Olen kiinnittänyt täsmälleen samaan asiaan huomiota (vaikka korvani ovatkin vasta reilut parikymppiset) jo muutaman vuoden ajan - etenkin esimerkin "pystyy tehdä" kaltaisiin tapauksiin - ja aprikoinut, mistä moinen kehitys saattaisi johtua. En tosin halua alkaa paasata kielen rappiosta vaan olen pikemminkin Hanneloren tapaan "ihmeissäni", sillä on hämmentävää, kun kuulee jotain, omien korviensa mielestä, kummallista ilmaisua käytettävän omassa äidinkielessään laajastikin samalla, kun iso joukko samaa kieltä puhuvia ei kiinnitä ilmiöön minkäänlaista huomiota. Olenko jäämässä jälkeen kieleni kehityksestä?

Kiinnostaisi tietää, onko "pystyy tehdä"-rakenne vain stadin omituisuus tai ominaisuus - ihan miten vain. Itse en ole muunmurteisten huomannut sitä käyttävän. Stadilla tarkoitan tässä pääkaupunkiseudun nuorten puhe- ja myös kirjoituskieltä.

Arvelen, että muodon käyttäjäkunta on lopulta siis suppea ja keskittynyt, mutta näkyvä, koska median ja muiden vaikuttajatahojen keskittyminen pääkaupunkiseudulle tietysti tuo rakenteen laajempaankin tietoisuuteen.

Google-perushaku antoi lausekkeelle "pystyy tehdä" lähes yhdeksän tuhatta osumaa. Näyttäisi olevan netissä aika yleinen.

Kun kuulin tuon ensimmäistä kertaa neljä vuotta sitten ekaluokkalaisen suusta, yritin ensin opettaa oikeaa muotoa, mutta havaitsin nopeasti, että tämä onkin yleinen puhetapa nuorilla. Arvatenkin pääkaupunkiseudulta nuorison suosiman median mukana levinnyt tänne muuallekin ja yleistyy jatkuvasti.

Tässä saattaa olla kyse (ei kysymys) infinitiivimuodosta alkaa-verbin yhteydessä; alkaa juosta jne. Kun on pyritty oikaisemaan virheellistä muotoa "alkaa juoksemaan", oikea muoto on ehkä ajateltu lyhyytensä vuoksi sopivaksi kaikkien verbien yhteyteen. Toisaalta kyse voi olla myös vieraitten kielien vaikutuksesta. Vähän hankalaahan tämä voi joillekuille olla, kun samaakin asiaa tarkoittavat sanat käyttäytyvät eri tavalla (vrt. rupean itkemään).

Väitän, että usein tällaiset ilmiselvät virheellisyydet ovat karkuun päässyttä leikittelyä. Luova kielenkäyttäjä sanoo silkkaa piruuttaan "pystyy tehdä", ja leikkiä ymmärtämättömät alkavat sitä sitten toistaa. Voisinkin pahuuttani kokeilla, kuinka äkkiä muoto "rupeaa tehdä" rupeaa levitä. Nyt Google antaa vain seitsemän osumaa, mutta katsohan vain...

Enpä malta olla lisäämättä vielä tuoretta esimerkkiä tähän.

Minulla on juuri radio auki taustalla (Nova), ja siellä laulaja Rasmus sanoi juuri haastattelijalle, että hän "pystyy liikuttua teksteistä".

Kyllä, myös lukiolaisten teksteissä puheessa varsin yleinen verbilauseke "pystyy tehdä" esiintyy. Luulen että ilmaus "voi tehdä" on tässä analogisena mallina.

Kirjakieleiset rektiot eivät nuorten eivätkä aikuistenkaan puheessa ole useinkaan kovin käytettyjä. Englanti alkaa muuttaa meidän vanhoja rektioita: yleisiä ovat esim. "kuvata jonakin", "syy jollekin", "vertauskuva jollekin".

Google-hakujen tuloksia ei kannata ottaa kovin tosissaan, mutta seuraavat tulokset kuitenkin kertonevat jotain:

"pystyy tehdä": 8 970
"pystyy tekemään": 431 000

Suurta ärtymystä herättävän väärin muodon yleisyys on siis kahden prosentin luokkaa.

Yksi monista väärien muotojen käytön syistä on varmaankin se, että ne herättävät ärtymystä. Joskus on ihan kiva käyttää jotain kielen sääntöjen kieltämää ilmausta ja katsella, miten se saa ihmiset hyppimään seinille, vetämään herneen nenäänsä jne.

Oletteko samaa mieleä?

Luulenpa, että monikin joutuisi hämilleen, jos pitäisi aivan äkkiä ja miettimättä sanoa, mitkä seuraavista peräkkäisistä, tekstiyhteydestä irrallaan olevista rektioista ovat norminvastaisia: alkaa tehdä, pyrkii tehdä, pystyy tehdä, rupeaa tehdä, voi tehdä...

Googlaaja: Sehän särähtää korvassa juuri siksi, että se on uusi ja lisääntyvä ilmiö. Jos "pystyy tehdä" olisi yhtä yleinen kuin perinteinen muoto, niin eihän se enää tuntuisi missään.

Tätä "alkaa tekemään" -muodon vastustusta olen ihmetellyt. Olen mm. kuullut 1950-luvun radio-ohjelmissa käytetyn tätä vieläkin vierastettavaa muotoa. Olen alkanut epäillä, että kyse on vain keksitystä säännöstä, jota me sääntötietoiset yritämme vaatia kaikilta. Missä tämän säännön juuret ovat?

Miksi erimerkiksi "ehtii tehdä" ja "ehtii tekemään" ovat molemmat oikein?

Kyösti kirjoitti, että kyseessä olisi ”uusi ja lisääntyvä ilmiö”. Saattaa olla. Saattaa myös olla, että sellainen käsitys on niin sanottu huomioharha: kun kiinnostuu jostakin kielen ilmiöstä, alkaa kiinnittää siihen huomiota ja siksi havaitsee sen ihan eri tavalla kuin ennen. Siksi se tuntuu yleistyneen.

Alkaa tekemään -jutusta kerrotaan kieli-ikkunassa näin:
”Nykyisen normin juuret näyttävät olevan 1800-luvun alkupuolella käydyssä ns. murteiden taistelussa”
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2813
Vanhan kirjasuomen ”alkaa tekemään” julistettiin pannaan, ja itäsuomalainen rakenne, murteellisuus, julistettiin normiksi.

Mainittu kieli-ikkuna (jo vuodelta 1996) kertoo oikeastaan aika alastomasti, mistä on kyse: säännöstä pidetään kiinni, koska siitä on ennenkin pidetty kiinni ja koska siitä periksi antaminen olisi kielenhuollolle valtava arvovaltatappio.

Niinpä normia todennäköisesti muutetaan vasta sitten, kun asenteet ja asetelmat ovat muuttuneet – ja silloin ehkä ollaan valmiit jopa hyväksymään se muoto, jota yleispuhekielessä *oikeasti* käytetään: ”alkaa tekeen”- Usein mainittu ”alkaa tekemään” on sekamuoto, joka ei ole kunnolla oikein mitään kieltä.

Kiistakumppanit E. A. Saarimaa ja Lauri Kettunen ovat ottaneet kantaa tähän asiaan oikeakielisyysoppaissaan.

Saarimaa (Kielenopas, 7. painos 1967): ”Hyvin tavallinen virhe (murteellisuus) on kolmannen infinitiivin käyttö alkaa-verbin ohella: alkaa satamaan; po. alkaa sataa. Virheen yleisyyteen on kai vaikuttanut ruveta-verbi (rupeaa satamaan).”

Kettunen (Hyvää vapaata suomea, 1949): ”On tullut tavaksi virheen uhalla vaatia eroa: rupean antamaan, mutta alan antaa. Tottahan onkin, että rupeaminen, joka alkuaan on merkinnyt vain kiinni tarraamista, vaatii aina illatiivia, mutta sen analogian mukaan ovat monet tottuneet – ja kotimurteensa mukaisesti – sanomaan myös alan antamaan. Eihän siitä ymmärtämiselle haittaa olisi, mutta mikä väärin se väärin.”

Kettus-sitaatin loppu lienee ironiaa. Kirjansa alkulauseessa hän sanoo Saarimaan 1947 ilmestyneestä Kielenoppaasta, että siinä ”yhtenään on entistä ahdistavampaa kielen kahlitsemista”, joten ”näytti olevan pakko vihdoinkin ryhtyä aikaansaamaan jotakin vastapainoksi”.

Ks. myös http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2813

Kiitos vilkkaasta kirjoittelusta taas!

Suosittelen kaikille Harri Mantilan kirjoitusta Kielikäsityksestä kielenhuollon uusiin periaatteisiin (http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2256). Jutussa käsitellään myös ”alkaa tekemään” -tapausta.

Totta lienee edelleen se, mitä Sari Maamies kirjoitti Helsingin Sanomissa 6.8.1996: ”Tästä normista ollaan harvinaisen tietoisia. Se on irronnut yhteydestään ja kasvanut eräänlaiseksi normitetun kielen vertauskuvaksi. Se on alkanut symboloida monen sukupolven kieli-ihannetta, käsitystä oikeasta ja väärästä kielestä. Siksi juuri tämän normin rikkominen riipoo niin pahasti monen korvaa.” (http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2813)

Ja siksi juuri tätä normia on niin vaikea muuttaa?

Pakko todettava, että kielenkäyttäjien valinnat ovat joskus omintakeisia. Aina ei pysty ymmärtää. Mutta onneksi nykyisin kenkään ei puhu virheellisemmin toista.

Mutta, yksi merkitysero on selvääkin selvempi: ehtiä tehdä ja ehtiä tekemään. Katsokaa vaikka:

Aamulla ehdin juuri ja juuri juosta bussiin, mutta illalla en taida ehtiä juoksemaan.

Ehdin maksaa sähkölaskun eräpäivään mennessä.
Toivottavasti ehdin huomenna pankkiin maksamaan muut laskut.

Can do!

Ennen me (nyk.) kalkkikset pystyimme luke(m)a(aan) vain armasta suomeamme. Nyt minäkin vanha pi(e)ru luen suurimmaksi osaksi englantia. No, minkäs teet: sitä isot edellä mitä pienet perässä, eiku: nyt ei oo ennen ja ennen oli ennen nyt.

Googlaaja: Voi se olla myös huomioharha, mutta hämmästyisin todella, jos selviäisi, että ilmiö ei tässä laajuudessaan olekaan uusi.

Urpu: Kiitos noista esimerkeistä. Niissähän toden totta onkin merkityseroja.

"Pystyy tehdä" ei näytä olevan täysin tuntematon murteissa: Kotuksen murrearkistossa on tietoja Keski-Pohjanmaalta Himangalta, Toholammilta ja Kaustisilta. Esimerkiksi Kaustisilla "pystyvät ruveta töihin" ja Himangalla "ei sitä pystyr ruumistakaan kahtua" tai "ei pystyr ruvetas sairastahan". Toisaalta Himangalta on merkitty muistiin myös "ei sitä pystys sanohon".

Sivistyskielissä, sanotaan nyt vaikka ranskassa ja italiassa, vaalitaan oikeakielisyyttä ja samalla tunnustetaan murteiden ja dialektien olemassaolo oikeakielisyyden vaatimuksia noudattavan yleiskielen rinnalla (Italiassa kieltä vaalii Accademia della Crusca ja Ranskassa Académie françaice). Murteita ja dialekteja ei käytetä auktoriteetteina, joilla perusteltaisiin oikeakielisyydestä poikkeavat valinnat ja väitettäisiin, että kun niitä kerran käytetään, ne pitää myös hyväksyä yhtä "oikeiksi" yleiskielisten rinnalla.

Jos lähdetään sille tielle, että jokainen ihmisten puhunnoissa (ja niitähän riittää) esiintyvä muoto on hyväksyttävä, oikeakielisyydestä on turha edes puhua; antaa kielen vain mennä omaa menoaan, mitä väliä. Aika lyhyt olisi siinä tapauksessa ollut suomen taival kirjakielenä.

Ranskan akatemia (l’Académie française) ei ole ihan niin selvästi kielenohjailuorganisaatio kuin ”Urpu” antaa ymmärtää. Ensinnäkin se on vanha tieteiden ja taiteiden kulttuuri-instituutio, jonka tehtäväalueessa ranskan kieli on vain osa, osana ranskalaisen kulttuurin vaalimista. Toiseksi se ei oikeasti ohjaile paljoakaan.

Esimerkiksi ranskan oikeinkirjoituksen uudistuksella saatiin aikaan lähinnä sotkua, ja nyt noin 1/3 ranskalaisista noudattaa sitä, 2/3 ei, ja Ranskan akatemia on erikseen sanonut, että uudistusta ei saa ajaa pakolla eikä määräyksillä. En usko, että sellainen kielenhuolto on erityisen kadehdittavaa.

En tiedä, mihin ”Urpu” viittaa ilmauksella ”murteet ja dialektit”. ”Dialekti” on suomessa harvoin käytetty ja aika tarpeeton sivistyssana, joka tarkoittaa murretta. Mutta ehkä hän viittaakin romaanisiin kieliin.

Sekä Ranskassa että Italiassa on aikoinaan määrätietoisella politiikalla ja pakkokeinoinkin luotu ”kansalliskieli”, ja tähän on sisältynyt muiden kielten – kuten oksitaani, katalaani, napoli ja sardi – leimaaminen ”murteiksi”. Ne on koettu kansalliskielen asemaa ja kansallista yhtenäisyyttä horjuttaviksi. Tämä osaltaan selittää, miksi on perustettu valtiolliset kielenhuolto-organisaatiot.

Romaanisia kieliä puhuvissa maissa kielenhuollon tehtävä on ollut ennen muuta poliittis-nationalistinen. Ensisijaisesti on tuettu ajatusta yhdestä kansasta, joka puhuu yhtä kieltä, toissijaisesti tämän kielen yhtenäisyyttä (murteellisuuksien kitkemistä) ja vasta tämän jälkeen ns. pilkunviilaamista eli kielen yksityiskohtien tarkkaa säätelyä.

Suomen kielenhuollon asema on ollut hiukan toinen. Se ei juuri ole taistellut lähisukukieliä vastaan, murre-eroja vastaan kylläkin. Eniten se on taistellut aivan toisenlaisia kieliä vastaan, lähinnä ensin ruotsin, nyttemmin englannin vaikutusta vastaan. Toki se nykyisin on joutunut virallisesti sitoutumaan dogmiin kaksikielisestä kansasta, mutta ei siihen oikeasti usko kukaan.

Kielenhuolto syntyi tukemaan kansallisvaltion aatetta, mutta se taitaa elää kauemmin kuin kansallisvaltio. Onhan syntynyt jo perinteitä, ja perinteisiin kuuluu, ettei kysytä, _miksi_ kieli pitää pitää yhtenäisenä, mahdollisimman muuttumattomana ja puhtaana vierailta vaikutteilta. Jatkavuuden laki vaikuttaa muuallakin kuin fysiikassa.

"Murtaja", appresioin kommenttiasi ja sinulla on pointti.

Mitä tulee suomen kielenhuoltoon ja yhtenäisen suomen ja oikeakielisyysnormien vaalimisen perinteeseen, itse en kyllä halua tätä perinnettä kyseenalaistaa.

Minusta ihmisellä täytyy edelleen olla tiettyjä selkeitä kiinnekohtia elämässään, ja yksi niistä on kieli. Eheiii, ei todellakaan kansallisvaltion aatteen tukemiseksi! Olenpahan vain ollut huomaavinani, että näin pellossa kun yleisesti ottaen eletään, on ihan kiva, jos ihmisillä yksilöinä on edes joitain pieniä suuntimanottomahdollisuuksia.

Sinään yksi ja sama, miten suomi aluskasvillisuudessa rehottaa. Ainahan se on niin tehnyt, eikä nyt ole kyse siitä.

Löysin tämän vanhan keskustelun etsiessäni tietoja verbinmuotojen käytöstä.

Jäin miettimään sitä, että eihän kai missään ohjeissa suoraan sanota, että pitää sanoa ”pystyy tekemään” eikä ”pystyy tehdä”. Esimerkiksi verkkoon nyt päästetyssä Kielitoimiston sanakirjassa ei pystyä-sanan kohdalla sanota sellaista. On siellä käyttöesimerkkejä, joista asian voisi päätellä, mutta esimerkithän ovat vain kuvailevia, näytteitä sanan käyttöesiintymistä.

Hienosti sanottuna: Verbien rektiota ei esitetä eksplisiittisillä normeilla – alkaa-verbi oli harvoja poikkeuksia, ja sen rektiosääntö onkin nyt erikseen vedetty vessasta alas.

Onko sitten reilua, että punakynä viuhuu aineen arvostelussa, jos joku erehtyy kirjoittamaan äidinkielensä mukaisesti ”pystyy tehdä” (siis ensimmäisenä kielenään vauvaiästä alkaen oppimansa kielimuodon mukaisesti)?