Pirkko Nuolijärvi
Rakkaus äidinkieleen
Vastasin, että suomen kieli on leipäni, iloni, aivoni ja sydämeni. Se on lähtemättömästi minussa.
Tämän jälkeen keskustelu jatkui hieman arkisemmin sanankääntein, mutta tästä minulle läheisestä ja lähtemättömästä oli koko ajan puhe.
Mikael Agricolan ja suomen kielen päivänä, on hyvä pysähtyä miettimään sitä, että kaikilla ihmisillä ei tässä maailmassa ole mahdollisuutta käyttää äidinkieltään. On ihmisiä, jotka eivät saa käyttää omaa kieltään julkisesti, saati oppia sitä koulussa tai puhua työpaikalla. Ja vaikka kukaan ei kieltäisi kielen käyttämistä, on lukuisia tapoja, joilla enemmistöt sysäävät muut kieliryhmät sivuun.
Moni pienikin kielivähemmistö on kuitenkin pystynyt elvyttämään kieltään ja osoittamaan, että rakkaus omaan kieleen kantaa myös silloin, kun olot eivät ole parhaat mahdolliset ja kun ulkopuolinen tuki on vähäistä. Suomestakin löytyy esimerkkejä: inarinsaame ja muut saamen kielet ovat voimistuneet nimenomaan kieliryhmien oman aktiivisuuden ansiosta. Niiden tilanne on muuttunut muutaman vuosikymmenen aikana ratkaisevalla tavalla. Voin vain kuvitella, miltä inarinsaamelaisesta tuntuu, kun hän kuulee lapsenlapsensa lukevan inarinsaamen läksyä tai käyttävän kieltä pihalla toisten lasten kanssa. Menetetyksi tuomittua ei menetettykään.
Enemmistöönkin kuuluva saa rakastaa omaa kieltään. Toivottavasti rakkaus ei sokaise niin, että näkee vain sen yhden arvon eikä huomaa sitä, että myös muilla on omat kalleimpansa.
Palaa otsikoihin | 9 puheenvuoroa
Pätee nykytyöelämässä myös aika moneen suomalaiseen joka joutuu pakolla käyttämään firmaenglantia.
On myös järjetöntä, surkuhupaisaa ja paljonpuhuvaa, että samalla kun yhtäällä murehditaan, aiheellisesti, vaikkapa juuri inarinsaamen tai eräiden suomensukuisten kielten kohtaloa, toisaalla suunnitellaan täyttä häkää suomenkielisestä yliopisto-opetuksesta luopumista. Siinäpä sitten jaaritellaan kyökkisuomea sulassa sovussa inarinsaamen ja mordvan rinnalla. Akateemiset keskustelut hoidetaan "englanniksi".
http://arenan.yle.fi/tv/1852158,
alkaa kohdasta 01:14:30.
"Kui helvetin taval sitä voi oikke rakasta rätei ja lumpui. Jokku rakastava nätei flikoi, ja sen mää kyl ymmärrä, mut kuin helvetin taval rätei. Ei, mää ole mahdottoma hämmästyny."
Tuohon voi sitten sijoittaa rättien ja lumppujen tilalle vaikkapa kielensirpaleet, joista niiden puhujat itse ovat luopumassa, ja pakkomielteisen vaatimuksen suomen kielen käytöstä itseisarvona. Kaikista käytännön näkökohdista aivan piittaamatta.
Jos puhutaan käytännön näkökohdista, niin silloinhan firma/tankeroenglannin käyttö tulee olla ensimmäisenä tulilinjalla, koska se muodostaa pahan esteen ihmisten väliselle tehokkaalle kommunikaatiolle.
Vastaus ei ole "koska olemme oppineet englantia", sillä se kökköenkku, jolla firmoissa ja usein yliopistoissakin kommunikoidaan, ei ole englantia eikä mitään muutakaan kieltä. Kökkö on ihan kätevä väline, kun pitää viestiä muiden kökönpuhujien kanssa, kun ei ole yhteistä kieltä, mutta se ei todellakaan ole järkevä vaihtoehto silloin, kun yhteinen, oikeakin kieli olisi tarjolla.
Miksi ei haluta käyttää suomea? Mistä moinen itseinho?
Tälle taas voi olla hyvin monenlaisia syitä. raa’asta pakosta (selvää paremmin hengissä, kun ei puhu valtion kieltämää kieltä, jollaisia aiemmin olivat esimerkiksi provensaali, katalaani ja sardi) talouden ja kulttuurin todellisuudesta johtuviin asioihin. Suomessa on käynnissä kielenvaihto, jonka syyt ovat vahvasti noita jälkimmäisiä – joten vaahtoaminen pakkoenglannista on erityisen koomista.
Voit olla vapaasti sitä mieltä, että nykyisin puhutaan kökköenglantia. Kuten voi olla sitä mieltä, että antiikin Rooman kouluissa puhuttiin barbaarikreikkaa, keskiajan yliopistoissa munkkilatinaa, uudella ajalla rahvaanranskaa ja siansaksaa. Ai niin, unohtuiko akkadilaisten sössösumeri? Tai nykyajasta puhuttaessa Afrikassa paljon käytetty sotkusuahili.
Kun kielestä tulee kaupan, hallinnon, tieteen, tekniikan, viestinnän jne. yhteinen kieli, jonka käyttö ulottuu laajalle alkuperäisten puhujien yhteisön ulkopuolelle, se väistämättä ”rappeutuu”. Siis rappeutuu, jos normiksi on nostettu jokin erityinen kielimuoto ja itketään verikyyneliä, kun sen koko fraseologiaa ja kieliopin kaikkia kummallisuuksia ei viljellä kansainvälisessä käytössä.
Tässähän puhutaan nyt oikeastaan kahdesta eri asiasta: Omasta kieliyhteisöstä, jonka ilmaisukeino oma kieli on, ja maailmalla pärjäämisestä.
Sehän on vain hyvä, jos on kökköenkkua tai sotkusuahilia, jolla kaikki puhuvat keskenään vapaaehtoisesti ja kenenkään pakottamatta, ja jolla pärjää koko mantereella ja sen ulkopuolellakin, mutta vain typerys ottaa kökön tai sotkun kotikielekseen!
Silloinhan maa on jo siinä jamassa, ettei tällaisille argumenteille tosiaan ole sijaa.
Good luck whenever you want to express a deeper thought! - Oh, I´ll take that back; you did not need that.