Satunnaisesti kirjoittava kotuslainen

Satunnaisesti kirjoittavan kotuslaisen blogiin kirjoittavat satunnaisesti ne kotuslaiset, jotka eivät pidä omaa blogia.

27.8.2018 10.00

Roni Hermo

Issikat, vossikat ja isvossikat

Venäjän vuokra-ajurin matka suomessa.

Roni Hermo.

Nobelisti F. E. Sillanpään Hurskaan kurjuuden (1919) loppupuoliskolla on kohtaus, jossa Toivolan Juha perheineen lukee kotonaan jossain päin koillista Satakuntaa pojaltaan Kallelta Tampereelta tullutta kirjettä. Kirjeessä Kalle kertoo perheelleen voivansa hyvin ja toivovansa heille samaa. Hän myös kertoo olevansa hyvissä töissä ”ajurina elikkä vosikkana, niin kuin te maanmoukat sanotte”, mutta korostaa sen jälkeen, että ”me” – siis kaupunkilaiset – ”sanomme issikka”.

Kalle pyrkii kirjeessään issikka-sanaa käyttämällä tekemään perheelleen selväksi, että hän ei enää ole mikään maalainen. Suomen murteiden sana-arkiston tietojen perusteella Toivolan Kallen havainto siitä, että issikka olisi jotenkin kaupunkilaisempi (tai mahdollisesti tamperelaisempi) sana kuin vo(s)sikka, asettuu kuitenkin varsin toisenlaiseen valoon. Nimittäin issikka tai vo(s)sikka eivät kumpikaan arkistotietojen perusteella ole ainakaan erityisen tamperelaisia sanoja, vaan niiden sekä samaa tarkoittavan isvo(s)sikka-sanan levikkien ydinalue asettuu idemmäs, vaikkakin kaikista sanoista on harvakseltaan tietoja myös Länsi-Suomestakin.

Isvossikka-sanan levikkikartta. Kuvakaappaus Suomen murteiden sanakirjasta.

Isvossikka ja sen jälkeläiset

Sanat vo(s)sikka, issikka ja isvo(s)sikka merkitsevät siis vuokra-ajuria, joka on hevosvaunuilla kyydinnyt maksavia asiakkaita tyypillisesti vähän isommissa kaupungeissa. Suomen kieleen isvossikka on lainautunut Suomen sanojen alkuperän mukaan venäjän ajuria merkitsevästä sanasta izvoztšik, joka taas lienee johdettu kuljettamista tai kyyditsemistä merkitsevästä verbistä vozit. Suomen vossikka ja issikka taas ovat mitä todennäköisimmin isvossikasta syntyneitä lyhennelmiä.

Isvossikka on lainautunut myös moneen muuhun suomen lähisukukieleen. Karjalan kielessä on vuokra-ajuria merkitsevä sana isvoššiekka, inkeroisessa izvassikka, vatjassa izvoššikka sekä virossa iisvosik. Ei voida olla täysin varmoja, onko sana lainautunut venäjästä kaikkiin itämerensuomalaisiin kieliin samaan aikaan.

Nykysuomea kuvaavassa Kielitoimiston sanakirjassa edellä mainituista sanoista vo(s)sikka esiintyy ilman tarkenteita, joten sitä voisi pitää nykyaikaiseen yleiskieleen kuuluvana, vaikkei sanan varsinaista tarkoitetta enää katukuvassa näykään. Sen sijaan issikkaa ja isvo(s)sikkaa kuvataan vanhahtaviksi.

Kielitoimiston sanakirjan edeltäjä Nykysuomen sanakirjakin tuntee koko kolmikon. Siinä isvo(s)sikkaa kuvaillaan vanhahtavaksi, issikkaa ja vo(s)sikkaa arkisiksi. Etenkin Kielitoimiston sanakirjan näkemys vaikuttaa siis täysin päinvastaiselta kuin Hurskaan kurjuuden Toivolan Kallen näkemys, sillä Kallen mielestähän juuri vosikka on sanoista arkisempi.

Vossikka. Helsinki, 1931. Kuva: Pietinen. Museovirasto.

Helsinkiläinen vossikka vuodelta 1931. Kuva: Pietinen. Museovirasto.

Herraskaista kulkemista

Vaikka niin issikasta, isvo(s)sikasta kuin vo(s)sikastakin on tietoja ympäri (eteläisempää) Suomea, vaikuttaa kaikkien sanojen levikin ydinalue osuvan Itä-Suomeen, mikä johtunee Venäjän läheisyydestä. Sanoista selkeästi itäisin levikki on vossikkalla, joka on tunnettu erityisesti eteläisessä Karjalassa, mutta myös jonkin verran Savossa. Lisäksi sanasta on hajanaisia tietoja läntisemmän Suomen rannikkoseuduilta, esimerkiksi Sauvosta, Porista sekä Pattijoelta. Sen sijaan asu vosikka on läntisempi. Eniten tietoja siitä on Hämeestä ja lounaisemmassa Suomesta.

Issikan ja isvossikan levikit vaikuttavat vielä vo(s)sikkaakin hajanaisemmilta. Erityisesti isvossikka on levittäytynyt idästä melko laajallekin, sillä siitä on varsin runsaasti tietoja itäisemmän Suomen lisäksi myös Lounais-Suomesta ja Hämeestä, jonkin verran myös Pohjanmaalta. Issikan levikkitiedot ovat myös hajanaiset; yhtä hyvin on voitu Raumalla käskeä, että ”menest hakema issikka” kuin Kivennavalla kertoa, että ”myö tultii issikal”.

Sanojen hajanaiset levikit saattavat osittain johtua siitä, että niin issikka, isvo(s)sikka kuin vo(s)sikkakin vaikuttavat olevan kaupunkilaissanoja, jotka ovat sieltä tarttuneet myös pienemmillä paikkakunnilla elävien kieleen. Suomen murteiden sana-arkiston lipuissa sanaa luonnehditaan usein kaupunkilaiseksi, ja kaikuja tästä voi havaita myös Suomen murteiden sanakirjan esimerkistöstä. Vaikkapa Limingassa on aikanaan voitu kerskailla: ”Kaapunnisa minnoon monesti ajanu issikalla niinku herrat.” Lemilläkään vuokra-ajurin käyttäjiä eivät ole olleet mitkään maanmoukat, vaan sielläkin on kerrottu, että ”isvossikalha herrat ajoa, ja viskoat hatu kyytpoja peäst”. Kivennavalla taas on väitetty, että Raivolan kylässä oli jo 1900-luvun alussa niin vilkasta, että ”60 vossikkaa jo ajjoit herroi kans”.

Fiktio on fiktiota

Toisin kuin Toivolan Kalle kirjeessään kirjoittaa, vo(s)sikka ei vaikuttaisi arkistotietojen perusteella olevan sen maalaisempi sana kuin issikka, vaan molemmat ovat todennäköisesti lähtöisin kaupunkilaisten kielestä. Lisäksi kummatkin sanat – samoin kuin isvo(s)sikka – voivat olla tunnettuja niin kaupungissa Tampereella kuin Toivoloiden kotinurkilla Satakunnan maaseudulla. Joka tapauksessa sanat ovat hyvin todennäköisesti levinneet kummallekin taholle idästä.

Sillanpää saattaakin olla käyttänyt Kallen kirjeessä hieman taiteellista vapautta kertoakseen lukijoille, että Kalle pyrkii puheenparrellaan irrottautumaan kotiseutunsa maanmoukista, vaikkei vo(s)sikan ja issikan erilainen arvottaminen ehkä ihan todenmukaista olekaan. Ja vaikka arkistotiedot näyttäisivät osoittavan, etteivät issikka ja vossikka käytöltään asetu toinen kaupunkilaiseksi ja toinen maalaiseksi, ei ole kuitenkaan täysin mahdotonta, että jossain Hämeen ja Satakunnan rajamailla olisi voitu 1900-luvun alkupuolella näin ajatella.

Ja onhan mahdollista sekin, että kirjailija Sillanpää onkin tiennyt, ettei issikalla ja vo(s)sikalla ole merkittävää sävyeroa, ja ajatellut, että joku lukijoistakin tämän hoksaa. Tällöin Kallen epäonnista yritystä matkia kaupunkilaiskieltä voisi tulkita humoristisena, mikä ei oikeastaan ole hullumpi tulkinta. Eihän hyväntahtoinen nauru ole Sillanpään tuotannossa lainkaan tavatonta.