Siirry sisältöön
Haku

Vesa Heikkinen


Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.
Vesa Heikkinen. Kuva: Sonja Holopainen.

Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.


rss

4.3.2013 9.52
Vesa Heikkinen

Kallista kieltä

Vieläkö joku muistaa maabrändityöryhmän raportin? Entä Helsingin Guggenheim-selvityksen?

Välillä tulee mieleen, ovatko kaikki tekstit tarpeellisia. Millaiset tekstit ovat turhia? Entä ovatko tekstit liian kalliita siihen nähden, mikä niiden tieteellinen, yleisempi yhteiskunnallinen tai muu anti on?

Kuten Pirkko Nuolijärvi äskeisessä blogimerkinnässään totesi, esimerkiksi viranomaiset laativat tekstejä nykyisin ”tavattoman paljon, eikä aina mietitä sitä, ovatko kaikki tekstit tarpeen”. Nuolijärven mukaan jokaisen viranomaisen tuleekin miettiä, miksi teksti tehdään ja kenelle se on tarkoitettu. Minusta tämän voi yleistää koskemaan kaikkia meitä tekstien väsääjiä.

Ajatellaanpa sellaista tekstiä kuin Tehtävä Suomelle. Puhun siis maabrändityöryhmän loppuraportista vuodelta 2010. Sen vastaanotto oli ristiriitainen. Ollaanpa sisällöstä mitä mieltä tahansa, sopinee kysyä, oliko ulkoasiainministeriön tilaama ja siten mitä ilmeisimmin veronmaksajien kontolle tullut raportti liian kallis.

Sivuja raportissa on 355, joista noin puolet on varsinaisia tekstisivuja. Sanoja tekstissä näyttäisi olevan noin 40 000 ja merkkejä 400 000; pituus vastaa esimerkiksi tavanomaisen kielitieteellisen artikkelikokoelman pituutta.

Lehtitietojen mukaan työryhmä työskenteli pari vuotta ja valtuuskunta ulkoisti raportin laatimisen siten, että raportin päätoimittajalle ja eräälle ajatushautomolle maksettiin kummallekin raportista 100 000 euroa ja erilliselle konsultille 150 000 euroa. Kaikkiaan maabrändityöryhmän budjetti oli Iltalehden tietojen mukaan 514 199 euroa ja 14 senttiä. Jokainen raportin sivu näyttäisi maksavan tämän perusteella noin 1 400 euroa. Kallista on kielemme, monellakin tavalla.

Tein aiheesta aikanaan kolumnia Hiidenkivi-lehteen. Lähetin tuolloin asiasta kysymyksiä ulkoasiainministeriöön, sähköpostitse yksityishenkilönä. Minua mietitytti, pitivätkö lehdistössä mainitut summat paikkansa. Muistelen kyselleeni, millä perusteella raportin kirjoittaminen ulkoistettiin juuri niille toimijoille, joille ulkoistettiin, ja kilpailutettiinko mahdollisia kirjoittajia. Olisiko pitänyt kilpailuttaa?

Vastausta en syystä tai toisesta saanut. Jotenkin kysymykseni tuntuvat taas erityisen ajankohtaiselta, kun julkisuudessa keskustellaan filosofi Pekka Himasen sanojen hinnasta ja menettelyistä, joilla näitä sanoja tutkijoilta tilataan. Pohdituttaa myös se, millaisia tekstilajeja nämä raportit, selvitykset, mietinnöt yms. oikein ovat – esimerkiksi suhteessa tieteellisiin tutkimuksiin. Millaisia tekstejä päättäjät pitävät arvossa? Millaisten tekstien varaan yhteiskunnan tulevaisuutta rakennetaan?

Paljon on puhuttu viime päivinä myös Humun eli huippu-urheilun muutostyöryhmän raportista. Esimerkiksi Martti Hyyryläinen ihmettelee Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan (1.3.2013) raporttiin käytettyjä rahamääriä. Raportti maksoi hänen tietojensa mukaan 2,5 miljoonaa euroa. Sivuja raportissa on 40, näistä noin puolet tekstisivuja, loput kuvia ja taulukoita, kuten Hyyryläinen kuvailee.

Eikä tässä vielä kaikki. Helsingin englanninkielinen Guggenheim-selvitys sisältää 186 sivua, ja rahaa paloi lehtitietojen mukaan pari miljoonaa euroa. Tarkkoja tietoja tekijästä tai maksajasta ei liene vieläkään saatavilla? Concept and Development Study for a Guggenheim Helsinki -nimisen pläjäyksen sivuhinnaksi tuli siis noin kymmenen tuhatta euroa. No, tulin kirjoittaneeksi tästäkin Hiidenkiveen: ”Ettei vain olisi ajatushautomoa taustalla?”

Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa

4.3.2013 12.53
Erkki (eka)
Kun raha palaa
Parempia puheenvuoroja odotellessa kysyisin, mitä rahalle tapahtuu kun se palaa (”rahaa paloi lehtitietojen mukaan pari miljoonaa euroa”). Vaikka vastineeksi saatiin kenties vain vähäinen hengentuote, ei raha silti tuhoutunut, vaan se lähti kiertoon... Tämä lohduttaa ainakin minua.

Jokin aineellinen hanke voi mennä sillä tavoin pieleen, että se aiheuttaa ihmiselle ja ympäristölle konkreettista vahinkoa. Hyvässä tarkoituksessa paperille kootut sanat eivät sitä tee. Pitäisikö kieliväen iloita siitä, että päättäjät vielä uskovat sanan mahtiin?

Käytännöllinen filosofia lienee sellainen tieteenala, että maallikkokin pystyy ottamaan kantaa sen harjoittajien hengentuotteisiin. Niinpä tilasin verkkokaupasta Pekka Himasen teoksen ”Kukoistuksen käsikirja”. Se on kyllä netissä luettavana ilmaiseksikin, mutta ei tuo painettu versiokaan ollut kallis, vaikka sen ”tuotantokustannukset” lienevät aika mittavat.
4.3.2013 13.28
Vanha vitsi
Mitä jää jäljelle kun kaksi viisisatasta palaa?
Tietenkin tuhat...
4.3.2013 19.43
Kyy Nikko
Monenlaista kielityötä
Kirjoittamallakin voi ansaita, tosin yleensä heikosti tai hyvin heikosti (nimim. Kokemusta on).

Toisaalta jotkut onnistuvat siinä ihmeen hyvin, kirjoittamalla menestyskirjoja tai (nykyisin yleisemmin) kirjoittamalla ”selvityksiä”, joista joku maksaa maltaita. En tiedä miksi. Jos tietäisin, yrittäisin luultavasti samaa.

Mutta jokseenkin hyödytöntä on kirjoitella aiheesta retorisia kysymyksiä, joista kateus paistaa läpi. En ainakaan kehtaa tehdä sitä omalla nimelläni.

Veikkaanpa, että vaikka ”selvitysten” kirjoittamiseen ei suurta hengen valoa ja omaperäisyyttä tarvita, se vaatii kuitenkin sosiaalisia taitoja melkoisesti. Tai siis ei se kirjoittaminen, vaan olemattomien vaatteiden myyminen keisarille.
7.3.2013 10.46
Erkki (eka)
Samaan aikaan toisaalla...
Filosofi sai valtioneuvostolta tehtäväkseen selvittää, millainen olisi Suomen kestävän kasvun malli tulevaisuudessa. Toisaalla suomalaisten huippututkijoiden piti kehittää työkalu homekorjauksia varten.

Filosofin työ on vielä kesken. Hometutkimus valmistui: myrkkymittauksilla ei pystytty erottelemaan ongelmakohteita oireettomista verrokkikohteista.

Hometutkimus kesti kaksi vuotta ja maksoi puoli miljoonaa euroa. Tutkijoita oli Työterveyslaitokselta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta sekä Helsingin, Turun ja Kuopion yliopistoista.

Helsingin Sanomat luonnehtii hometutkumusta pannukakuksi (7.3.2013). Julkista rahaa kului tappeluun siitä, kenen menetelmää käytetään ja mitä sillä tehdään. Ristiriitojen vuoksi Sosiaali- ja terveysministeriö joutunee hankkimaan ulkomailta puolueetonta apua tutkimuksen arviointiin.

Mitä opimme tästä?
11.3.2013 13.33
Erkki (eka)
Kosmos koettelee
Filosofian suosio ylioppilaskirjoituksissa on hiipunut (HS 11.3.2013). Filosofiaa pidetään vaikeana, ja oppilaat valitsevat mieluummin ”hyötyaineiden” kursseja. Opettajia huolestuttaa myös Himas-kohun vaikutus filosofian maineeseen. ”Jos yksi valtionfilosofi puhuu tai kirjoittaa puppua, ei sitä pitäisi yleistää”, sanoo filosofiaa opiskeleva lukiolainen. – Joka kerran keksitään...

”Kukoistuksen käsikirjoituksessa” 2011 Himanen puhuu ilmiöstä, jota hän kutsuu nimityksellä ”kosmos koettelee”. On ikään kuin kosminen laki, että jos jossain päin maailmaa on ihmisiä, jotka ovat innostuneita uudesta ideasta tai näkymästä, ympärille ilmaantuu lannistavia ihmisiä, joiden ainoa tehtävä on tulla ilmoittamaan: ”Ei muuten tule onnistumaan!”

Himanen haluaa tulkita ilmiön kuitenkin niin, että kyse ei ole pohjimmiltaan pahantahtoisuudesta. ”Kosmos vain käy tarkistamassa, että ihmiset ovat tosissaan liikkeellä.” Jos luovutat ensimmäisen koettelun ja vastoinkäymisen hetkellä, se tarkoittaa sitä, ettet ollut alun perinkään riittävän sitoutuneesti liikkeellä.

Himasen mukaan Mohandas Gandhi on kuvannut hyvin sen tien, jonka uusien asioiden yrittäjän on kuljettava: ”Ensin sinut sivuutetaan. Sitten sinulle nauretaan. Sitten sinua vastustetaan. Ja silloin oletkin jo voittanut.” Tietoisuus tästä kaavasta antaa hyödyllisen näkökulman vastustukseen ja kritiikkiin sekä kannattelee uskoa siihen, että ”arvokkaamman elämän näkymä voittaa lopulta”. ”Kyynisyys ja kateus jäävät aina historiassa säälittävän pikkusieluisuuden sivuosaan.”

Vielä emme tiedä, millainen lopulta on Himasen työryhmän malli Suomen kestävälle kasvulle tulevaisuudessa. Sitä odotellessa voi hyvin lukea tämän johdatuksen, jota olen tässä lainaillut. Itse pidin eniten luvuista II–IV, joissa puhuttiin luovuuden kulttuurista, uudesta oppimiskulttuurista ja uudesta työkulttuurista. Kirjan kieliasu on kauttaaltaan varsin huoliteltua, mikä tällä keskustelupalstalla kannattaa todeta.