Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
Nauhoittamisesta niuhottamista
”Onko kukaan nauhoittanut uutta Pokémonia?” poika kysyy. Vastaan, että ei ole nauhoitettu, mutta kyllä se tuolla digiboksissa on tallennettuna.
Niuhotusta? No joo. Sama poika arveli muutama vuosi sitten, että ironia on pilannut hänen elämänsä.
Käsitykseni mukaan musiikin, televisio-ohjelmien, elokuvien
ynnä muiden sellaisten nauhoittamisesta puhutaan yhä paljon, vaikka kyse lienee
tätä nykyä vain harvoin minkäänlaiselle nauhalle tallentamisesta. Wikipediassa mainitaan kymmeniä erilaisia informaationtallennustekniikoita ja -välineitä.
C-kaseteista Wikipediassa sanotaan, että niitä on käytetty 2000-luvulla lähinnä autoradioissa. Yksistään VHS-formaattia käyttävien videonauhureiden valmistus on lopetettu jo vuosia sitten.
Puhumme siis sujuvasti nauhoittamisesta, vaikka nauhoja ei ole muualla kuin kengissä, jos niissäkään. Sanakirjassa mainittu nauhoittaa-verbin merkitys ’tallentaa ääni- tai kuvanauhaan’ on laventunut yleisemmäksi ’tallentamiseksi’, jossa nauhalla ei enää välttämättä ole käyttöä.
Tällainen merkitysten muuttuminen ei tietenkään ole mitenkään erikoista. Saatammehan juoda kahvitauollakin teetä ja syödä kevytlevitteellä ryyditetyn leivän voileipänä.
Kieli kuulemma
muuttuu, vaikka enhän minä tuota mistään kuullut. Luinpahan lehdestä. Kieli siis näemmä muuttuu.
***
Wikipedia, tallennetuotannosta ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Tallennetuotanto,
tallennusvälineistä ks. http://fi.wikipedia.org/wiki/Tallennusmedia.
Palaa otsikoihin | 8 puheenvuoroa
Sitävastoin on tosi virkistävää eikä lainkaan lapsellista pysähtyä välillä toetamaan, mistä tietyt arkipäivän ilmaisut (kuten nyt vaikka "vetää vessa")oikein juontuvatkaan.
Voihan toki olla, että lehdessä oli sopivan havainnollinen esimerkki sen _lisäksi_, että siellä esitettiin väite kielen muuttumisesta.
Niemen nokat yms. ovat kai nekin jonkinlaisia - mutta käsittääksein toisenlaisia - esimerkkejä merkityksen väljenemisestä. Näissä muutoksissa on olennaista metaforisuus: sanan merkitys voi laventua käsittämään ilmiön, jolla on jotakin yhtäläisyyttä sanan alkuperäiseen viittausalaan kuuluvien tarkoitteiden kanssa (esim. erilaisilla luonnonpaikoilla ihmisen tai elämen nenään, nokkaan, suuhun, silmään, selkään). Näistä tapauksista voi jo sanoa, että metaforisesta käytöstä on tullut yksi sanan varsinaisista merkityksistä (ja metaforisuus on haalistunut). Esim. Kielitoimiston sanakirjassa sanan '"nenä" kolmanneksi merkitykseksi mainitaan 'kärki, huippu, nokka': "Niemennenä. Istua kannon nenässä. Paistaa makkaraa tikun nenässä."
No, voi ajatella, että myös nauhoittaa-tapaus sisältää metaforaulottuvuuden. Vrt. "Lumi heijastaa valoa." > "Kirjoitus heijastaa yleistä mielipidettä." Voisiko ajatella, että nauhoittaa nykykäytössään (tallentamisena) on jo muuttunut tai ainakin muuttumassa sellaiseksi, että sen metaforista pohjaa ei enää tunnisteta? Tosin sanakirjassa nauhoittaa ei vielä ole tässä uudessa merkityksessään.
(Lähde: Heikki Kangasniemi, "Sana, merkitys, maailma. Katsaus leksikaalisen semantiikan perusteisiin". Finn Lectura, 1997.)
Kuulemma- ja näemmä-sanat heitin blogimerkintääni puolihuolimattomasti ja intuition varassa... Aiheesta löytyy tietoa myös netistä, ks. esim. VISK § 1606; http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=1606):
"Partikkeli näemmä ja sitä paljon vähäkäyttöisempi tiemmä ovat leksikaalistumia, joissa ei välttämättä ole jäljellä merkitystä, joka osoittaisi, millä tavoin puhuja on saanut asian tietoonsa. Merkitys on ’ilmeisesti’; ’olen päätellyt’ - -."
"Partikkeli kuulemma ilmaisee, että lausumassa esitetty asia on kertojalle toisen käden tietoa (g) (» § 1494). Konkreettinen ’kuulemisen’ merkitys ei ole välttämättä jäljellä; tieto voi perustua yhtä hyvin huhupuheeseen kuin kirjoitettuun lähteeseen."