Tämä on makuasia. Ja vain makuasioista kannattaa kiistellä. Todellisuutta koskevat kysymykset voi selvittää tutkimalla kokeellisesti ja teoreettisesti, tai sitten ne jäävät vastausta vaille. Muuta voi vatvoa maailmanloppuun asti.

Selvää kuitenkin on, että ”jänis” on suomen kielen yhdessä kehitysvaiheessa tarkoittanut vain yhtä tiettyä lajia, jonka eläintieteellinen nimi nykyisin on ”metsäjänis”. Sanan edeltäjä jossain uralilaisessa kielimuodossa on saattanut tarkoittaa jotain muuta(kin). Ja kun sitten tutustuttiin muihin jäniseläimiin, sekä Suomeen levinneeseen rusakkoon (aik. nimityksiä: ryssänjänis, peltojänis) että ulkomaisiin jänislajeihin, niitäkin saatettiin kutsua jäniksiksi.

Ja niinpä sitten joku kutsuu Suomen nykyisistä jäniseläinlajeista jänikseksi vain metsäjänistä, joku taas myös rusakkoa. Tästä onkin sitten hyvä riidellä. Suomessa kun ollaan, on kuitenkin suositeltavaa huolehtia siitä, että lähettyvillä ei ole teräaseita.

Metsäjäniksen ja rusakon erottaminen eri lajeiksi johtuu lähinnä perinteestä. Nykytiedon mukaan ne risteytyvät keskenään tuottaen lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä, joten olisi johdonmukaista lukea ne samaan lajiin, alalajeiksi tai alalajiryhmiksi. Taksonomit ovat kuitenkin vanhoillisia tällaisissa asioissa, etenkin, jos tosiasiallinen risteytyminen on vähäistä (vrt. sakaalin ja kojootin ja usein vieläpä koiran kuvaamiseen erillisinä lajeina eikä suden alalajeina yms.).

Rusakko (Lepus europaeus) kuuluu jäniseläinten (Lagomorpha) lahkoon, jänisten (Leporidae) heimoon ja jänisten (Lepus) sukuun. Samoin kuin metsäjänis (Lepus timidus).

Eipä tuosta taida edes kinaamisen aiheeksi olla.

Yllä sanotusta tulee epäsuorasti mieleen tapaus Robert M. Pirsigin kirjasta Lila. Siinä ollaan kävelyllä amerikkalaisessa intiaanireservaatissa ja tiellä tulee vastaan takkuinen, epämääräinen koira. Valkoihoiset vierailijat kysyvät oppaana olleelta heimopäälliköltä: ”Mikä koira tuo on?” Päällikkö miettii asiaa ja sanoo: ”Se on hyvä koira.”

Vastaus huvitti vieraita, koska he pitivät sitä tuolloin ”intiaanipuheena”. Vasta myöhemmin kertoja Faidros käsittää, mitä intiaanipäällikkö oli tarkoittanut. Vierailijoiden kysymys oli ollut perusteiltaan aristoteelinen. He halusivat tietää ”mihin koiralajin geneettiseen, substantiiviseen lokeroon” tämä kävelevä objekti voitaisiin sijoittaa.

Mutta intiaani kaiketi luuli vierailijoiden pelkäävän, että koira saattaisi purra heitä. Koko ajatus, että ”koira kuuluu yleisesti 'objekteina' tunnettujen älyllisten luokkien arvojärjestykseen”, oli hänen perinteisen kulttuurinäkökulmansa ulkopuolella.

Faidros ymmärsi nyt olennaiseksi sen, että intiaani oli luokitellut koiran sen ”Laadun perusteella eikä sen substanssin perusteella”. Vastaus ”Se on hyvä koira” viittasi siihen että hänelle ”Laatu” oli tärkeämpi.

Taksimies, kinaaminen on toki turhaa (vaikkakin kivaa), mutta ehdottomasti mahdollista. Esittämäsi taksonomia ei mitenkään vastaa kysymykseen, onko rusakko jänis.

Se, että rusakko kuuluu sukuun, jolle on eläintieteessä annettu nimi "jänikset", ei ole yleiskielen kannalta merkityksellistä. Vastaavasti esimerkiksi se, että pensastasku kuuluu sukuun, jolle on eläintieteessä annettu nimi "kivitaskut", ei merkitse, että pensastasku olisi kivitasku. Eikä minkki ole kärppä.

Esimerkkisi eivät ole vastaavia, ja olet sitäpaitsi väärässä:

Pensastasku (Saxicola rubetra) kuuluu varpuslintujen (Passeriformes) lahkoon, sieppojen (Muscicapidae) heimoon ja pensastaskujen (Saxicola) sukuun. Laji on siis rubetra.

Kivitasku (Oenanthe oenanthe) kuuluu myös varpuslintujen lahkoon ja sieppojen heimoon, mutta eri sukuun ja lajiin kuin sukuun kuin pensastasku.

Minkki (Neovison vison) ei myöskään todellakaan ole kärppä (Mustela erminea). Mitä sinä sitä tähän sotket.

Rusakko lajina kuuluu jäniksiin, kuten metsäjäniskin. Sen nyt pitäisi olla itsestään selvää. Mitä siinä vielä kinaat.

Kapakkakiistelyn aiheeksi taksonomia kyllä sopii erinomaisesti, nykyään kun asiat voi tarkistaa näppärästi missä vain.

Voisiko heittona tähän kapakkakeskusteluun sanoa, että ”Taksonomian harrastaja” taitaa olla lähempänä intiaanikulttuurin laatuajattelua ja hänen opponenttinsa edustavat puhtaammin aristoteelista substanssiajattelua?

Filosofologit (Pirsigin termi) korjatkoot, jos olen väärässä.

Olen 55.v (tänään), niinku kaupunkilainen.
ja tuon sain kuulla joltain kaavilaisukolta vasta nyt kesällä Kuopion torilla, että rusakosta puhuttaessa kyse on eri jänislajista kuin niistä hentoisista city-jäniksistä joita nyt on joka paikassa.
ryssänjänis, jaa, sen olen kuullut.
Alkuliitteenähän tuo kait takoittaa aina jotain tavallista kovempaa tai rujompaa ryssänhelvetti, -ruletti ....
ym.

Jos ajatellaan että on laadullisia kriteerejä minkä perusteella rusakkoa ei pidetä jäniksenä, olisi myös syytä kertoa mitä nämä kriteerit ovat.

Olisiko siis niin että rusakko ei ole "hyvä" jänis? Olisiko valkea talviväri "jänikseltä" vaadittava laadullinen ominaisuus? Vai olisiko rusakko liian suuri "jänikseksi", tai olisiko sen korvien muoto väärä?

Vai -kehtaako tätä kysyäkään- pyrkivätkö "ryssänjäniksen" jänöyden kieltäjät samaan kuin ne, jotka suomen kielen yhdessä kehitysvaiheessa väittivät, ettei "ryssä" ole ihminen? Olisiko rusakon ja metsäjäniksen risteymä vähemmän jänis kuin sen vanhemmat ja allekirjoittaisivatko rusakon jänöysdenialistit tästä päättelystä vaivattomasti seuraavan ajatuksen, että eri etnisistä taustoista tulevien ihmisten jälkeläiset ovat eriarvoisia kuin saman etnisen taustan vanhempien lapset?

Em. kysymykset esitin retorisina. Itse lasken rusakon jänikseksi sekä kiistattomin taksonomisin että henkilökohtaisin laadullisin ja moraalisin perustein. Jos joku lähtee kiistämään rusakon jänöyden, kiinnostavinta on, mistä kumpuaa sellaisen ihmisen maailmankuva, joka ei voi hyväksyä rusakkoa muiden jänisten joukkoon.

Voisiko ajatella niinkin, että kysymys siitä, mikä on jänis, on selviö niille, jotka asuvat alueilla, joilla rusakkoa ei tavata. Esimerkiksi minulle Sallasta kotoisin olevana oli pitkään itsestään selvää, että rusakko ei ole jänis. Rusakko on rusakko, jonkinlainen JÄNISELÄIN kyllä. Minulle "jänis" siis tarkoitti pelkästään metsäjänistä. Rusakot ja kanit erikseen.

Yleiskieltä kuvaavan Kielitoimiston sanakirjan mukaan "jänis" viittaa varsinkin metsäjänikseen ja "metsäjäniksestä" taas sanotaan, että siitä käytetään muotoa "jänis". Rusakko on sanakirjan mukaan Etelä- ja Keski-Suomessa yleinen, metsäjänistä hiukan isompi jänis.

Onpa tosiaan hyvä kiistan, anteeksi: keskustelun, aihe. Varsinainen win - win -tilanne, kaikki voittavat?

Ok, palstanpitäjän selityksen perusteella voisin kohdaltani hyväksyä näkemyksen, että niissä pohjoisen perämetsissä joissa metsäjänis on vallitseva jänislaji, voidaan perustellusti kutsua sitä puhekielessä jänikseksi, ja rusakkoa pelkästään rusakoksi.

Tämä jaottelu osoittaa kuitenkin aika rajoittunutta maailmankuvaa, ja kun perämetsän poika muuttaa etelämmäksi missä elää muitakin jäniksiä, ajatusmaailmaa olisi syytä korjata vallitsevan todellisuuden mukaan. Oikeita ihmisiä on muutkin kuin oman kylän asukkaat, ja oikeita jäniksiä muutkin kuin metsäjänis.

Palstanpitäjän kommenttia kuitenkin korjaisin siten, että rusakko ei ole "jonkinlainen jäniseläin, kuten kani", vaan se todellakin on ihan oikea jänis (Lepus), toisin kuin kaniini (Oryctolagus).

Nimimerkki "Voi herra jestas", joka voisi olla "Taksimies" tyylinsä perusteella, tuo (tahtomattaan) vahvan lisäargumentin sellaista ajattelua vastaan, jossa eläintieteellisistä nimistä tehdään yleiskieltä koskevia päätelmiä. Kommenteista nimittäin ilmenee, että eläinten luokitus sukuihin ei ole mitenkään yksiselitteistä: se voi muuttua, ja siitä on tutkijoilla eri käsityksiä.

Esimerkiksi minkki on /Mustela vison/ eli kuuluu "kärppien sukuun" siinä luokituksessa, jota nisäkäsnimitoimikunta on käyttänyt:
http://www.luomus.fi/nisakkaat/index.php?name=Mustela%20vison
Kyseisen toimikunnan, ns. tikutaku-toimikunnan, sepittämille "suomenkielisille nimille" on naurettu, syystäkin. Mutta sen eläintieteellistä pätevyyttä ei ole aihetta epäillä; se on varmasti käyttänyt sellaista luokitusta, jota voi pitää ainakin laajasti tutkijoiden hyväksymänä nykyisin, vaikkakaan ei ehkä ainoana.

(Tähän muuten liittyy yksi kyseisen toimikunnan perusvirhe: Siinä pyrittiin vaikka väkisin nimeämään saman suvun lajit niin, että suomenkielisen nimen loppuosa on kaikissa sama. Näin syntyivät esimerkiksi hiirihamstrukas, pakistaninhamstrukas, ... Siinähän sitten hölmistellään "systemaattista" nimistöä, jos jokin laji uuden tiedon perusteella siirretäänkin eri sukuun.)

Niinpä se, kuuluuko rusakko sukuun "jänikset", riippuu sekä siitä, mihin sukuun laji tai alalaji luokituksessa sijoitetaan, että siitä, mikä nimi suvulle on satuttu antamaan eläintieteilijöiden nimeämistyössä.

Argumentti, jonka mukaan jokin on "itsestään selvää", on muuten jokseenkin selvä tapa myöntää häviönsä väittelyssä. Jos jokin asia olisi itsestään selvä, sitä ei tarvitsisi mainita eikä varsinkaan sen itsestäänselvyyttä korostaa.

Keskustelun osanottaja joka ei ole esittänyt näkökulmilleen yhtään taksonometrian näkökulmasta paikkansapitävää argumenttia, nimittää itseään "Taksonometrian harrastajaksi", ja väittää vielä itse voittaneensa keskustelun?

Nimenomaan taksonometrian kannalta rusakko on jänis, kuten kolmisenkymmentä muutakin Lepus-sukulaistaan, joiden joukossa metsäjänis.

Ketjun aloittaja esitti sentään kulttuuriselta pohjalta perustellun näkemyksen, miksi pohjoissuomalaiset voivat korostaa rusakon ja metsäjäniksen erilaisuutta -vaikka sekin perustelu kuulostaa minusta tavallaan yhtä heikolta kuin se, että väitettäisiin ettei puudeli ole koira.

Mutta tämä amatööritaksonomi nyt on niin metsässä sen jäniksensä kanssa kuin olla voi.

Meillä asuu pihalla oma rusakko, ja rusakoksi minä sitä yleensä sanon, mutta toisaalta on selvää että se on myös jänis. Taksonomia ei juuri pysty vaikuttamaan yleiseen kielenkäyttöön; esim. tervapääsky on pääsky, kesän tuoja, vaikka ei olekaan haara- ja räystäspääskylle sukua.

Taksonomisesti rusakko on yksi jänislaji. Tällöin rusakko on jänis, siinä missä lumikenkäjäniskin. Joillekin tämä riittää - heille Eagle Owl on huuhkaja, tai Painted Lady on ohdakeperhonen.

Mutta. Sana ja eläin jänis ovat eri käsiteitä ja yritys tarkastella niitä samanarvoisina teknisinä totuuslausekkeina ei voi toimia, koska niiden historia on erilainen. Meillä on taksonominen, tieteellinen metsäjänis (Lepus timidus) ja käsitteellinen jänis. Niitä ei voi käsitellä keskenään ristiriitaisena informaationa, koska ne eivät lähesty maailmaa läheskään samoista näkökulmista. Taksonomiassa voidaan kuvata vaikka sukupuuttoon kuolleita hyönteisiä ja sijoitella niitä systemaattisesti. Mutta ovatko ne varsinaisesti enää eläimiä vai jonkin abstraktion konkreettisia jäänteitä? Riippuu näkökulmasta.

Metsäjänis (Lepus timidus) on jonkun tietyn holotyypin nimi. Suomen nimeä keksittäessä huomattiin, että elukka on samanlainen kuin se, josta puhutaan jäniksenä. Kansannimi ja tieteellinen nimi yhdistettiin ja lopputuloksena on tieteellinen otus, Lepus timidus, jolle on otettu yleiskielestä nimi jänis ja liitetty jossain välissä eteen etuliite metsä-. Lepus timidus -nimisen tieteellisen lajikuvauksen nimi voi sitten vaihdella kielittäin. Taksonominen näkökulma katsoo, että tämä riittää.

Mutta mikä se jänis sitten oikein on ? Jänis on nimi eläimelle, joka juoksee metsässä, jolla on valkoiset jalat ja ristiturpa, pitkät korvat, joka on talvella valkoinen ja niin edelleen. Se ei ole taksonomiaa tai tieteellinen kuvaus eläinten luokittelusta ja niiden sukulaisuussuhteista, vaan se on nimi jollekin kokemukselle. Jänis on abstrakti nimi ja selittyy vain kokemuksen kautta.

Rusakko on rusakko. Se on jokin uusi jäniksen näköinen otus. Todennäköisesti se on ollut sitten jossain vaiheessa erilainen jänis, jonka seurauksena sille on liitetty jokin etuliite. Ja sana on muuttunut.

Kun pohjolan metsästäjä puhuu jäniksistä, hän tarkoittaa metsäjänistä. Kun stadilainen puhuu jäniksistä, hän viittaa aina rusakkoon - metsäjänis tyypillisesti identifioidaan erikseen, jos siihen on tarvetta tai taitoa. Tältä kannalta voidaan todeta, että kielen maantiede jakaa jäniksen useaksi jänikseki, ja taksonominen jänis elää jossain toisessa todellisuudessa, irrallaan suomen yleissanasta jänis.

Itse puhun jäniksestä ja rusakosta erikseen, jos puhuessani tiedän, kummasta on kyse: kun koirani saa metsällä vainun ja lähtee ajamaan, totean sen löytäneen "jäniksen", jos en tarkemmin tiedä. Eläin tarkentuu sitten havaintojen myötä joko metsäjänikseksi tai rusakoksi.

Jäniskoiralleni kelpaavat ajettaviksi jänis ja rusakko yhtä lailla, mutta kaupungin citykanit (oryctolagus cuniculus) saavat pomppia puistossa rauhassa; ne eivät kiinnosta lainkaan, kun eivät kerran ole jäniksiä ollenkaan.

Naakka on "Corvus monedula", ja "Corvus" on suomeksi "varikset". Onko naakka siis varis? Eihän moni nuorempi kaupunkilainen, kansakoulusta osattomaksi jäänyt, taida edes erottaa naakkaa variksesta, vai kuinka?

kun palat ruskistaa voissa ja panee soosiin paljon kermaa, on ihan yhtä hyvää, olipa raaka-aineena jänis taikka rusakko. Ainakin minulle se on pääasia.

Kun kirjoittelin blogiini (http://www.kariav-annat.blogspot.fi/) jäniksestä ja sen pesästä, löysin googlaamalla etsiessäni lisätietoa rusakosta tämän keskustelun. Jäin siitten miettimään, onko KOTUS-sanan genetiivi KOTUSIN vai KOTUKSEN. Tajunnanvirta kantoi laajentamaan miettimistä:

Entäpä ananas? Jos tuota mäntyomenaa - pineapple - taivutellaan s-loppuisen Tuomas-nimen mallin mukaan (Tuomaksen, Tuomaan), se voisi olla joko ananaksen tai ananaan. Muissakin sijamuodoissa saadaan mielenkiintoisia tuloksia:
- ananaksetta, ananaatta - ananaksitta, ananaitta
- ananaalle, ananakselle - ananaille, ananaksille
- ananaaseen, ananakseen - ananaihin, ananaksiin.

Muistammehan myös taikasanan, ananasakäämä, joka lanseerattiin Pekka ja Pätkä Suezilla-elokuvassa kansan tietoisuuteen (käytettiin myös muodossa ananas äkämä). Timo Taikuri sen sitten taisi omia itselleen.

Eipä tässä aiheesta taida tosiaan väittelyn aiheeksi asti olla, mutta itse - syystä jota en oikeasti tiedä - en oikein osaa mieltää rusakkoa jänikseksi, vaikka toki tiedän, että se taksonomisesti sitä on.

Sievä valkoinen pupujussi (=metsäjänis), joka talvisin loikkii hankea pitkin vahvoilla käpälillään, on minulle jotenkin jänis aidoimmillaan. Kun taas rusakosta minulle tulee eittämättä mieleen taajamien asukki, joka kakkii pitkin nurmikoita ja loikkii puun taakse piiloon, kun kokee ihmisen tulleen liian lähelle.

Ja makuasioista vielä: Ruokapöytään ei rusakkoa, kiitos! Sen sijaan metsäjänis kelpaa vallan mainiosti. Taisi joku tuolla aiemmin keskustelussa olla eri mieltä kanssani, mutta onneksi makuasioista ei tarvitse kinastella.