Räpistys, vilistys, kimallus

Puutua, turtua, kuoleutua – suomessa on monta keinoa ilmaista raajan menevän tunnottomaksi. Mutta mitä tapahtuu, kun pitkään paikoillaan tai puristuksissa ollutta jäsentä liikuttaa? Raaja herää unestaan kihelmöiden tai joskus jopa kivuliaasti pistellen.

Nuo yleiskieliset tuntemuksen kuvaukset ovat toki asiallisia, mutta ne eivät kerro spesifisti vain puuduksista palautumisesta. Esimerkiksi kihelmöintiä voi hyvin esiintyä muuallakin kuin raajoissa, ja tuo nipistelevä kutittelun tunne saattaa johtua monista asioista: ihon pinnalla vaikkapa allergiasta, vatsanpohjassa jännityksestä, huulilla suudelmasta ja päänahassa täi-invaasiosta.

Huomattavasti tarkkarajaisempia ilmauksia voi löytää etenkin lastenkielestä: ilmauksia, jotka heti kertovat kuulijalle (tai mielikuvituksekkaan lapsen kohdalla ainakin puhujalle itselleen), että kyseessä on nimenomaan tuo puutumista seuraava hirvittävä kokemus, jossa koko raaja tuntuu muuttuneen tönköksi kuhisevien neulojen pötköksi.

Jalkaa räpistää

Omassa lapsuudessani jalkaa aina räpisti, kun puutuneisuus alkoi poistua. Näin jälkikäteen lingvistiydyttyäni olen todennut, että ilmaus tuskin on ollut tässä merkityksessä käytössä muiden kuin minun ja sisareni idiolekteissa. Räpistää on lapselta varsin kiinnostava verbivalinta, sillä yleiskielessä tunnetaan kyllä sen frekventatiivijohdin räpistellä, joka merkitsee ’räpiköimistä’ ja ’räpyttelyä’. Ehkä jalan räpistämiseenkin liittyy tietynlaiset avuttoman sätkyttelyn mielleyhtymät.

Huomattava on myös, että puutumisesta tokeneva jalka ei itse räpise, vaan jalkaa räpistää – jokin saa toisin sanoen jalan räpisemään. Jalka vain kokee räpistyksen (tätä termiä muistan myös käyttäneeni).

Samantapaisesti motivoituneelta vaikuttaa kollegani tyttären pienenä käyttämä ilmaus jalkaa vilistää. Tuntoaistein jalassa on havaittavissa häiritsevän selvää vipinää, vaikka kuhinaa ei päälle päin ihminen näekään. Vilistämistä käytetään tässä yhteydessä yksipersoonaisesti, samaan tapaan kuin räpistämistä – taas jokin panee paljon kokevan jalan vilisemään.

Pisteleekö kimallus?

Kaunein koskaan kuulemani ilmaus tunnottoman ruumiinosan pistelevälle havahtumiselle on kummityttöni parivuotiaana lanseeraama jalassa on kimallus. Kummitädiltä kesti tovi ymmärtää, miksi harmittoman glitterin mieleen tuova kimallus saa lapsen kyyneliin, mutta onneksi jälkeläisensä kuvakielen omaksunut äiti tulkkasi.

5 minuuttia tässä asennossa ja saat jalkoihisi kimalluksen!

Kimallus vie ajatukset välkkeeseen ja tuikkeeseen – ja kas, tuikkia-verbillähän on Kielitoimiston sanakirjassa merkitykset ’pistellä’ ja ’tökkiä’. Jos jalassa voi olla pistelevää, tuikkivaa kipua, niin miksipä sitten ei kimallustakin? Nimityshän on aivan verrattavissa eräiden aikuisten murteenpuhujien käyttämään ilmaukseen jalka menee neuloille. (Paikallisen ilmiantajani mukaan näin on kuultu puhuttavan ainakin Keski-Pohjanmaalla.) Tunnottomuudesta tokenemisen pistelevyys on pantu merkille myös merten takana: englanninpuhujatkin nimittäin havaitsevat heräävissä raajoissaan neuloja, peräti kahdenlaisia: pins and needles.

Yhteistä esiin nostamilleni lastenkielisille nimityksille tuntuu olevan ennen kaikkea niiden kuvallisuus, jopa visuaalisuus. Kun lapselta loppuvat sanat kesken (tosin hänellähän ei ole aavistustakaan siitä, ettei aikuisillakaan ole yksioikoista nimeä ilmiölle), hän turvautuu tuntemuksen selittämiseen mielikuvien kautta. Tiettyjen näköaistimuksille opittujen nimien, kuten vilistämisen tai kimalluksen, avulla yritetään kertoa mitä kehossa tapahtuu. Logiikkana on siis ”nyt tuntuu siltä, miltä vilistäminen näyttää”.

Kirjoittaja lopettaa tähän ja vetäytyy pohtimaan, mikä voisi näyttää siltä, miltä räpistäminen tuntuu.

Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa | Keskustele