaan muuta kieltä kuin äidinkieltään, siihen lipsahtaa helposti, kun vasara nasahtaa peukaloon tai kun kirjaimellinen tai kuvaannollinen lottovoitto osuu kohdalle. Kiroilu purkaa tunnelatauksia, ja monilla voimasanoilla lienee taustallaan ajatus korkeampien voimien kutsumisesta apuun, kuten Ulla-Maija Kulonen kertoo artikkelissaan Miten suomalaiset kiroilivat ennen kristinuskoa?
Kaikilla sanainen pajatso ei tunnekuohun yllättäessä tietenkään levähdä auki kuin kapteeni Haddockilla konsanaan, vaan ällistyneenä saattaa jäädä hokemaan vain voieitä tai herrajestasta. Hadokismeista ja luovasta kiroilusta kirjoittaa Minna Pyhälahti blogitekstissään vuodelta 2010.
Kuinka tämän kertoisin?
Sana tunne kuuluu suomen kielen vanhimpaan sanastoon, ja sillä on samanmerkityksisiä vastineita etäisemmissäkin sukukielissä.
Muinoin eläneet ihmiset esiintyvät helposti mielessämme kaksiulotteisina ja jopa tylsinä, mutta hekin ovat tunteilleet aivan yhtä laajalla kirjolla kuin me nykyään. Vaikka suomalaiseen kulttuuriin ei ehkä perinteisesti olekaan kuulunut ylenpalttinen tunteiden esiin tuominen, ihmiset ovat silti purkaneet niitä osaamillaan tavoilla. Auli Hakulinen toteaa blogitekstissään Kun on tunteet – miehillä: ”Monet tunteista kuten katumus tai toivoton rakkaus ovat sellaisia, joista ei auta ääneen aina puhuakaan.” Tunteista kirjoittaminen voi joillekin olla helpompaa kuin tunteista puhuminen.
Tunteiden sanallistaminen voi auttaa niiden käsittelemisessä, mutta mistä sanat tunteille? Äidinkielellä itseilmaisu on useimmiten luontevinta, mutta aina sanavarasto ei kata kaikkein hienovireisimpiä ilmauksia, tai abstraktit käsitteet tuntuvat lipsuvan otteesta ja höttöistyvän. Mari Siiroinen, Heli Tissari ja Ulla Vanhatalo kertovat artikkelissaan alkusanakielestä, jota voidaan käyttää välineenä tunnesanojen merkityksen kuvailuun. Sitä käytetään tavallisesti eri kielissä olevien tunnesanojen kääntämiseen, jos niille ei ole suoraa vastinetta kohdekielessä, mutta mikään ei estä käyttämästä alkusanoja myös omalla äidinkielellä, jos haluaa palata perusasioiden äärelle.
Peukku puhuu sanoitta
Tunteita ilmaistaan kielessä muutenkin kuin sanavalinnoilla, kuten lauserakenteilla ja äänenpainoilla. Nykyajan digitaalisessa viestinnässä ei välttämättä tarvitse olla kummoinenkaan sanaseppo, jotta saa tuntonsa julki. Vaikka jäisi sanattomaksi, voi aina heittää kehiin hymiön. Verkossa mielipiteen tai tunteen ilmaisu onkin kapeimmillaan rajoittunut ylöspäin tai alaspäin osoittavaan peukaloon. Missä on väliin jäävä tunneskaala, missä ovat vivahteet? Mistä sitä paitsi tietää, onko joku antanut ”sarkastisen peukun” tai onko joku painanut alaspäin osoittavaa peukkua siksi, ettei pidä esitetystä asiasta – vai sittenkin asian esittäjästä?
Jotkin verkkoalustat tarjoavat sentään mahdollisuuden reagoida emojilla. Niiden merkitysten tulkinnassa on kuitenkin sekä sukupolvista että henkilökohtaista hajontaa, käy ilmi Olli Tammisen Kielikello-artikkelista. Taka-ajatuksettomasti valittu emoji saattaakin aiheuttaa aivan päinvastaisen reaktion kuin oli tarkoitus.
Ei noin voi sanoa!
Oma äidinkieli muiden käyttämänä saa aikaan hämmästyttävänkin intohimoisia (vasta)reaktioita. Taru Kolehmaisen ja Raija Moilasen kirjoituksista käy ilmi, että vuosikymmenestä toiseen tavallisimpia ärsyyntymisen aiheita ovat yksittäiset täytesanat, lainasanat ja muotisanat tai -fraasit, joita ihmiset toistelevat puheessaan.
- Taru Kolehmainen: Mikä kielessä ärsyttää? (Kieli-ikkuna, 27.4.1999)
- Raija Moilanen: Mitkä sanat ärsyttävät? (Kuukauden kielijuttu, maaliskuu 2008)
Myös kultaisista kielioppisäännöistä poikkeaminen aiheuttaa toisissa valkohehkuista raivoa, esimerkiksi silloin, kun kolmannen persoonan omistusliitettä käytetään myös itseen viitatessa: ”Teen IT-alan hommia työkseen” tai ”Olin tosi innoissaan!” Ei, etkä ollut! Mutta minä olen raivoissani! Muutokset kielenkäytössä paitsi vihastuttavat myös huolestuttavat – kielihän on menossa aivan pilalle!
Osa ärsyttävistä ilmaisuista on aikansa tuotteita ja sellaisiksi myös jäävät, mutta osa arkistuu vääjäämättä, ja jonkin ajan päästä niihin ei enää liity mitään erityistä tunnelatausta. On hauskaa ajatella, että jotkut kantasuomen puhujat ovat voineet olla aivan yhtä käärmeissään uusista balttilaisista lainasanoista kuin nykypäivänä ollaan anglismeista.
Piia Joronen toteaa Kielikellossa, että ”– – positiivisia tunteita herättää vain mahdollisimman alkuperäisenä pysynyt tai sellaiseksi luultu.” Vaikka tietäisi, että muutos kuuluu kieleen ja kieli, joka ei kehity, voisi yhtä hyvin olla kuollut, neutraali suhtautuminen äidinkieleen on hankalaa – ja miksi siihen pitäisikään suhtautua neutraalisti? Esimerkiksi koulutettuna kielentutkijana toki pystyy seuraamaan monia kielen ympärillä käytäviä tulikivenkatkuisia keskusteluja etäisen kiinnostuneesti, mutta eiköhän jokaisella ole suosikki-inhokki, ja se kaikille sallittakoon.
Kielen kauneinta antia
Mikä kielessä sitten ilahduttaa? Monet vastaavat, että kielessä on kauneinta rikas ja vivahteikas ilmaisu. Se paitsi hivelee kielikorvaa myös antaa älykkään ja henkevän kuvan kielen käyttäjästä. Mikään ei väräyttele sielun kieliä samoin kuin se, että joku esittää juuri oikeat sanat oikeassa järjestyksessä.
Suomen kielen kauneimpia sanoja on etsitty useammin kuin kerran, ja havaittavissa on tiettyjä taipumuksia, Minna Pyhälahti kertoo kielipakinassa Suomen kielen kauneimmat sanat. Sanat koetaan kauniiksi sekä äänneasun että merkityksen perusteella. Pelkkä sanojen kauneus ja tyyli edellä menevä kielenkäyttö eivät kuitenkaan riitä, jos sisältö kumisee tyhjyyttään. Hyvät ja tärkeät asiat eivät aina tule kauniiseen äännekääreeseen paketoituina, mutta silti niiden esiin nostaminen kannattaa. Lotta Jalava kirjoittaa blogitekstissään Kauniit sanat kannattelevat: ”Kun ottaa asiakseen nähdä ja sanoittaa hyvää ympärillään, sitä alkaa myös huomata yhä enemmän.”
- Minna Pyhälahti: Suomen kielen kauneimmat sanat (Kielipakina, 8.8.2008)
- Lotta Jalava: Kauniit sanat kannattelevat (Kotus-blogi, 2.10.2020)
Äidinkielen päivän kunniaksi toivomme Kotuksessa jokaisen tämän vinkin lukijan pysähtyvän miettimään, mikä äidinkielessäsi ilahduttaa ja miten voit ilahduttaa äidinkielelläsi.
Kaikki kielet käyttöön
Kielellisen monimuotoisuuden juhlistaminen on yksi äidinkielen päivän teemoista. Tunnekielen ei välttämättä tarvitse olla pelkästään äidinkieli, vaan ihmisen myöhemmällä iällä oppimiin kieliin saattaa yhtä lailla liittyä vahvoja tunteita ja niitä voi olla jopa luontevampaa käyttää tietyissä tilanteissa. Äidinkieleltään venäjänkielinen Elizaveta Laakso kertoo Kotus-blogissa, että hänen nuoruudessaan suomen kieli merkitsi hänelle helpotusta ja rentoutumista.
Kieli herättää tunteita ja tunteet näkyvät kielessä. Huolestuttavinta on, kun kieli alkaa olla käyttäjilleen ”ihan sama”. Jos kieli tuntuu ilmaisuvoimattomalta, vika ei ole kielessä vaan sen käyttäjässä. Jos kielessä ei ole senhetkistä tunnetta kuvaavaa ilmaisua, mikä estää lainaamasta tai jopa keksimästä sellaista?
Pirkko Nuolijärvi muistuttaa blogitekstissään Rakkaus äidinkieleen, että kaikilla ihmisillä maailmassa ei ole mahdollisuutta käyttää äidinkieltään. Siis iloitkaa mahdollisuudesta käyttää äidinkieliä kaikilla mahdollisilla tavoilla: pauhatkaa, nillittäkää, vitsailkaa, ihastelkaa, kehuskelkaa suomea ja suomeksi, äidinkielellänne ja -kielillänne.
