Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
”Pystyy tehdä”
Hannelore hämmästelee puhetapaa, joka on hänen mielestään viime vuosina yleistynyt. Vastikään Hannelore kiinnitti huomiota radio-ohjelmaan, jossa joku, ”mitä ilmeisimmin opettajaihminen”, käytti ilmausta pyritään integroida.
Muutama vuosi sitten Hannelore oli kuuntelemassa mielenkiintoista esitelmää. Sen anti meni kuitenkin häneltä romukoppaan, sillä esitelmöitsijä, nuorehko nainen, sanoi esityksensä aikana lukuisia kertoja pystyy tehdä.
Hannelore kertoo olevansa ihmeissään. Yhtä ihmeissään on hänen ystäväpiirinsä, joka koostuu 60–65-vuotiaista ikätovereista.
Hannelore kuulisi mielellään muiden mielipiteitä ”tästä nykykäytännöstä”. Hän mietiskelee, onko ”vika kenties vain meidän ikääntyneissä korvissamme”.
Palaa otsikoihin | 22 puheenvuoroa
Arvelen, että muodon käyttäjäkunta on lopulta siis suppea ja keskittynyt, mutta näkyvä, koska median ja muiden vaikuttajatahojen keskittyminen pääkaupunkiseudulle tietysti tuo rakenteen laajempaankin tietoisuuteen.
Minulla on juuri radio auki taustalla (Nova), ja siellä laulaja Rasmus sanoi juuri haastattelijalle, että hän "pystyy liikuttua teksteistä".
Kirjakieleiset rektiot eivät nuorten eivätkä aikuistenkaan puheessa ole useinkaan kovin käytettyjä. Englanti alkaa muuttaa meidän vanhoja rektioita: yleisiä ovat esim. "kuvata jonakin", "syy jollekin", "vertauskuva jollekin".
"pystyy tehdä": 8 970
"pystyy tekemään": 431 000
Suurta ärtymystä herättävän väärin muodon yleisyys on siis kahden prosentin luokkaa.
Yksi monista väärien muotojen käytön syistä on varmaankin se, että ne herättävät ärtymystä. Joskus on ihan kiva käyttää jotain kielen sääntöjen kieltämää ilmausta ja katsella, miten se saa ihmiset hyppimään seinille, vetämään herneen nenäänsä jne.
Oletteko samaa mieleä?
Tätä "alkaa tekemään" -muodon vastustusta olen ihmetellyt. Olen mm. kuullut 1950-luvun radio-ohjelmissa käytetyn tätä vieläkin vierastettavaa muotoa. Olen alkanut epäillä, että kyse on vain keksitystä säännöstä, jota me sääntötietoiset yritämme vaatia kaikilta. Missä tämän säännön juuret ovat?
Miksi erimerkiksi "ehtii tehdä" ja "ehtii tekemään" ovat molemmat oikein?
Alkaa tekemään -jutusta kerrotaan kieli-ikkunassa näin:
”Nykyisen normin juuret näyttävät olevan 1800-luvun alkupuolella käydyssä ns. murteiden taistelussa”
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2813
Vanhan kirjasuomen ”alkaa tekemään” julistettiin pannaan, ja itäsuomalainen rakenne, murteellisuus, julistettiin normiksi.
Mainittu kieli-ikkuna (jo vuodelta 1996) kertoo oikeastaan aika alastomasti, mistä on kyse: säännöstä pidetään kiinni, koska siitä on ennenkin pidetty kiinni ja koska siitä periksi antaminen olisi kielenhuollolle valtava arvovaltatappio.
Niinpä normia todennäköisesti muutetaan vasta sitten, kun asenteet ja asetelmat ovat muuttuneet – ja silloin ehkä ollaan valmiit jopa hyväksymään se muoto, jota yleispuhekielessä *oikeasti* käytetään: ”alkaa tekeen”- Usein mainittu ”alkaa tekemään” on sekamuoto, joka ei ole kunnolla oikein mitään kieltä.
Saarimaa (Kielenopas, 7. painos 1967): ”Hyvin tavallinen virhe (murteellisuus) on kolmannen infinitiivin käyttö alkaa-verbin ohella: alkaa satamaan; po. alkaa sataa. Virheen yleisyyteen on kai vaikuttanut ruveta-verbi (rupeaa satamaan).”
Kettunen (Hyvää vapaata suomea, 1949): ”On tullut tavaksi virheen uhalla vaatia eroa: rupean antamaan, mutta alan antaa. Tottahan onkin, että rupeaminen, joka alkuaan on merkinnyt vain kiinni tarraamista, vaatii aina illatiivia, mutta sen analogian mukaan ovat monet tottuneet – ja kotimurteensa mukaisesti – sanomaan myös alan antamaan. Eihän siitä ymmärtämiselle haittaa olisi, mutta mikä väärin se väärin.”
Kettus-sitaatin loppu lienee ironiaa. Kirjansa alkulauseessa hän sanoo Saarimaan 1947 ilmestyneestä Kielenoppaasta, että siinä ”yhtenään on entistä ahdistavampaa kielen kahlitsemista”, joten ”näytti olevan pakko vihdoinkin ryhtyä aikaansaamaan jotakin vastapainoksi”.
Ks. myös http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2813
Suosittelen kaikille Harri Mantilan kirjoitusta Kielikäsityksestä kielenhuollon uusiin periaatteisiin (http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2256). Jutussa käsitellään myös ”alkaa tekemään” -tapausta.
Totta lienee edelleen se, mitä Sari Maamies kirjoitti Helsingin Sanomissa 6.8.1996: ”Tästä normista ollaan harvinaisen tietoisia. Se on irronnut yhteydestään ja kasvanut eräänlaiseksi normitetun kielen vertauskuvaksi. Se on alkanut symboloida monen sukupolven kieli-ihannetta, käsitystä oikeasta ja väärästä kielestä. Siksi juuri tämän normin rikkominen riipoo niin pahasti monen korvaa.” (http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2813)
Ja siksi juuri tätä normia on niin vaikea muuttaa?
Mutta, yksi merkitysero on selvääkin selvempi: ehtiä tehdä ja ehtiä tekemään. Katsokaa vaikka:
Aamulla ehdin juuri ja juuri juosta bussiin, mutta illalla en taida ehtiä juoksemaan.
Ehdin maksaa sähkölaskun eräpäivään mennessä.
Toivottavasti ehdin huomenna pankkiin maksamaan muut laskut.
Ennen me (nyk.) kalkkikset pystyimme luke(m)a(aan) vain armasta suomeamme. Nyt minäkin vanha pi(e)ru luen suurimmaksi osaksi englantia. No, minkäs teet: sitä isot edellä mitä pienet perässä, eiku: nyt ei oo ennen ja ennen oli ennen nyt.
Urpu: Kiitos noista esimerkeistä. Niissähän toden totta onkin merkityseroja.
Jos lähdetään sille tielle, että jokainen ihmisten puhunnoissa (ja niitähän riittää) esiintyvä muoto on hyväksyttävä, oikeakielisyydestä on turha edes puhua; antaa kielen vain mennä omaa menoaan, mitä väliä. Aika lyhyt olisi siinä tapauksessa ollut suomen taival kirjakielenä.
Esimerkiksi ranskan oikeinkirjoituksen uudistuksella saatiin aikaan lähinnä sotkua, ja nyt noin 1/3 ranskalaisista noudattaa sitä, 2/3 ei, ja Ranskan akatemia on erikseen sanonut, että uudistusta ei saa ajaa pakolla eikä määräyksillä. En usko, että sellainen kielenhuolto on erityisen kadehdittavaa.
En tiedä, mihin ”Urpu” viittaa ilmauksella ”murteet ja dialektit”. ”Dialekti” on suomessa harvoin käytetty ja aika tarpeeton sivistyssana, joka tarkoittaa murretta. Mutta ehkä hän viittaakin romaanisiin kieliin.
Sekä Ranskassa että Italiassa on aikoinaan määrätietoisella politiikalla ja pakkokeinoinkin luotu ”kansalliskieli”, ja tähän on sisältynyt muiden kielten – kuten oksitaani, katalaani, napoli ja sardi – leimaaminen ”murteiksi”. Ne on koettu kansalliskielen asemaa ja kansallista yhtenäisyyttä horjuttaviksi. Tämä osaltaan selittää, miksi on perustettu valtiolliset kielenhuolto-organisaatiot.
Romaanisia kieliä puhuvissa maissa kielenhuollon tehtävä on ollut ennen muuta poliittis-nationalistinen. Ensisijaisesti on tuettu ajatusta yhdestä kansasta, joka puhuu yhtä kieltä, toissijaisesti tämän kielen yhtenäisyyttä (murteellisuuksien kitkemistä) ja vasta tämän jälkeen ns. pilkunviilaamista eli kielen yksityiskohtien tarkkaa säätelyä.
Suomen kielenhuollon asema on ollut hiukan toinen. Se ei juuri ole taistellut lähisukukieliä vastaan, murre-eroja vastaan kylläkin. Eniten se on taistellut aivan toisenlaisia kieliä vastaan, lähinnä ensin ruotsin, nyttemmin englannin vaikutusta vastaan. Toki se nykyisin on joutunut virallisesti sitoutumaan dogmiin kaksikielisestä kansasta, mutta ei siihen oikeasti usko kukaan.
Kielenhuolto syntyi tukemaan kansallisvaltion aatetta, mutta se taitaa elää kauemmin kuin kansallisvaltio. Onhan syntynyt jo perinteitä, ja perinteisiin kuuluu, ettei kysytä, _miksi_ kieli pitää pitää yhtenäisenä, mahdollisimman muuttumattomana ja puhtaana vierailta vaikutteilta. Jatkavuuden laki vaikuttaa muuallakin kuin fysiikassa.
Mitä tulee suomen kielenhuoltoon ja yhtenäisen suomen ja oikeakielisyysnormien vaalimisen perinteeseen, itse en kyllä halua tätä perinnettä kyseenalaistaa.
Minusta ihmisellä täytyy edelleen olla tiettyjä selkeitä kiinnekohtia elämässään, ja yksi niistä on kieli. Eheiii, ei todellakaan kansallisvaltion aatteen tukemiseksi! Olenpahan vain ollut huomaavinani, että näin pellossa kun yleisesti ottaen eletään, on ihan kiva, jos ihmisillä yksilöinä on edes joitain pieniä suuntimanottomahdollisuuksia.
Sinään yksi ja sama, miten suomi aluskasvillisuudessa rehottaa. Ainahan se on niin tehnyt, eikä nyt ole kyse siitä.
Jäin miettimään sitä, että eihän kai missään ohjeissa suoraan sanota, että pitää sanoa ”pystyy tekemään” eikä ”pystyy tehdä”. Esimerkiksi verkkoon nyt päästetyssä Kielitoimiston sanakirjassa ei pystyä-sanan kohdalla sanota sellaista. On siellä käyttöesimerkkejä, joista asian voisi päätellä, mutta esimerkithän ovat vain kuvailevia, näytteitä sanan käyttöesiintymistä.
Hienosti sanottuna: Verbien rektiota ei esitetä eksplisiittisillä normeilla – alkaa-verbi oli harvoja poikkeuksia, ja sen rektiosääntö onkin nyt erikseen vedetty vessasta alas.
Onko sitten reilua, että punakynä viuhuu aineen arvostelussa, jos joku erehtyy kirjoittamaan äidinkielensä mukaisesti ”pystyy tehdä” (siis ensimmäisenä kielenään vauvaiästä alkaen oppimansa kielimuodon mukaisesti)?